2-vuotiaamme opettelee tunteiden hallintaa rakkaimman pehmolelunsa avulla
0Meidän taapero on kohta 2 vuotta ja viisi kuukautta vanha. Hänelle on kehittynyt todella kova oma tahto, jota hän ei osaa vielä ihan säädellä. Välillä se on hänelle itselleenkin selvästi vaikeaa.
Vivia on useimmiten rauhallinen lapsi, joka leikkii pitkään omia leikkejään. Välillä hän riehaantuu juoksemaan tai hyppimään. Yleensä hän tottelee nopeasti, jos häntä pyydetään lopettamaan. Välillä hän kuitenkin suuttuu tästä ja jatkaa. Jos häntä komentaa uudelleen, hän alkaa polkea jalkaansa tuiman näköisenä. Tuttua varmaan taaperoiden vanhemmille. Usein harmituksen yllättäessä Vivia hakeutuu yksin omaan sänkyyn hetkeksi pehmolelunsa kanssa rauhoittumaan ja tulee kohta takaisin nauraen.
Jos Vivia kaatuu tai muuten tulee itku, hän etsii heti käsiinsä rakkaan pehmopupunsa, jonka hän sai isosiskoltaan jo synnytyssairaalaan. Pupua itketään myös vaikka tultaisiin hakemaan lohtua syliin. Pupu on turvaa tuova kotoisa esine, joka toimii lohduttajana myös päiväkodissa.
Nyt Vivia on alkanut opetella mitä tarkoittaa sanat pelottaa ja itkee. Hän kertoo usein pupun pelkäävän tai pupua itkettävän, jos hän itse selvästi tuntee näitä asioita. Hän myös saattaa kertoa syyn miksi pupua pelottaa tai itkettää.
Usein pupulla on myös ikävä isiä, Beaa tai Melissaa. Pupu tekee kaiken Vivian kanssa. Se laskee ennen Viviaa, tulee mukaan keittiöön ja katselee, kun Vivia syö. Joskus Vivia yrittää myös syöttää sitä. Nukkumaan mennessä pitää aina tarkistaa, että myös pupulla on peitto ja että pupukin saa pusun.
Minusta on ihanaa, että lapsellamme on turvallinen tapa käsitellä suuria tunteitaan, jotka ehkä hieman pelottavatkin häntä. Ovathan ne suuret tunteet pienelle lapselle aivan uusia ja outoja. Tunteiden käsittelyssä on hyvä muistaa, että sanoittaa lapselle mitä hän saattaa tuntea. Kysynkin häneltä aina mitä hän tuntee. Usein Vivia vastaa pupun tuntevan tunteet, mutta ymmärrän sen olevan hänen tapansa käsitellä tunteitaan.
Onko teidän taaperoilla turvaa tuovia pehmoleluja?
Meillä opittiin ensimmäinen kokonainen lause!
Meidän taapero höpöttää koko ajan ja tosi paljon. Harvoin ne lauseet on kuitenkaan pitkiä tai mitään mistä saisi selvää. Hän sanoo paljon yksittäisiä sanoja, jotka ovat ymmärrettäviä.
Tänään uutena sanana tuli ”jano”. Hän sanoi uuden sanansa ja osoitti kurkkuaan, joten sanan merkitys ei jäänyt epäselväksi.
Viime viikolla hän kuitenkin sanoi ensimmäisen kokonaisen lauseensa. Vivia söi jäätelötikkua, joka ei sitten kuitenkaan maistunut ja hän jätti jäätelön pöydälle sulamaan. Koska taapero lähti takaisin leikkeihinsä eikä palannut keittiöön, söin jäätelön.
Vivia palasi keittiöön vartin päästä ja sanoi selvän lauseen kurkistaessaan pöydälle.
”Minne meni minun tikku?”
Viviahan siis kutsuu kaikkia jäätelöitä tikuiksi. Tämä lause kuitenkin yllätti minut ja keittiössä olleen Melissan täysin, koska Vivia käytti uutta kysymyssanaa aivan oikein lauseessaan.
Tämän jälkeen on tullut todella paljon uusia pidempiä lauseita. Viimeksi päiväkodilta lähtiessä hän huusi isille ”hei hei isi, me mennään mummilaan”, koska ei älynnyt isinkin tulevan mukaan. Usein hän myös etsii tavaroita aloittamalla lauseen sanomalla ”missä”.
On ihanaa huomata miten taaperon kielellinen kehitys ottaa harppauksia todella nopeaa tahtia joka päivä. Hän oppii uusia sanoja koko ajan ja makustelee niitä. Vivia on alkanut myös nyt laulaa, joka auttaa kielellisessä kehityksessä todella paljon.
Tykkäämme myös lukea paljon kirjoja, joista tarttuu paljon sanoja käyttöön. Vivia rakastaa satuja ja tarinoita ja jaksaakin kuunnella niitä hienosti nykyään. Jouluksi voisikin etsiä jonkun lorukirjan, joka auttaisi oppimaan uusia sanoja.