Hae
Colour Outside the Lines

Edullisia hiihtolomasuunnitelmia

Meidän lapsilla on hiihtoloma viikolla 10 ja oon ostanut meille jo aikaa sitten junaliput Helsinkiin ja sieltä bussiliput Tampereelle. Mennään moikkaamaan Helsinkiin eka esikoista, jonka jälkeen mennään pariksi päiväksi lasten serkkujen luokse Tampereelle. Koska mulla on taas vähemmän töitä kuin joulun aikaan, ei ylimääräistä rahaa ole ihan hirvittävästi ja ollaankin yritetty tehdä edullisia hiihtolomasuunnitelmia reissun ajalle.

Helsingissä tiedän 14-vuotiaan haluavan erikoiskahveja. Siksi suunnataankin Helsingin keskustassa olevaan Café Normaliin, koska sieltä saa erikoiskahvin siirapilla noin kahdella eurolla. Harmillisesti siellä ei ole vaihtoehtoina kuin tavallista maitoa ja kauramaitoa (korjatkaa, jos olen väärässä), joten mulle sieltä ei kahvia voi ostaa, mutta teini ja aikuinen esikoinen on varmasti kahveista onnellisia. Tosin esikoinen valitsee luultavasti energiajuoman makusiirapilla ja saatanpa vaikka itsekin testata sellaisen.

Lapset haluaa aina Helsingissä syömään Taco Belliin, koska täältä Kuopiosta sellaista ei löydy. 9-vuotias yleensä valitsee mieluummin Picnicin patongin ja Kampista ne saa helposti molemmat. Luultavasti siis suuntaamme taas ruokailemaan Kamppiin.

Ollaan muutaman kerran käyty Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupungissa, koska sen sisäänpääsy on ilmainen. Saatetaan käydä siellä nytkin, jos lapset haluaa käydä museossa.

Helsingissä käyn yleensä myös Sostrene Grenessä, joka on ihan mun lempikauppa vaikka en usein edes osta sieltä mitään. Siellä on vaan jotenkin niin seesteinen tunnelma, että rakastan kiertää sen ihan kaikessa rauhassa. Jos ollaan Triplan suunnalla, niin saatetaan pyörähtää sielläkin.

Luultavasti kuitenkin käydään kiertämässä joku kirppis tai kierrätyskeskus, jos löydettäisiin jotain kivaa. Joka reissulta ei osteta mukaan mitään, mutta joskus saatetaan vaikka löytääkin jotain mukavaa kotiin viemistä.

Tampereella aiotaan olla serkkujen kanssa, mutta ehkä käydään myös jossain aktiviteetissa. Pakataan varmaan ainakin uikkarit varmuuden vuoksi mukaan, jos keksitään lähteä uimaan tai sitten ehdotetaan serkuille minigolfausta, koska Tampereella on tosi kiva sisäminigolf, jossa joskus käytiin kuopuksen kanssa eikä se ollut kauhean kallis.

Voi myös olla, että ei käydä missään vaan ollaan vaan serkkujen luona viettämässä laatuaikaa. Ollaan julkisilla liikenteessä ja heidän autoon ei kaikki kerralla mahduta, joten voi olla, että liikkuminen keskustaan voi olla liian haastavaa koko porukalla, mutta katsotaan mitä keksitään.

Matkalukemiseksi aion ottaa tämän Done and Dusted -takaisin satulaan kirjan, jonka sain syksyllä arvostelukappaleena enkä oo vielä ehtinyt lukemaan. Junassa on hyvin aikaa lukea, joten saan ehkä kirjan jopa reissun aikana luettua. Hyvä niin, koska ensi kuussa tulee seuraava osa suomennettuna.

Onko sulla jotain hiihtolomasuunnitelmia tai
edullisia vinkkejä Helsinkiin ja Tampereelle?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

La Famiglia -ravintola Helsingissä

Laatuaikaa esikoisen ja keskimmäisen kanssa Helsingissä

Stefan’s Steakhouse Tampere

Yksi kommentti

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti:

    Nyt on vähän tylsä tilanne eikä ole oikeastaan mitään suunnitelmia hoihtolomaloe. On niin pieni paljon työjuttuja pöydällä. Katsotaan, jos olisi jotain kivaa kevään vähän edetessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *