Hae
Colour Outside the Lines

2-vuotiaan kyselyikä ja huimasti kehittynyt puhe

Missä?

Miksi?

Mitä?

Mitä teet?

Meidän 2,5-vuotias taaperomme Vivia kyselee jotain aivan koko ajan. Ihanaa, miten tiedonjanoinen hän on jo noin pienenä. Kaikkea pitää tutkia ja kysyä miksi jokin asia toimii tietyllä tavalla.

Lapset olivat muutama viikko sitten mummilassa viikon ajan ja tuon viikon aikana Vivian puheenkehitys otti aimo harppauksen. Hän oppi huimasti uusia sanoja ja alkoi puhua aivan uusia lauseita. Nykyään hänen suustaan kuuluu sanoja kuten dinosaurus, traktori ja hammaslääkäri. Tosin eihän ne nyt ihan oikealta vielä kuulosta vaan hänen sanomanaan ne on dinosaaus, kakoji ja hammasjääkäji
Puhe on kehittynyt kovaa vauhtia jo pitkään, mutta jotenkin sitä kehitystä ei itse ehdi rekisteröimään, kun lapsen kanssa on koko ajan. Vähän kuin lapsen kasvamistakaan ei huomaa itse niin selvästi kuin joku joka näkee lasta vähemmän. 
Ihan parasta on myös huomata, että Vivia on alkanut toistaa kuulemiaan uusia sanoja ja taivutuksia. Yksi päivä hän esimerkiksi sanoi minulle ”kissat ja hauvat on ihanoita” ja vastasin, että kissojen ja hauvojen olevan ihania, jolloin hän heti toisti sanan ihania. Huippua, että lapsi haluaa oppia oikeat taivutusmuodot.

Lauseet on myös alkaneet pidentyä tosi paljon. Eilen Vivia oli flunssan jäljiltä vielä kotona ja vein Bean aamulla eskariin, jonka ajan Melissa ja Vivia olivat keskenään kotona. Kotiin tultuani Vivia sanoi minulle.

Minä katson Pipsa Possua. Melissa laittoi.”

Hän on alkanut myös laskea ja luetella kirjaimia. Meillä on muovikirjaimia, joita hän aina järjestelee ja luettelee random kirjaimia, joita muistaa. Hänen sanomansa kirjain ei aina ihan vastaa sitä muovikirjainta, mutta kirjaimet selvästi kiinnostavat. Vivia myös laskee ”yksi, kaksi, kolme”, jonka jälkeen tulee joskus seitsemäntoista ja toisinaan vaikka kuusi. Melissa ja Bea ovat molemmat oppineet lukemaan ennen koulun alkua ja vähän vaikuttaa siltä, että Viviakin lukee hyvissä ajoin ennen kouluun menoa. 

Oletteko te huomanneet, että lapsen puheenkehityksessä
on jossain vaiheessa tullut iso harppaus? 

Kuinka 2,5-vuotiaan puhe on kehittynyt?

Kirjoittelin vajaa vuosi sitten kuinka olin hieman huolissani, koska taaperomme puheenkehitys oli selvästi hitaampaa kuin esikoisen. Esikoiseni jutteli 2-vuotiaana jo pitkiä ja selviä lauseita, jonka ansiosta hänen kanssaan pystyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa keskustelemaan.

Tällä hetkellä meidän taapero on 2 vuotta ja 5 kuukautta vanha. Hän juttelee paljon ja koko ajan, mutta osa puheesta on vielä vauvakieltä, josta ei saa mitään selvää. Hän saattaa kertoa pitkän lauseen, josta saa selvää vain muutaman sanan perästä, jolloin lauseen merkitys tulee kyllä selville. 
Taaperon puhe on kehittynyt tasaista vauhtia koko ajan, mutta nyt viimeisen parin kuukauden aikana puheen kehitys on ottanut suuren harppauksen. Hän alkaa puhua usein jo kokonaisia lauseita vaikka sanojen taivutus meinaakin aina unohtua. En siis ole enää yhtään huolissani. Jokainen oppii puhumaan ajallaan.

Listaan alle joitakin meidän taaperon lauseita ja sanontoja, joista osaa hän hokee monta kertaa päivässä.

SEIS! HILJAA! = Taapero on oppinut komentamisen jalon taidon ja testailee taitoaan päivittäin käytännössä.

Missä isi meni? = Minne isi meni? Kaikesta kysytään nykyään minne jokin asia meni.

ikkapuut = tikapuut. Jani osti meille uudet taloustikkaat ja ne olivat Vivian mielestä huisin hauskat ikkapuut.

Minä myös haluan Muumimaailmaan. Rattaisiin. = Olemme katsoneet Youtubesta jonkin verran videoita Muumimaailmasta ja nyt taapero haluaa mennä Muumimaailmaan. Sinne mennään kuulemma rattailla.

Minä myös. Vauva myös. Äiti myös. Isi myös. Bea myös. = Jostain on tarttunut mukaan sana myös. Kaikki on aina myös. Varsinkin, jos joku muu saa jotain niin kuuluu perään minä myös tai Vivia myös.

Äiti ankka sanoo kvaak, kvaak, kvaak. = Vivia rakastaa laulamista ja kuuntelemmekin usein kappaleita Youtubesta tai Spotifysta. Hän laulelee yksinään usein Viisi pientä ankkaa-laulua. Toinen laulu, jota hän tavailee yksinään, on ihahaa.

Janonälkä. = Taaperomme on alkanut kertoa milloin hän haluaa juomista ja nykyään hänellä on koko ajan janonälkä. Aina tämä ei tarkoita oikeasti nälkää tai janoa, mutta sanaa on kiva sanoa ja katsoa kuinka toiset reagoivat siihen.

Älä mene! = Tätä Vivia huutaa aina, kun joku poistuu huoneesta. Melissalle hän sanoo tätä usein, koska haluaisi isosiskon pysyvän samassa huoneessa koko ajan.

Ei ukkia. = Vivialle on monesti sanottu, että ilman sukkia ei voi laskea liukumäkeä, koska se ei luista ja hän aina muistaakin sanoa, että ei ole sukkia, jos ne puuttuvat ja hän haluaisi laskemaan.

Arkirealismi. Lelut sekaisin ja taapero ilman housuja. 

Mummi toi minun kakku. = Janin äiti leipoi Vivialle oman, viljattoman kakun isompien tyttöjen synttäreille ja Vivia oli siitä hyvin onnellinen. Hän muistaa kertoa meille vähintään joka toinen päivä, että mummi toi hänelle kakkua.

Minä haluan mikkikuplassa. = Vivia sai joululahjaksi Mikki Hiiri-saippuapullon, jota käytettiin hänelle kylpyvaahtona. Nyt kylvyn nimi on mikkikupla.

Pukki tuo nukke. = Taaperon mieleen on jäänyt hyvin vahvasti, että hän sai Joulupukilta toivomansa nuken.

Bea ei nuku! = Näin hän käskee siskoaan, joka ilta kun nukkumaanmeno harmittaa ja Bea on kiipeämässä yläsänkyyn. Hän ilmeisesti ajattelee, että jos Bea on hereillä niin Viviakin voi olla.

Pupu itkee. Pupu pelkää. Pupu haluaa. Pupu nukkuu. = Pupu on Vivian turvaeläin, jonka kautta hän selvästikin käsittelee tunteitaan. Pupu on oltava lähellä koko ajan ja jos jokin harmittaa, ensin täytyy etsiä pupu ja vasta sitten syli.

Maitoa, kiitos. = Minusta on aivan ihanaa kuinka kohtelias taapero meillä asuu. Hän sanoo ei kiitos, joo kiitos ja kiitos aina ruokailun perään. Hän on alkanut myös pyytää asioita niin, että sana kiitos on aina perässä. Tämä taito on varmasti tarttunut päiväkodista ja siitä olen kiitollinen.

Minun peittoni. = Nyt mukaan on tarttunut myös tuo omistusliite sanan perässä.

Kuinka paljon muiden taaperot höpöttää?