Hae
Colour Outside the Lines

Mitä kaikkea tehtiin meidän listalta kesän aikana?

Tein keväällä listan, jossa mietin mitä haluaisin tehdä lasten kanssa kesällä. Nyt ajattelin käydä läpi mitä kaikkea tehtiin meidän listalta kesän aikana?

Helsinki ja tampere lasten kanssa pienellä budjetilla

Ei käyty kummassakaan. Kävin esikoisen muutossa Helsingissä kesäkuussa, mutta en ehtinyt Helsinkiin kesällä muuten ollenkaan. Olin melkein koko kesän työttömänä, joten budjettikin oli tosi pieni.

museovierailut

Käytiin Ortodoksimuseo Riisassa kesän alussa, kun mun museokortti vielä toimi. Tämä oli mulla toiveena, koska mä en ollut koskaan käynyt siellä. Lisäksi käytiin Kuopion museossa taiteiden yönä.

piknikit ja luontoretket

Piknikillä käytiin rannalla pari kertaa helteiden aikaan, koska lapset viihtyi paljon järvessä. Luonnossakin liikuttiin jonkin verran, mutta helteiden takia ei niin paljon kuin oltiin ajateltu. Onneksi luonnossa voi liikkua ihan ympäri vuoden ja ehkä syksyllä käymmekin jollain luontopolulla retkellä.

Mökkeily ja grillaus

Mökillä me oltiin tänä kesänä yhteensä noin pari viikkoa. Siellä on ilmalämpöpumppu, joten karattiin helteitä mökille, kun kotona oli ihan tuskaisen kuuma.

Ei grillattu kauhean montaa kertaa, mutta käytiin useamman kerran nuotiolla paistamassa makkaraa ja lohta.

retket eläinpuistoon

Ostin jo keväällä minulle ja 8-vuotiaalle kesäpassit eläinpuistoon. Ei kuitenkaan ehditty käydä eläinpuistossa kovinkaan montaa kertaa. Se menee tällä viikolla kiinni, joten pitää ehkä tehdä aikaa ja oikeasti mennä sinne vielä kerran.

Onneksi kesäpassi oli samanhintainen kuin kaksi sisäänpääsyä, joten ei hävitty tässä mitään.

Vaikka monta asiaa jäi tekemättä, oli meillä kuitenkin tosi kiva kesä ja vietettiin paljon aikaa perheen kesken. Tehtiin monia kivoja muistoja, joita talvella on mukava muistella.

Ihanaa päivää just sulle❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Syvärin Helmi Nilsiässä

Tukholman risteily varattu!

Yksi kommentti

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti:

    Vaikka paljon jäi pois, niin kivalta kuulosti kesän tekemiset kaikesta huolimatta. Meillä oli tällä kertaa tavallista rauhallisempi kesä, jonkin verran mökkeilyä ja kalastamista ja muutama pikkureissu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *