Sateisen päivän toimistolook
*Sisältää mainoslinkkejä
Tiistaina oli sateinen päivä ja olin silloin toimistolla meidän 7-vuotiaan kuopuksen kanssa, jonka jälkeen suuntasimme museoon. Siispä sateisen päivän toimistolook oli mahdollisimman mukava ja helppo.
Kuljettiin töihin bussilla, syötiin kesken päivää jäätelöt ja käytiin vielä päivän lopuksi sekä museossa että kirjastossa. Lapsi löysi kirjastosta uusimman Tatu ja Patu-kirjan luettavaksi eli oli hänen mielestään huippuhyvä kirjastokäynti.
Näin juhannusviikolla ei ole ihan hirvittävästi ollut töitä, joten tämä oli mun ainut päivä toimistolla tällä viikolla.

Yritän nyt kouluttaa 7-vuotiaasta itselleni kuvaajaa, koska esikoisen muutettua eri kaupunkiin, on asukuvien otto jäänyt hieman vähemmälle. Hieman harjoittelua ja 7-vuotiaasta tulee oikein mainio kuvaaja.
Otan usein kuvia kyllä myös itse, mutta välillä olisi kiva, kun joku muu ottaisi niitä. Koska onhan se nyt ihan eri fiilis, kun kameran takana oikeasti seisoo joku.
Näiden kuvien taustalla on Kuopion Tuomiokirkko, joka on tosi kaunis sekä ulkoa että sisältä. Mun vanhemmat on menneet naimisiin tuossa kirkossa, joten silläkin tavalla se on mulle merkityksellinen kirkko.

Olisin halunnut tämän collegepaidan tummansinisenä valkoisella tekstillä jo keväällä, kun nämä tuli Lindexille myyntiin, mutta harmillisesti joka paikasta se oli mun koossa loppu. Nyt näitä kuitenkin tuli valkoisena myyntiin ja mun oli pakko hankkia tämä viimeksi, kun Lindexillä oli kaikki tuotteet -25%. Mulla on collegepaidasta koko L.
Nämä hauskat housut löysin kirppikseltä viime viikolla. Ne olivat Nanson mallistosta ja maksoivat 6€. Housut on kokoa 42 ja ne on mulle vyötäröltä hieman tiukat, jos vähänkään turvottaa. Mua kun turvottaa aika usein, joten se on mulle aika iso juttu, mutta housut onneksi tuntuu päällä tosi hyvältä myös turvottaessa.

Pusero: *Lindex
Housut: 2nd hand / Nanso
Kengät: Even&Odd / Zalando
Laukku: 2nd hand / H&M

Ihanaa päivää just sulle ❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ASUJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Helteisen kesäpäivän asu -pellavaa ja puuvillaa


0

