Onnea ihana 6-vuotias kuopuksemme!
*Sisältää mainoslinkkejä
Meidän kuopus on 6-vuotias ja en voi uskoa sitä!
Ihan hullua miten aika onkin kulunut niin nopeasti, että meidän nuorin on jo 6-vuotias eskarilainen. Hänellä oli synttärit viime kuussa ja juhlittiin niitä vähän osissa monena eri päivänä. Ja juhlitaan vielä tälläkin viikolla.

Meidän 6-vuotias kuopus rakastaa piirtämistä ja värittämistä, pestopastaa, Disney-prinsessoja, Mario Kartia, Muuttuvaa Labyrinttia, tanssimista ja laulamista, metsäretkiä, uimista ja prinsessamekkoja. Hänellä on ihastus hoitokaveriin (ja tämä taitaa olla molemminpuolista). Hän tykkää lautapeleistä, haleista ja samasta pehmopupusta, joka on kulkenut hänen mukanaan joka yö ihan vauvasta asti. Siltä se pupu kyllä näyttääkin.
Kuopusta kiinnostaa tosi paljon aakkosten opettelu ja saattaa olla, että hän (kuten kaksi isompaakin) oppii lukemaan jo ennen kouluun menoa. Synttärilahjaksi hän saikin *Oppi&Ilo-sarjan aakkospiirustustehtäviä ja ollaan harjoiteltu yhdessä aakkosia myös *Muumi-puuhakirjan avulla. Meillä on myös muutama vanha aapinen, joita ollaan luettu muutamaan kertaan. Joululahjaksi olen miettinyt *Tatun ja Patun oudot aakkoset-kirjaa, koska Tatu ja Patu on meillä nyt tosi kovassa huudossa.

Kuopus oppi kesälomalla myös puuttuvan r-kirjaimen, jota hän harjoitteli ukin kanssa koko viikonlopun mökillä. Lapset oli mummin ja ukin kanssa mökillä meidän ollessa häämatkalla ja siellä oltiin kierretty ärrää orren ympäri ihan urakalla. Sieltä se ärrä sitten löytyi, juuri viikonloppuna ennen eskarin alkua.
Ehkä siitä se ihmettely aakkosista lähti, koska hän alkoi miettiä missä kaikissa sanoissa on r-kirjain ja alkoi kuunnella myös muita kirjaimia. Hän osaa jo kirjoittaa APUA (tosi hyvä eka sana) ja miettii paljon muidenkin kirjoitusta. Nyt harjoitellaankin ahkerasti kaikkia kirjaimia niin aakkoset on kohta hallussa kunnolla.
Hän miettii myös paljon laskutoimituksia, joten selvästi myös matematiikka kiinnostaa.

6-vuotiaalla on myös ihan uskomattoman hyvä muisti. Muistan itsekin omanneeni sellaisen pienenä, koska mua kutsuttiin muistikirjaksi. Meidän kuopus muistaa laulujen sanoja, loruja ja vaikka mitä ihmeellisiä faktoja ihan todella hyvin. Heillä on päiväkodissa aamupiirillä aina pitkähkö loru, joka vaihtuu kuukausittain ja hän muistaa sen ensimmäisenä päivänä aina ulkoa.
Lapsi on myös todella tarkka vaatteistaan. Hän haluaisi kulkea aina mekossa, mieluiten pyörivässä sellaisessa. Hän ei oikein tykkää housuista, mutta pitää niitä tarpeen vaatiessa.
Kuopus odottaa jo innolla koulun alkua ja haluaisikin olla tosi itsenäinen. Ollaan harjoiteltu yksin ulkona leikkimistä, avaimien käyttöä ja keväällä opetellaan varmasti jo enemmän kaikkia itsenäisiä juttuja, joita koululaisen pitää osata kuten koulumatkan kulkemista.
6-vuotiaalla on hyvin vahva temperamentti ja menossa selvästi joku itsenäistymiskausi. Välillä poljetaan jalkaa, korotetaan ääntä ja paiskotaan ovia. Onneksi hän kuitenkin osaa hyvin myös rauhoittua ja hän hakeutuukin aina rauhalliseen paikkaan hetkeksi omaan rauhaan rauhoittumaan, jonka jälkeen hän on taas oma aurinkoinen itsensä.

Tällä hetkellä kaikki mitä muilla on, on ”epää” ja hän kertoo sen ääneen. Usein hän kuitenkin tämän sanottuaan muistaa mitä itsellä on ja harmitus menee pois todella nopeasti.
Just nyt parasta on synttärilahjaksi saadut tuoksuvat tussit, uusi potkulauta ja legot.
Asuuko teillä 6-vuotias eskarilainen?
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Syyskuussa…
Syyskuussa…
- Alettiin Janin kanssa seurata montaa suoratoistoissa ja telkkarissa alkanutta sarjaa. Meillä oli kesältä vielä kesken Masterchef Australia eikä ole vieläkään taidettu saada tv-esitystä kiinni. Seurataan tällä hetkellä ainakin House of the Dragonia HBO Maxilta, She-Hulkia Disney+, Sohvaperunoita Yleltä ja Vain Elämää Neloselta. Näiden lisäksi Jani seuraa ja mä katson vähän sivusilmällä Andoria Disney+ ja The Rings of Poweria Amazon Prime Videosta.

- Käytiin muutamaan otteeseen siirtyneissä hääpotreteissa. Kuvattiin ulkona ja siellä meinasi olla jo aika vilpoista. Kuvista tuli ihan varmasti kuitenkin ihania. Esittelen niitä sitten, kun saan ne.



- Ihailtiin upeaa taivasta useampana iltana. Harmi, kun taivas ei koskaan näytä yhtä upealta kuvissa kuin oikeasti!

- Käytiin kuopuksen kanssa Eläinpuiston kesän päättäjäisissä. Meillä on ollut jo monena kesänä eläinpuistoon kesäpassit ja ollaankin käyty siellä ahkerasti. Kesäpassi on halvempi kuin kaksi yksittäistä kertalippua. Me käytiin eläinpuistossa viidesti tänä kesänä. Ilmoitin kuopuksen myös syyslomalla pidettävään pupupäivään, jossa pääsee hoitamaan eläinpuiston pupuja yhdessä eläinpuiston henkilökunnan kanssa.

- Nautittiin upeasta ruskasta. Ulkona näyttää päivä päivältä upeammalta.


- Käytiin vaan pariin otteeseen ruokakaupassa. Oon yrittänyt nyt järkeistää meidän ruokaostoksia ja hyödyntää jo kaapissa olevia aineksia. Päätettiinkin Janin kanssa, että ennen marraskuuta ei enää kertaakaan tilata pikaruokaa kotiin vaan syödään kotoa löytyvistä aineksista tehtäviä ruokia ja käydään vain tarvittaessa ruokakaupassa.


- Käytiin Joensuussa kahteen otteeseen juhlimassa kaveripariskuntien lasten synttäreitä. Juhlittiin myös meidän kuopuksen 6-vuotissynttäreitä vähän ennakkoon. Me vietettiin Janin kanssa myös aikuisten aikaa ja käytiin yksi yö hotellissa.



- Vietiin keskimmäinen junalle, kun hän lähti äidilleen viikonlopuksi ja haettiin viikonloppukarkit. Huomattiin vasta ulkona, että pussi sopi takkiin kuin valettu.

- Pelattiin useamman kerran lautapelejä. Kuopuksen lemppari on tämä 3D labyrintti.

- Käytiin lelukaupassa katselemassa leluja ja Super Mario-hahmoa. Lapsi ei kuitenkaan uskaltanut mennä lähellekään vaan katseltiin sitä kauempaa.

- Lasten harrastukset alkoi pyörimään taas kunnolla. Esikoisella on jo omat jutut, keskimmäinen harrastaa salibandya kolme kertaa viikossa ja kuopus harrastaa kerran viikossa tanssia ja aloitti nyt syksyllä kerran viikossa baletin.


- Seurasin kuningatar Elisabethin hautajaisia televisiosta. Oon aina ollut jonkinmoinen kuninkaallisfani ja mun mummo oli syntynyt samana vuonna kuin kuningatar Elisabeth. He jopa näytti nuorena sen verran samalta, että mun mummoa oli muutamaan otteeseen luultu kuningattareksi ulkomailla. Tästä tietysti oli mummolla hauskoja tarinoita kerrottavana. Mummo kuoli jo kymmenisen vuotta sitten ja tämä tuntui jotenkin liippaavan läheltä.

- Käytiin lasten kanssa Matkuksessa täsmäostoksilla ja vaan viettämässä aikaa.

- Kuopuksella oli syysflunssa. Luulin jo, että meille tuli enterorokko, jota ei olla koskaan sairastettu, mutta ei se sitten ollutkaan sitä vaan kuume meni levolla ohi.

- Siivosin kotia urakalla ja vähensin taas kaapeista tavaraa tosi paljon. En varmaan oo ikinä valmis tässä tavaran vähentämisessä. Tällä kertaa kiertoon lähti kaikki Disneyn dvd:t, koska meillä on Disney+ eikä kukaan oo koskenutkaan niihin sen jälkeen, kun tuo suoratoisto hankittiin. Nyt ne voi ilahduttaa jotakuta muuta.

- Rakennettiin Janin kanssa yhdessä Lego Botanical Collectionin Kolibrikukka, joka ostettiin häälahjaksi saadulla Verkkokaupan lahjakortilla. Saatiin lahjakortti Janin kavereilta ja ainut ehto oli, että sillä ostetaan Legoja, jotka tehdään yhdessä.


Mitä sä teit syyskuussa tai mitä jäi tekemättä?
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS MUN INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0

