Lokakuun positiiviset
Meinasi ihan unohtua jakaa lokakuun positiiviset, kun (vähemmän positiivisena juttuna) olin tosi kipeänä lokakuun loppupuolen. Edelleen syön penisilliinikuuria ja olo on ajoittain hieman hutera.
Onneksi lokakuuhun mahtui myös tosi kivoja juttuja!
Lokakuun positiiviset
- Lokakuu alkoi intensiivisellä opiskelulla ja sainkin edistettyä useampaa kurssia hyvin. Myös opinnäytetyö on hyvällä mallilla ja vahvasti edelleen näyttää siltä, että valmistun vuodenvaihteen tienoilla.
- Sain paikan pop up-myymälän vastuumyyjänä ja aloitan siellä marraskuun puolessa välissä. Helmikuun alussa palaan takaisin omaan työhöni, johon sain myös toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen (aiemmin olin määräaikainen maaliskuun loppuun saakka).

- Katsoin kipeänä monta jouluelokuvaa ja oli ihanaa jo vähän päästä joulutunnelmaan. Kohta en enää muuta katselekaan vaan käytän töissäkin ruokatauot niiden katselemiseen samalla kun syön. Se on mun tapa rentoutua. Katselen usein kotona joululeffoja samalla, kun teen ruokaa.
- Tein jo yhden joululegon, jonka ostin viime vuonna joulun jälkeen alesta. Käytiin nuorimman kanssa myös rakentelemassa Legoilla lähikauppakeskuksessa, kun siellä oli PiiPoon Lego-tapahtuma.

- Ostin itselleni uuden yökkärin (Reino&Aino) ja tää on niin lämmin. Viriteltiin sänkyyn myös lämmittävä patjansuojus ja vaihdoin itselleni lämpimämmän peiton. Nyt on kiva nukkua lämpimässä ja oonkin nukkunut paljon paremmin.
- Meillä kävi söpöjä koirakavereita kylässä ja olipa hauska larpata hetki koiranomistajan elämää, kun he jäi meille hoitoon muutamaksi tunniksi. Ehkä meistä ei ihan vielä olisi koiranomistajaksi, mutta oli kiva kuitenkin heitä hoitaa hetki.


- Käytiin lasten kanssa koristelemassa kanelipullia Ikeassa syyslomalla. Esikoinen oli meillä syyslomalla muutaman yön ja se oli ihanaa!
- Käytiin ystävän kanssa Helsingin kirjamessuilla ja meillä oli ihan hurjan ihana viikonloppu! Löydettiin mulle kirppikseltä upea vintagenahkatakki, jolle jäi 21€ hintaa.

- Käytiin ystävän ja esikoisen kanssa syömässä Helsingin Stockmannin lähellä olevassa La Famiglia-ravintolassa, joka oli meille kaikille uusi tuttavuus. Tykättiin ja kerron tästä lisää piakkoin!
- Käytiin katsomassa Moulin Rouge-musikaali (*liput saatu). Siitä oma postaus täällä!
Oli kiva lokakuu vaikka osa siitä menikin sairastaessa eikä olo vielä olekaan ihan täysin normaali. Nyt aion kaikki vapaapäivät viettää opiskellen ja leväten, jotta on tarpeeksi energiaa joulun kiireisiin.
Ihanaa päivää just sulle💜
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:


0

