Halusin kertoa teille rehellisesti miltä elämäntaparemontti näyttää. Tältä minä näytän tällä hetkellä. En itse pidä ulkoisen olemukseni jokaisesta kohdasta ja voin myöntää sen ihan julkisesti. Oon 155cm pätkä ja painan 83,5kg eli painoindeksi on tällä hetkellä 30-35 mikä tarkoittaa merkittävää ylipainoa.

Vielä viime kesänä painoin 10 kiloa enemmän ja silloin olin painoindeksin mukaan vaikeasti ylipainoinen, jota oikeasti olinkin. En kuitenkaan tunne, että painoindeksi määrittää sitä ihannepainoa tai mun arvoa ihmisenä.

Nimittäin vaikka mä laihtuisin vielä 20 kiloa tämän hetkisestä painostani, olisin painoindeksin mukaan silti 63,5 kiloa painavana lievästi ylipainoinen. Painoindeksiä katsoen, olisin normaalipainoinen vasta painaessani alle 60 kiloa, joka on mun kropassa aika vähän.

Oon painanut joskus alle 60 kiloa. Teininä painoin 45 kiloa ja silloinkin tunsin olevani lihava. En oikeastaan muista ikinä tunteneeni itseäni laihaksi vaikka peilistä olisi näkynyt joskus sopusuhtainen ja hoikka kuvajainen. Siltikin jokin kohta kehossani on minua ärsyttänyt. 

Täytän tällä viikolla 35 ja sen näkee rypyistä kasvoillani. Mä oikeastaan pidän niistä, koska ne kertoo eletystä elämästä. 

Olen viimeiset 16 vuotta jojoillut painoni kanssa ja se näkyy kehossani selvästi. Minulla on raskausarpia joka puolella kehoani. Niitä on käsissäni, takapuolessani, jaloissani, rinnoissani ja varsinkin vatsassani. En puhu muutamasta pienestä raskausarvesta vaan niiden armeijasta. Jos et usko, kurkista kuvat postauksen lopusta. 

Painoni jojoilu alkoi, kun odotin esikoistani ja lihoin raskauden aikana paljon. En tietenkään heti synnytysen jälkeen saanut kaikki kiloja pois. Aloitin myös pian tämän jälkeen työn kaupan kassalla, joka tarkoitti paljon istumatyötä ja tosi vähän liikuntaa. Kassalla suklaat ja muut herkut houkuttelivat minua koko päivän, joten työpäivän jälkeen tai tauolle ostin usein herkkuja. Olin esikoisen kanssa kaksin, joten osaksi söin myös, koska ei ollut muutakaan tekemistä. 

Lihavuus on tuonut mukanaan muitakin terveysvaikutuksia kuin ylipainon. Minulla on aina ollut yliliikkuvat nivelet, mutta nyt ylipaino painaa lantion niveliä ja minulla on usein lonkka niin kipeä, että on vaikea liikkua. Tämä on inhottava vaiva, koska se saattaa iskeä vaikka kesken kauppareissun ja sitten könkkään kaupasta kotiin. Iän myötä minulla on todettu myös niskanikamissa muutoksia. Yksi niskanikama on ulontunut ja minun pitäisikin muistaa tehdä useammin harjoitteita, ettei niskaani koskisi. 

Minulla todettiin kymmenisen vuotta sitten kilpirauhasen liikatoiminta, jonka takia olin jossain vaiheessa jopa vankina omassa kodissani. Asuin kerrostalossa, jossa ei ollut hissiä ja en pystynyt kävelemään portaita, koska se aiheutti liikaa sydämen tykytyksiä. Minun piti välttää leikkausjonossa ollessani kaikenlaista fyysistä rasitusta ja niinpä vanhempani toivat meille ruokaa ja auttoivat minkä pystyivät. Onneksi pääsin nopeasti leikkaukseen ja olo alkoi helpottaa sekä pääsin eroon sydänlääkityksestä. 

Hyvä puoli liikatoiminnassa oli, että painoni putosi kuin itsestään kymmenen kiloa. Minulla oli koko ajan nälkä, söin kuin hevonen, mutta silti paino vain putosi. Huomasin kuitenkin pian leikkauksen jälkeen, että jos jatkan samalla tavalla syömistä, lihon ne menetetyt kilot takaisin. Silloin aloitin ensimmäisen elämäntaparemontin. 

Laihduinkin parissa vuodessa yli kolmekymmentä kiloa ja painoin loppuvaiheessa 60 kiloa. Se touhu meni kuitenkin niin hulluksi, etten tehnyt mitään muuta kuin laskin kaloreita. Ei se ollut elämää.  

Nyt siitä on melkein seitsemän vuotta aikaa, kun laihdutin. Ja olen lihonut uudelleen. Tiesin niin käyvän, koska en enää orjallisesti laskenut kaloreita ja lopetin liikkumisen. 

Olen myös tässä välissä kokenut kohdunulkoisen raskauden, synnyttänyt lapsen ja selvinnyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Otin myös ehkäisyksi hormonikierukan, jonka jälkeen painoni nousi vauhdilla. En enää ehkä valitsisi hormonikierukkaa vaikka onhan se sinänsä ollut helppo ehkäisykeino. 

Olen vuosien varrella oppinut rakastamaan kehoani sellaisena kuin se on, koska tiedän miten paljon se on käynyt läpi ja mistä kaikesta se on selvinnyt. 

En ehkä vieläkään pidä käsivarsistani tai alleistani, vatsamakkaroistani tai niissä olevista lukemattomista arvista, paksuista reisistäni tai varsinkaan kaksoisleuastani, mutta ne ovat osa minua ja voin vain itse tehdä töitä, että ne miellyttäisivät minua itseäni enemmän. Kenenkään muun ei tarvitse minun vartalostani pitää, riittää kun itse olen siihen edes jollain lailla tyytyväinen. 

Vaikka vihaan käsivarsiani, käytän kesäisin lyhythihaisia ja hihattomia toppeja. Vatsamakkarani ja reiteni työnnän korkeavyötäröisiin bikinihousuihin ja menen rannalle, jos siltä tuntuu. Ja kaksoisleuastani huolimatta hymyilen kuvissa ja julkaisen niitä sosiaalisessa mediassa. En siloittele kuviani, koska en halua tuoda lisää paineita kenellekään näyttää tietynlaiselta. 

Kaikki me ollaan ihania juuri sellaisina kuin ollaan. 

Mun vatsa ei ole sileä eikä tule koskaan olemaankaan. Mulla on kaksi napaa kohdunulkoisen poistaneen tähystysleikkauksen jäljiltä ja sekin on ihan okei. Arpi saattaisi silottua, jos olisi pienempi maha, mutta nyt oon ”äiti, jolla on kaksi napaa” kuten lapset pienempänä sanoivat.

Vatsallani on myös tosi iso arpi teiniajoilta muistuttamassa umpisuolen poistosta. Leikkaushaavan tikit aukesivat ja arpi levisi. Ihoni ei myöskään muuta väriä takaisin vaan arpi punertaa edelleen viisitoista vuotta myöhemmin. Hieman alempana minulla on myös piilossa kaksi arpea nivustyrien poistosta lapsuusajoilta ja kaulalla näkyy arpi siitä, kun kilpirauhanen poistettiin. 

Ne ovat osa tarinaani enkä voi niitä muuttaa. Siksi kannan niitä ylpeydellä. Tältä minä näytän ja se on ihan okei. 

oletko sinä tyytyväinen painoosi? 

LUE MYÖS: 

ALOITETTIIN KETOVALMENNUS

MUN SUHDE LIIKUNTAAN NYT JA AIEMMIN

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

https://www.instagram.com/p/CNURCZnAm78/?utm_source=ig_web_copy_link

Iso osa meistä Vaikuttajamedian bloggaajista tilasi tiimipaidan ja viime viikolla mä sain vihdoin omani.

Mulla on aiemmin ollut blogin käyntikortteja, jotka sitten jäivät kuitenkin vähän turhaksi, kun vaihdoin portaalista toiseen, mutta koskaan mulla ei ole ollut mitään niin ihanaa blogin nimen kertovaa kuin tämä collegepaita.

Se on pastellinen, siinä lukee blogin nimi rinnassa ja se oli ihme kyllä sopiva.

Saatiin mitat paidoista etukäteen, mutta en jaksanut alkaa mittailemaan itseäni ja otin koon L sillä riskillä, että se onkin liian pieni. Olisipa ollut tavoitepaita kesäksi. Paita on ihan sopivan tuntuinen, mitä nyt hieman ehkä on tiukka keskivartalolta. Hihat ovat pitkät, kuten odotinkin, koska olen 155cm pitkä ja minulla on lyhyet kädet. Isompi koko olisi luultavasti ollut huonon kokoinen myös hartiaseudulta.

Minusta on ihanaa, että saan näyttää paidallani olevani osa Vaikuttajamedian tiimiä. Meillä on huippu porukka, joka tukee toisiaan joka asiassa ja joilta voi pyytää aina tarvittaessa apua.

Se minua ehkä on alusta asti portaalissa bloggaamisessa kiehtonutkin -yhteisöllisyys. Aina on joku, joka ymmärtää mistä puhun tai mitä käyn läpi.

Bloggaajana kun meno voi käydä välillä vähän yksinäiseksi.

Pipo: Metsola

Collegepaita: Vaikuttajamedian kautta tilattu

Kevyttoppahousut: House, Prisma

Kengät: Skopunkten

On ihanaa kuulua juurikin Vaikuttajamedia yhteisöön. Jani oli jo sitä mieltä, että hän haluaa myös tällaisen paidan.

Onhan tämä hieno ja pidän tätä ylpeänä!

Joku saattaa muuten muistaa, kun alkutalvesta tuskailin ulkohousujen löytämisen kanssa. Ongelmaksi muodostui se, että olen keskivartaloltani paksu, mutta minulla on lyhyet jalat. Lopulta löysin nämä Housen D-mitoituksen housut Prismasta. Niillä ei ollut hintaakaan kuin 25 euroa! Minulla on koko 42 ja nämä ovat aika passelit. Lahkeet kaipaisivat vähän lyhennystä, mutta olen ratkaissut ongelman vain käärimällä niitä.

Ihanaa tiistaita kaikille! 

LUE MYÖS: 

BLOGGAAJA ESITTÄYTYY

YSTÄVÄKIRJAHAASTE

MÄ TAHDON OLLA NIIN KUIN CARRIE

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA