Hae
Colour Outside the Lines

Ravintola Kaltio Saariselkä

Oltiin Janin kanssa häämatkalla Saariselällä elokuussa 2022 ja käytiin silloin syömässä useammassa ravintolassa. Yksi näistä oli Ravintola Kaltio, joka sijaitsee Santa’s Hotel Tunturin päärakennuksen katutasossa.

Ravintola Kaltio on saanut Chaîne des Rôtisseurs -järjestön myöntämän Rôtisseurs-kilven erinomaisesta ruoan laadusta ja me tykättiin ravintolasta tosi paljon. Ravintolan lista on hieman muuttunut tässä vuosien aikana, mutta heiltä saa edelleen perinteisistä lappilaisista raaka-aineista valmistettuja ruokia ja laatu on varmasti edelleen kohdillaan.

Oltiin paikalla arkipäivänä heti ravintolan avauduttua ja saatiinkin olla ravintolassa melkeinpä kaksistaan. Mulla ei tuolloin ollut ruokarajoitteena kuin gluteeni (nykyään myös maito), joten nämä annokset vähän eroaa siitä mitä nykyään tilaisin.

Gluteenitonta ruokaa oli helppo löytää ihan suoraan listalta ja pienillä muutoksilla moni annos olisi sopinut minulle nytkin.

Ravintola oli kivasti keskellä Saariselkää ja ravintolan isoista ikkunoista avautui lappilainen maisema.

ALKUUN TILATTIIN:
minulle sienisalaattia, gluteenitonta rieskaa ja ruskistettua voita

Janille perunarieskaa, ruskistettua voita ja seesaminsiemenillä ja kuusenkerkällä glaseerattuja pororibsejä puolukkamajoneesilla

Pääruoaksi tilattiin:
Minulle perinteinen pippuripihvi naudan ulkofileestä kermaisella pippurikastikkeella, varsiparsa-porkkanapaistoksella ja paholaisen hillolla

Janille Surf and Turf, jossa oli grilattua nautaa miekassa, valkosipuli-chiliöljyssä paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä, sydänsalaattia, kirsikkatomaattia, pikkelöityä punasipulia, kurkkua, paahdettuja kurpitsansiemeniä, valkosipuliaiolia ja paholaisen hilloa.  


Lisäksi yhteiseksi auraperunoita ja valkosipuliperunoita, koska nämä ei kuuluneet annoksiin. 

Jälkiruoaksi tilattiin:
molemmille Creme Brulee mansikalla ja mustikalla

Lisäksi mallasritarit vaniljajäätelöllä ja hillalla (mä söin pelkkää jätskiä)

Ravintolakokemus oli upea, palvelu ensiluokkaista ja ruoka todella hyvää. Ollaan menossa kyllä heti uudelleen tänne syömään, kun ollaan taas Saariselällä tai Ivalossa.

Perunat oli ehkä vähän liikaa, koska annokset oli ilman niitäkin aika isoja, mutta haluttiin testata perunoita, koska ne kuulosti niin hyviltä. Ja hyvältä ne maistuivatkin.

Tämä oli oikein passeli ravintola just häämatkalle, mutta voisin hyvin mennä tänne syömään koko perheelläkin, koska heillä on myös oikein mainio lastenlista.

Kurkkaa ajankohtainen lista tästä!

Ootko sä käynyt Saariselällä?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA. 

LUE MYÖS: 

Inarin Aanaar

Rosso Rovaniemi lasten kanssa

Tammikuun positiiviset

Tammikuu meni hujauksessa ohi ja ehdin tehdä vaikka mitä ihanaa sen aikana. Tykkään aina kuukauden lopussa miettiä mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä tai oivallettua, joten tässä tämän vuoden eka kooste eli tammikuun positiiviset.

tammikuun positiiviset

  • Ulkona oli ihanan nättiä! Meillä täällä Kuopiossa on ihan kunnolla lunta ja pakkastakin on monena päivänä ollut viisitoista astetta. Rakastan sitä miltä ulkona näyttää, mutta en hirveästi sitä miltä siellä tuntuu. Yritän kuitenkin nauttia talvesta, koska minusta on ihanaa, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa.

  • Sain pop up-myymälän purettua ja sen vaiheen työstä pakettiin. Sesonki oli pitkä ja aika raskas, mutta jäi kivat fiilikset, kun päästiin tavoitteisiin ja sain hyvää palautetta kauppakeskuksenkin puolelta.
  • Kävin moikkaamassa mun veljen perhettä Tampereella ja näin samalla reissulla pitkästä aikaa serkkuani. Ruuhkavuosien keskellä unohtuu pitää huolta, että kysyisi oikeasti mitä toiselle kuuluu ja tapaisi useammin, joten tänä vuonna yritän panostaa siihen enemmän. Oli ihana pieni yhden yön reissu. Pysähdyin Pandan tehtaanmyymälässä matkalla ja sain siitä kivasti tuliaisia mukaan.

  • Kävin myös Helsingissä esikoisen luona muutaman yön ja kerettiin kivasti taas tehdä asioita yhdessä. Samalla reissulla pyörähdettiin pr-lounaalla ja kävin tutustumassa blogikollegoihin Vaikuttajamedian juhlissa.
  • Tein kivoja ja tarpeellisia kirppislöytöjä. Löysin esimerkiksi ystävälle todella edullisesti kaksi Harry Potter-kirjaa oikeilla kansilla, joita hän oli etsinyt jo pitkään. Lisäksi löysin itselleni kaksi villakangastakkia (toinen maksoi 10€ ja toinen 5€). Oli siis oikein mainio kirppiskuukausi.

  • Tein gluteenittomia pinaattilettuja, jotka maistui koko perheelle. Jännitystä tekemiseen lisäsi, kun kesken lettujen paiston tuli sähkökatkos. Ilmeisesti sähköt oli ollut jossain kohti kaupunkia poikki pidemmänkin aikaa, mutta meillä onneksi välähti valot vaan pariin otteeseen.
  • Juhlittiin lasten synttäreitä. Meidän kahdella vanhimmalla lapsella on synttärit viikon välein toisistaan ja he ovatkin joutuneet jo viimeiset 11 vuotta juhlimaan synttäreitään joka vuosi yhdessä, koska samat vieraat tulisivat joka tapauksessa samoihin juhliin ja tämä on helpompaa pitkämatkalaisille. Tehdään sit yleensä jotain spessua lasten oikeina synttäreinä kuitenkin.

  • Käytiin nuorimman kanssa pariin otteeseen lääkärissä ja vietettiin samalla laatuaikaa käymällä kahvilassa ja syömässä. Lapsi sai positiivisen kokemuksen eka lääkäristä ja sitten vielä yhteisestä tekemisestä.
  • Leivoin sämpylöitä (sekä tavallisia että gluteenittomia) ja ne maistuivat hyvin kaikille. Tehtiin niistä samana päivänä päivälliseksi kanahampurilaisia. Meinasin laittaa sämpylöitä pakastimeen, mutta seuraavana aamuna niitä oli jäljellä vain muutama. Täytyy varmaan alkaa leipoa sämpylöitä useamminkin.

Sellaisia positiivisia tähän tammikuuhun mahtui. Monta muutakin kivaa juttua tapahtui ja olin jotenkin ekstraonnellinen tänä vuonna taas, kun tammikuu saapui. Oli ihana aloittaa uusi vuosi, kun tiesi tänä vuonna olevan kivoja juttuja tiedossa.

oliko sulla kiva tammikuu?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA. 

LUE MYÖS: 

Kuinka aion romantisoida arkea tänä vuonna?

Tiktok-vaikutteita Siljan Grande Buffetissa!

Matkahaaveet tälle vuodelle