Hae
Colour Outside the Lines

Ryhmä Hau hulluus palasi meille!

*Tuotteet saatu PR Nordic ja Spin Master

Meidän nuorimmalla meni jo kerran ohi Ryhmä Hau villitys, joka oli joskus 3- tai 4-vuotiaana ihan maksimaalisissa mitoissa. Meiltä löytyi vahtitorni ja kaikki hahmot ajoneuvoineen. Villitys kuitenkin meni jonkin ajan kuluttua ohi ja vahtitorni lähinnä keräsi pölyä lastenhuoneessa. Laitoimme eteenpäin jonkun muun leikkeihin kaikki Ryhmä Hau jutut ja meni ainakin puolitoista vuotta ennen kuin lapsi alkoi taas kiinnostumaan Ryhmä Hausta uudelleen.

Siksi olikin ihanaa, että saatiin pr-lähetyksenä nämä ihanat Ryhmä Hau-hahmot, jotka on tulossa kohta Prismoihin myyntiin. Nämä hahmot on osa uutta Rise N Rescue lelumallistoa, johon kuuluu myös esimerkiksi seuraavat ajoneuvot ja hahmot:

Rise N Rescue Vainu

Rescue Knights Castle

Rescue Knights Dragon

Rescue Knights ajoneuvot

 

Vivia olikin superinnoissaan näistä leluista ja halusi heti katsoa uusia jaksoja, joissa hahmoja näkyy. Pakkauksessa oli nimittäin meille ihan uutena myös kisssoja.

Siinä hän sitten samalla leikki ja katsoi ohjelmaa. Ihan parasta, kun mielikuvitus pääsi taas valloilleen ja tämä vahvisti ajatusta, että ehkä me saatamme ostaa itsekin hänelle taas Ryhmä Hau leluja vaikka ne jo kerran hävitettiin. Mutta toisaalta kirppiksiltäkin niitä hyvin löytyy ja ne menee aina myös kaupaksi, joten mun mielestä lelut on oikein hyvä sijoitus. Kun villitys joskus menee ohi, tiedän näiden saavan rakastavan kodin.

Nyt Ryhmä Hau villitys on meillä kuitenkin taas täysissä voimissa ja mä olen tosi iloinen. Täytyy varmaan harkita tuon linnasetin ostamista synttäri- tai joululahjaksi.

Meidän Vivian lempparit hahmot Ryhmä Haun maailmasta on Vainu, Halti ja Kaja. Olin itse asiassa vähän yllättänyt, kun hän listasi myös Vainun, koska aiemmin hän tykkäsi eniten Kajan ja Haltin lisäksi Sampasta.

Toisaalta ihan ymmärrettävää, että mieltymykset on muuttuneet muutamassa vuodessa.

Minusta on hauska, kun itsekin oppii hahmojen nimiä ja pieniä juttuja heistä lasta kuunnellessa vaikka ei itse sarjaa hänen kanssaan seuraisikaan. Tiedän esimerkiksi Sampan olevan tosi kömpelö ja osaan samaistua Samppaan siinä mielessä.

Onko teidän lapsilla menossa ryhmä hau villitys?

LUE MYÖS: 

Rakas 5-vuotias

4-vuotiaan haastattelu 

 

Kaasojen häätyyli

Mun kaasojen häätyyli on päätetty ainakin jo melkein. Häät on ensi viikon lauantaina, joten hyvällä mallilla ollaan.

Ostin joskus monta vuotta sitten Nellyltä kaasoille kolme vedenvihreää pitkää mekkoa, jotka totesimme kuitenkin hääpaikkaa jo varatessa huonon mallisiksi mun kaasoille. Myin ne sitten eteenpäin jonkun muun kaasoille (hurraa, Facebookin kierrätysryhmät).

Nyt olen ollut kesän töissä Matkuksessa Iloisessa Kesäkaupassa ja sinne tuli myyntiin Aarrelabelin ihania vaaleansinisiä mekkoja. Kaikki kaasoni kävivät sovittamassa niitä ja koska ne oli kaikille passelit, ostin ne heille.

Maksoin kaasojen mekot itse, koska olin halusin kaikille kolmelle samanlaiset. Jos ei samanlaisia olisi löytynyt, olisin ostanut heille samantyyliset tai toisiinsa sointuvat mekot. Tämä järjestely oli kaikille kaasoille ok ja yksi on sanonutkin koko ajan, että laittaa päälle ihan just sitä mitä mä käsken, koska se on mun päivä.

Jos olisin antanut kaasoille vapaat kädet siinä mitä he pukevat päälleen häihin, olisin ehkä myös pyytänyt heitä ostamaan itse mekkonsa.

Mietin myös ostaisinko heille mekkoon sointuvat hiusasusteet, mutta tästä en ole vielä osannut tehdä päätöstä.

Meidän häiden teemaväriksi oli tulossa vedenvihreä, mutta nyt aika moni hankinta on tehty myös vaaleansinisenä. Onneksi ne sointuvat kauniisti yhteen. Häiden teemahan on Pieni merenneito ja mietin jo yhdessä vaiheessa ostanko heille mekot Arielin väreissä eli yhdelle punaisen kuin Arielin hiukset), yhdelle violetin kuin Arielin simpukat ja yhdelle vihreän kuin Arielin pyrstö.

Näillä nyt kuitenkin mennään ja uskon, että häätyylit tulevat näyttämään kivoilta kaikkien kolmen kaason päällä. Kenkiin sanoin vaan, että laittakaa mitkä vaan kengät, kun tunnette olonne niissä mukaviksi.

Millainen tyyli sun mielestä sopii kaasolle?

Lue myös:

https://colouroutsidethelines.vaikuttajamedia.fi/2020/06/16/haapaikka-varattuna-haasuunnittelu-voi-alkaa/