Hae
Colour Outside the Lines

Kesäsuunnitelmia

Koska aurinko jo ihanasti lämmittää, on nyt hyvä aika miettiä tulevan kesän kesäsuunnitelmia.

Meillä on muutama juttu, jotka ollaan lapsille luvattu toteuttaa sekä muutama juttu, joita halutaan itse tehdä. Muuten meinataan mennä kesä ihan ilman suunnitelmia ja fiiliksen mukaan.

Tyttöjen reissu Puolaan

Me ollaan lähdössä reilun viikon päästä mun kahden ystävän ja esikoisen kanssa Krakovaan. Meidän piti mennä sinne alunperin katsomaan Jonas Brothersin konserttia, mutta se siirtyi lokakuulle.

Meidän lentoliput ei kuitenkaan olleet vaihdettavia eikä niistä olisi saanut rahoja takaisin (NOTE TO SELF: Osta aina liput, jotka voi vaihtaa). Päätettiin sitten, että mennään ihan rehelliselle lomalle nyt toukokuussa ja lokakuussa sille konserttireissulle.

kesäleirit

Lapsilla on heti kesän alussa pari leiriä, jolle he osallistuu. Keskimmäinen menee kolmeksi yöksi leirille ja nuorimmainen osallistuu päiväleirille. Meillä kun on Janin kanssa töitä vielä koko kesäkuu. Tai no, mullahan ei periaatteessa ole lomaa ollenkaan, mutta pidän varmaan palkatonta muutaman viikon kesän aikana.

Me oltiin viime kesänä seurakunnan perheleirillä kaksin nuorimmaisen kanssa, mutta tänä kesänä ei sellaiselle osallistuta. Katsotaan, jos seuraavana vuonna hän uskaltaisi mennä leirille jo yksin yöksi.

Särkänniemi

Käydään yleensä joka kesä Särkänniemessä ja niin tänäkin vuonna. Viimeksi annoin keskimmäisen ottaa kaverin mukaan ja he pääsivät kaksin kulkemaan laitteissa. Varmaan tänäkin vuonna tehdään näin, jos kaveri vaan pääsee mukaan.

Katsotaan lähteekö mun veljen porukka mun ja nuorimmaisen kanssa kiertämään puistoa vai mennäänkö kaksin. Kiva päivä kuitenkin on luvassa varmasti!

tolkien-näyttely tampereella

Me ollaan Janin kanssa ostettu joulukuulle liput Tampere-talolla esitettävään Taru Sormusten Herrasta-näytelmään ja nyt Tampereelle saapuu myös Tolkien-taidenäyttely, joka on esillä tänä kesänä Tampere-talolla 6.7.-18.8. Aiotaan käydä katsomassa näyttely kaksin jossain vaiheessa, mutta vielä on vähän auki tehdäänkö reissu Tampereelle lasten kanssa ja etsitään sieltä joku sukulainen lastenvahdiksi vai mennäänkö Tampereelle kaksin.

Mökillä olo

Aiotaan tänäkin kesänä viettää paljon aikaa mökillä, kun siihen on mahdollisuus. Mun vanhemmat jää kesällä eläkkeelle, joten lapset saattaa päästä mökille heidänkin kanssaan. Ainakin Janin äiti on luvannut ottaa lapset viikoksi mökille jossain kohti kesää ja sitä lapset odottaakin jo innolla, kun mummille on tulossa kaiken hyvän lisäksi uusi kissanpentu juhannuksena.

korkeasaari

Luvattiin lapsille jo syksyllä, että voidaan kesällä käydä Korkeasaaressa. Katsottiin telkkarista Korkeasaari-sarja lasten kanssa ja he odottavat innolla eläinten näkemistä. Kumpikaan lapsista ei ole käynyt Korkeasaaressa niin, että muistaisi käyneensä siellä, joten tämä reissu on varmasti mahtava.

Käydään samalla esikoisen luona, kun kerran Helsingissä ollaan. Mietittiin myös Heurekassa käyntiä, mutta se on vielä ajatuksen tasolla.

ISMO LEIKOLAN KEIKKA (*liput saatu)

Saatiin liput Ismo Leikolan keikalle Janin kanssa. Kiertue saapuu Kuopioon 3. elokuuta ja tämä on varmasti ihan ratkiriemukas kesän lopetus. Vielä täytyy muistaa kiinnittää jompikumpi mummi lapsenvahdiksi tälle illalle.

Millaisia kesäsuunnitelmia sulla on?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Särkänniemi oli hauska aloitus kesälomalle!

Meidän kesä 2023

Viisi kohdetta, joihin aion tänä vuonna matkustaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *