Vauva-arki on monessa perheessä varmasti aivan muuta kuin ruusuilla tanssimista. Se oikea arki ja sen tuomat haasteet saattavat tulla yllätyksenä monelle esikoisen saavalle. Meillä oli J:n kanssa molemmilla kokemusta vauva-arjesta ja siitä millaista se on. Lissulla oli koliikkia, joka teki siitä aika haastavaa, mutta aika oli jo kullannut muistot lähes 12 vuodessa. Uusperhearki ja uusi, ensimmäinen yhteinen vauva, ovatkin sitten jo aivan eri asia kuin se normaali vauva-arki. Onneksi meillä sentään on takana tätä yhdessä asumista niin kauan, ettei B esimerkiksi muista enää aikaa, jolloin hän asui isänsä kanssa kahden ja Lissukin on jo tähän perhetilanteeseen tottunut. Lissu oli jo sen verran iso meidän perheiden yhdistyessä, että hän osasi ajatella myös sitä, etteivät parisuhteet aina onnistu ja hän olikin aluksi aika skeptinen meidän perheen tulevaisuudesta. Kihlaus ja raskaus taisi olla ne virstanpylväät, jotka toivat Lissulle sen tunteen, että tässä tilanteessa ollaan pysyvästi.

Kuten oli odotettavissa, Lissu ei ole ollut vauvasta mustasukkainen. Lissusta onkin ollut suuri apu vauvan hoidossa, kun on apua kaivannut. Tietysti Lissu kaipaa sitä kahdenkeskistä aikaa äitin kanssa ihan kuin kaikki lapset, mutta ymmärtää miksi se on aika harvinaista. Ollaan me muutaman kerran käyty kahdestaan shoppailemassakin Nipsun syntymän jälkeen.

B on ottanut vauvan vastaan paremmin kuin osasin odottaa. Kyllä hän sitä pikkusiskon syntymää kovasti odottikin. B:llä on menossa vaihe, ettei hän jaksaisi millään odottaa mitään ja jos jotain ei heti saa, alkaa mökötys. Täällä onkin mökötetty aika usein siitä, ettei huutavaa vauvaa saa ottaa omaan syliin tai ettei juuri nukahtanutta vauvaa saa mennä pussailemaan ja halailemaan. Vauvan saama huomio on välillä yksi mustasukkaisuuden aihe ja välillä pitää hakea huomiota millä tahansa. B on myös alkanut puhua minulle ”sinun vauvasta” ja ”minun isistä” kuin täsmentääkseeen, ettei isi ole vauvan vaan hänen. B on aina ollut isin tyttö, joten tämä ei ollut yllätys. Saattaa mennä hetki, jos toinenkin, että isi on B:n puheissa myös vauvan isi. Onneksi oma isosiskon titteli tuntuu vielä olevan ylpeyden aihe, jota toitotetaan kaikille postinkantajasta kaupan tätiin.

Yksi mustasukkaisuuden aihe on muuten vauvan lelut. Kokosin vauvalle leikkimaton lattialle ja eihän se vauva sinne edes ehtinyt ihmettelemään koko mattoa, kun B jo hyökkäsi matolle leikkimään. Eihän tuo melkein 5v meinannut edes mahtua leikkikaarien alle, mutta väkisin sinne oli vain tungettava. Oli siinä naurussa pidättelemistä.

Eniten haastetta arkeen tuo armoton väsymys, jonka takia pää tuntuu kuin se oli täynnä sumua ja jonka takia tunnun unohtavan kaiken tärkeän. Tähän mennessä on unohtunut ainakin Lissun hammastarkastus ja oma verikoe. Onneksi lääkäri ymmärsi hyvin ja varasi uuden ajan seuraavalle viikolle. Unohtaisin varmaan oman päänikin jonnekin, jos se ei olisi kiinni kaulassa. Nostan hattua vanhemmille, joiden lapset on syntyneet pienillä ikäeroilla. Olette ihan supernaisia ja -miehiä, kun jaksatte hoitaa sekä lapset että kodin! Meillä on joulukoristeet odotelleet kolme päivää olohuoneen nurkassa, että saisin ne paikalleen. Bloggaaminenkin on nykyään tehtävä yhdellä kädellä, koska Nipsulle tuntuu kelpaavan tällä hetkellä vain äidin syli.

Onneksi Nipsusta sentään ei tarvitse enää ottaa verikokeita niin kuin neljä ensimmäistä viikkoa otettiin. Nyt meille on tosin tullut uutena jatkuva pulauttelu. Pyykkiä tulee koko ajan, kun Nipsu pulauttaa milloin minnekin.

Sain Joukolatar-blogin Heidiltä haasteen, jonka Puhu Muru-blogin Marja laittoi liikkeelle. Pääset lukemaan Heidin kosintatarinan tästä ja Marjan tästä. Ideana on siis kirjoittaa tarina omasta kosinnasta ja haastaa muutama muu bloggaaja kirjoittamaan omastaan.

Alkuperäisen kosintatekstin voit lukea täältä. Ajattelin nyt kuitenkin tähän haasteeseen vastata ja muistella tuota ihanaa päivää ja iltaa. Odotin J:n kosintaa pitkään ja hartaasti ja olin varma, että J:llä oli jo mennyt hermot kokonaan minun vihjailuihini. Ostin häälehtiä, haaveilin sormuksista ja häistä ja varsinkin siitä häämatkasta. Mehän olimme siis jo ennen kihlausta sovittu, että häämatkalle lähdetään Floridan Walt Disney Worldiin. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen hulluna Disneyyn ja lempielokuvani on Pieni merenneito, jonka teeman mukaan meidän häitäkin tanssitaan.

 Me käydään J:n kanssa tosi harvoin kahdestaan ulkona syömässä tai elokuvissa, joten ne on meille muutenkin aika spesiaaleja tapahtumia. Oltiinkin ostettu liput uuteen Star Warsiin, jota oli odotettu kuin kuuta nousevaa jo monta kuukautta. Leffasta oli peruttu yksi näytös ja menimme aika myöhäiseen näytökseen, joten sovittiin, että lapset on yökylässä ja saadaan sitten rauhallisin mielin olla elokuvissa.

Koska leffa oli aika myöhään, päätettiin ensin mennä syömään. Paikkaa oli kehuttu paljon ja ruoka oli hyvää, mutta varmaan molemmille jäi päällimmäisenä mieleen se, ettei keittiössä oikein ollut mitään saatavilla. Oli siis 22.12.2015 ja ravintola oli viimeistä päivää ennen joulua auki. Pari kertaa tarjoilija palasi takaisin pöydän luokse kysymään voitaisiinko tilausta muuttaa, koska jokin aines annoksesta oli juuri ehtinyt loppua. Muistan laskun tullessa miettineeni, että ei se J nyt sitten tänäänkään kosinut.

Kävimme elokuvissa ja elokuvan jälkeen J kysyi mitäs sitten tehtäisiin. Olemme ennenkin käyneet leffan jälkeen vielä ravintolassa iltapalalla, mutta kello oli niin paljon, ettei keittiöt olleet enää auki ja ihmettelinkin, miten J halusi jotain vielä tehdä, koska hänhän on absolutisti, joten emme me baariinkaan olisi menossa. Sanoin haluavani kotiin nukkumaan, kun kerrankin saa nukkua niin pitkään kuin haluaa, kun lapset eivät ole kotona. J kuitenkin sanoi tietävänsä mitä voisimme tehdä ja suostuin tähän ehdotukseen. Pääsimme autolle ja J käski sulkea silmät ja olla kurkkimatta. En yhtään tiennyt mihin olimme menossa. Auton liikkeistä luulin, että kohta olisimme järvessä, kun auto liikkui katua alaspäin koko ajan, mutta enhän minä tiennyt montako korttelia olimme kulkeneet. J pysäköi auton ja käski pitää silmät tiukasti suljettuina. Olin laittanut naamani eteen huivin, etten vahingossakaan kurkistelisi ja kun astuimme jonnekin sisään, tuli huivissa aika kuuma. En kuitenkaan uskaltanut siirtää huivia, ettei J ajattelisi minun kurkistelevan. Kuvittelin meidän menneen johonkin ravintolaan, mutta astuimmekin hissiin. J piti kädestäni kiinni koko ajan. Astuimme sisään ovesta ja sain luvan poistaa huivin ja avata silmäni. Olimme hotellissa, isossa sviitissä. Pöydällä oli kynttilöitä ja kuohuviiniä sekä korurasia. Mieleeni ei tullut ollenkaan, että J saattaisi kosia, koska hänellä on tapana ostaa minulle koruja lahjaksi ihan muuten vaan. Yhtäkkiä hän kuitenkin polvistui eteeni ja kysyi ne kauan odottamani sanat: ”Tuletko vaimokseni?”. Tai sitten se oli menetkö kanssani naimisiin, en ole ihan varma enää. Muistan vaan kuinka en voinut lopettaa hymyilemistä tai henkeni haukkomista tai nyökkäilyä. Siinä se rakastamani mies oli polvistuneena edessäni, sormusrasia kädessään.

Olin haaveillut hetkestä koko elämäni enkä olisi ikinä arvannut kuinka hyvältä se sitten tuntui. J pujotti sormuksen sormeeni ja nousi ylös suutelemaan minua. Sormus oli täydellinen. Siinä oli kolme pientä timanttia ja se oli valkokultaa. J oli kuulemma monta viikkoa etsinyt täydellistä sormusta ja viestitellyt kavereideni kanssa niistä. Heidi oli jopa käynyt sovittamassa sormusta liikkeessä J:n kanssa, koska meillä oli Heidin kanssa saman kokoiset sormet. Sormus oli kuitenkin hitusen liian iso, joten jouduimme sen vaihtamaan pienempään jouluaattoaamuna.

Heidi oli käynyt koristelemassa hotellihuoneen meille valmiiksi sillä aikaa kun olimme elokuvissa. Olen ruusuille allerginen, joten J ja Heidi olivat tilanneet jostain niitä feikkinä. Kynttilätkin olivat led-valoilla, eihän hotellihuoneessa saanut oikeita polttaa. Ilta meni nopeasti (saavuimme hotellille melkein puoliltaöin). Muutama viesti laitettiin jännityksessä eläneille kavereille ja vanhemmille. J oli jopa kysynyt lupaa kosimiseen isältäni. Kilistimme alkoholittomalla kuohuviinillä, söimme kermavaahdolla kuorrutettuja mansikoita ja suklaata ja nautimme toistemme seurasta sekä tuosta mahtavasta sviitistä. Hotelli oli sen meille antanut vaikka J oli varannut tavallisen huoneen. Siitä peukutan hotellin väkeä!

J halusi Star Wars kihlauksen, koska oli jo minulle luvannut ne Pieni merenneito-häät. Nyt odottelemmekin milloin rakenteilla oleva Star Wars Land aukeaa Walt Disney Worldiin, koska ennen sitä emme voi häämatkalle lähteä. Silloin yhdistyy molempien lempiasiat. Harry Potter-maailmakin on ihan nurkan takana, jossa voimme myös häämatkalla vierailla.

Kihlakuvatkin otettiin Star Wars-teemaan sopivasti. Kuvauspäivänä muuten odotin jo Nipsua ja olin siinä alkuvaiheessa raskautta, jossa kaikki yököttää. Kävin sitten muutaman kerran studion vessassa yökkäilemässä, kun seisomisesta tuli niin huono olo.

Haastan Kivakupla-blogin Sannin ja Teehetkien koti-blogin Marikaisen kertomaan kuinka heitä on kosittu.

*kihlakuvat Salla Klemettilä/Bella Photo