Hae
Colour Outside the Lines

Paradox Museum Tukholma

Käytiin lasten kanssa viime syksynä risteilyllä ja yksi heidän valitsemistaan kohteista oli Paradox Museum Tukholmassa. Silloin Helsingissä ei vielä ollut Paradox museota eikä me tiedetty sen edes tulevan Helsinkiin.

Museo oli hauska ja leikkisä, mutta harmillisesti meidän vierailun aikaan useampi kohta odotti huoltoa. Tämä ei sinänsä onneksi museokäyntiä haitannut.

Museo sijaitsee ihan lähellä Tukholman keskustaa. Metrolla (tunnelbana) lähin pysäkki on Hötorget. Kannattaa metrosta poistuessa astua ulos Sergelgatanin suuntaan ja museo näkyykin oikealla heti ulos astuessa.

Museo on avoinna joka päivä. Kannattaa kurkata aukioloajat vielä nettisivuilta. Pääsymaksu on lapsilta 195SEK ja aikuisilta 249SEK. Hinta taitaa hieman vaihdella vierailupäivän mukaan. Liput kannattaa ostaa netistä etukäteen ja samalla varata vierailuaika, niin tietää varmasti pääsevänsä museoon haluamanaan aikana. Vierailijoiden määrää rajoitetaan hieman, ettei museossa olisi liian kova tunku ja kaikki pääsisivät katselemaan kaikkia kohteita.

Mä maksoin meidän lipuista vajaan yhteensä vajaan 70€, kun mulla oli mukana yksi aikuinen lapsi itseni lisäksi sekä kaksi lastenlipulla sisään pääsevää. Silja Linen Club One kortilla sai alennusta ainakin viime vuonna lipuista vähäsen. Koodi löytyi Siljan sivuilta eikä meiltä ainakaan kyselty korttia enää kassalla.

Vierailuun on varattu aikaa 80 minuuttia, mutta me kierrettiin lasten kanssa museo vajaassa tunnissa. Jos olisi halunnut jäädä enemmänkin ottamaan kuvia tai kuvauskohteisiin olisi ollut enemmän jonoa, niin aikaa olisi varmasti mennyt enemmän. Me oltiin paikalla arkipäivänä aamupäivästä, joten oltiin museossa melkein ainoat.

Lasten mielestä hauskinta oli kaikki optiset harhat, missä itse näytti pienemmältä tai suuremmalta. Myös ylösalaisin oleva huone oli hitti!

Tämä oli tosi hauska kokemus ja voisin mennä ihan hyvin lasten kanssa tuonne uudelleenkin! Museota vastapäätä oli sopivasti vielä Cafe Normal, joten isommat lapset sai vielä makukahvit mukaansa museokäynnin päätteeksi.

Ihanaa päivää just sulle❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Parasta Tukholman risteilyissä

10 vinkkiä Tukholmaan lasten kanssa

Junibacken taaperon kanssa vs eskarilaisen kanssa

Yksi kommentti

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti:

    Tämä kiinnostaisi itseäni todella paljon. Uskon, että tykkäisin todella paljon. Seuraavalla Tukholman reissulla pitää ilman muuta vieraila. Sitä odotellessa pitää käydä Helsingin vastaavassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *