Hae
Colour Outside the Lines

Mitä meille kuuluu?

Joulu meni ja vuosi vaihtui ilman uusia blogitekstejä. Instagramissa jaan päivittäin meidän kuulumisia Instastoryn puolella. Kannattaa siis kurkata sinne! 
Joulu meni rauhallisissa merkeissä minun porukoiden luona. Lapset saivat isot kasat lahjoja, kuten joka joulu. Saattoi ehkä tällä äitipukilla vähän karata käsistä tuo lahjojen ostelu. Uutena vuotena oltiin myöskin minun porukoilla. Syötiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Raketteja ei ostettu, mutta tähtisadetikkuja B sai isin kanssa polttaa. 
 
 
Uuden vuoden tullessa meidän tytötkin päättivät uusia hammaskalustoaan. Ensin Lissulla lähti peräkkäisinä päivinä kaksi maitohammasta ja B:llä heti perään ensimmäinen maitohammas. Hammaskeijua odoteltiin meillä siis monena iltana. Tosin Lissu ei taida hammaskeijuun enää uskoa. 
Joululoma meni vähän liiankin nopeasti ja arki alkoi. Se tarkoittaa myös sitä, että tietokone tulee avattua päivittäin ja blogikin alkaa päivittyä tiivimpään tahtiin. Kotona ollessa tietokone saattoi vähän muun elämän lomassa unohtua jonnekin pöydälle ja blogin kirjoittamisen kynnys vain kasvoi. 
Meihin iski vielä kaiken lisäksi flunssa heti päiväkodin aloituksen mukana. Täällä siis maataan sohvalla kuumeessa ja nuhassa. 

Kuinka teidän vuosi on alkanut? Oletteko välttäneet flunssan? 

Lasten kirjeet Joulupukille

Kuten joka vuosi, lapset ovat alkaneet miettiä lahjalistojaan jo kesäkuussa. Kahden vanhimman kohdalla tämä on kyllä täysin ymmärrettävää, koska heidän syntymäpäivänsä ovat heti helmikuun alussa, joten synttäreistä jouluun on pitkä aika. Pienin ei joulusta vielä oikein ymmärrä muuta kuin, että kotona on kuusi täynnä ihanan kimaltavia palloja, jotka tekisi mieli kaikki repiä kuusesta irti. 
Varmaan jokaisen vanhemman ärsytykseksi lelulehtiä tulee joka tuutista joulun alla. Mainoslehtisiä on täälläkin ahkerasti selattu ja mietitty aivot raksuttaen mikä niistä leluista olisi sitten ihanin. 
Kirjoitimme viime viikonloppuna ne kauan odotetut kirjeet sitten joulupukille. Pienin nyt ei kovinkaan tuosta touhusta välittänyt, joten äiti kirjoitti muutaman toiveen hänen puolestaan. Kävimme myös Matkuksessa viemässä kirjeet Joulupukille. 

Nipsun lahjatoiveet:

ksylofoni
pehmeä jalkapallo
lelutabletti
duploja
reppu päiväkotiin
kuomat

B:n lahjatoiveet:

Frozen-kirja
Lego Friendsejä
Baby Björn-nukke
väritettävä palapeli
My Little Pony-linna
lautapeli
Tähkäpää-nukke
Pinkit geomagit
Laulava Elsa-nukke
Winx Bloom-nukke

Lissun lahjatoiveet:

iPhone
ProMarker-tussit
villasukkia
pipoja
kirjoja
rahaa
piparia ja pillimehua
Isommat jo ymmärsivät mitä toivovat. Lupasin kirjoittaa B:lle kymmenen lahjatoivetta ja kolmea viimeistä oli vaikeuksia keksiä, joten ensi vuonna taidan luvata kirjoittaa viisi toivetta, jolloin täytyy jo hieman pohtia mitä oikeasti haluaa. 
Lissun listassa viimeisenä on piparia ja pillimehua, joita hän on toivonut joka ikinen vuosi siitä asti, kun on osannut jotain toivoa. Ja kyllähän Joulupukki on aina ne muistanut. 

Mitä teillä toivotaan joululahjaksi?