Keväisin minut valtaa väsymys
Mä oon varmaan jotenkin outo, koska kun kaikki muut aina hehkuttavat miten lisääntynyt valon määrä tuo heille tosi paljon lisää energiaa, minut valtaa ihan suunnaton väsymys ja uupumus.
Tämä ilmiö tapahtuu ihan jokaisena keväänä, joten mikään uusi juttu tämä ei ole. Jotenkin tuntuu, että mulla on aina eniten energiaa tammikuusta maaliskuuhun ja sen jälkeen minut valtaa sellainen tunne, etten jaksaisi oikein tehdä mitään. Vaikka ulkona onkin kaunis ilma, niin mun ei tee mieli yhtään esimerkiksi ulkoilla, koska valo on niin kirkasta ja jopa aurinkolasit päässä saan auringosta päänsäryn.
Tämä väsymys on nyt myös hiipinyt mun koulutöiden pariin, kun ei yhtään huvittaisi opiskella. Vaikka tiedän opiskelun edistävän opintoja eteenpäin ja tiedän, että valmistun sitä nopeammin mitä enemmän teen töitä, mua ei just nyt jaksaisi yhtään kiinnostaa koko opiskelu. Onneksi oon jo hyvällä mallilla kurssien kanssa ja kahdesta kevään kurssista oon jo saanut opintopisteetkin.

Tänä keväänä väsymystä selvästi lisää myös ensi viikolla lähestyvä syöpäkontrolli. Vaikka yritän pysyä positiivisena ja ajatella, ettei kannata stressata huonoja tuloksia ennen kuin sellaisia saa, nukun superhuonosti enkä oikein pysty keskittymään ajatuksiltani mihinkään. Olen yrittänyt karata ajatuksiani kirjojen maailmaan ja olenkin lukenut viisi kirjaa vajaassa kahdessa viikossa.
Toivon, että tulokset on edelleen hyvät kuten viime tarkastuksessa, mutta silti takaraivossa jyskyttää pelko huonoista tuloksista.
Pieniä juttuja, joilla yritän edistää jaksamistani
- Nukkuminen. Unenlaatu on selvästi ollut nyt huonompaa, joten välillä lasten ollessa koulussa ja eskarissa, oon nukkunut myös päiväunia.
- Veden juonti. Oon tosi huono juomaan vettä, joten oon nyt yrittänyt päivittäin juoda edes muutaman lasillisen enemmän vettä kuin ennen.
- Ulkoilu. Edelleenkään en ulkoile päivittäin, mutta hankittiin Janin kanssa sauvakävelyyn sopivat sauvat ja ollaan käyty jo muutamia kertoja yhdessä kävelyllä. Yritän vielä päästä kynnyksestä (pääni sisällä) yli, että kävisin kävelyllä myös yksin.
- Lukeminen. Aiemmin aina katsoin jotain esimerkiksi syödessäni yksin, mutta nyt oon yrittänyt vaihtaa tän lukemiseen. Luen lehteä tai kirjaa samalla kun syön. Yritän myös lukea kirjoja enemmän kuin tuijottaa ruutua.
- Kauneudenhoito. Meikkaan aika harvoin, mutta silloin kun oon tosi väsynyt ja pitää jaksaa paremmin, meikkaan ja herään siinä samalla. Varasin itselleni myös ajan brow liftiin ja lash liftiin, jos niillä saisi taas hieman helpotettua meikkaamista.
Jos säkin kaipaat hemmottelua, saat Timmaan mun kaverikoodilla UEJSOE 5€ krediittejä.

Tässä nyt vaan muutama juttu, joilla mä yritän edistää omaa jaksamistani. Tiedän, että heti kun tuo kaikki lumi ja loska on ulkoa poissa, tykkään taas ulkoilla ja jaksaminenkin on taas ihan eri luokkaa. Kesäisin olen yleensä täynnä energiaa, paitsi jos on kamala helle. Toivottavasti tästä kesästä tulee lämmin, mutta ei kuuma.
Valtaako sinut väsymys kesäisin?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Nappaa 5€ Timma koodi omaa hetkeä varten
Kuinka päästä eroon epäonnistumisen tunteesta oman pään sisällä?


0

