Elokuun positiiviset
Listasin keväällä aina joka kuun lopussa kuluvan kuukauden positiiviset, mutta kesällä tämä teema oli vähän aikaa paussilla. Nyt syksyn saapuessa palataan kuitenkin taas normaaliin ja on aika listata elokuun positiiviset.
Tämä on mun mielestä kiva tapa itse muistella mitä kaikkea ihanaa kuukauden aikana on tapahtunut ja olla onnellinen sekä kiitollinen ihan pienistäkin jutuista.
ELOKUUN POSITIIVISET
- Marjastettiin tosi paljon! Saatiin heinäkuussa mun mummolta iso kaappipakastin ja meillä on nyt pakastimet täynnä mansikkaa, mustikkaa, viinimarjoja ja vadelmia. Ihan parasta!
- Lapsilla alkoi koulu, joka toi päiviin taas mukavasti rytmiä. Mäkin pääsin vähän enemmän keskittymään opinnäytetyöhön. Kurssit alkaa vasta syyskuussa, mutta kiva kun on jo vähän saanut edistettyä opiskeluita eteenpäin.

- Juhlittiin neljättä hääpäivää käymällä ravintolassa.
- Elokuu oli mun eka kokonainen kuukausi uudessa työpaikassa. Oli kiva, kun alkoi jo oppia kunnolla käytäntöjä ja ”talon tapoja”.
- Kutsuttiin meidän molempien vanhemmat syömään ja oli mukava, kun oli talo täynnä elämää.

- Oltiin nuorimman kanssa kivalla perheleirillä viettämässä laatuaikaa.
- Oltiin mökillä yksi kesäiseltä tuntuva viikonloppu ja lapset pääsi uimaan vaikka vesi olikin jo aika kylmää.
- Saatiin esikoinen meille Helsingistä käymään ja hän viipyikin koko viikonlopun. Oli ihanaa nähdä kunnolla, kun viimeiset kuukaudet ollaan juteltu vaan videopuheluiden kautta.
- Varattiin lasten kanssa Tukholman risteily ja ostettiin junaliput, joten syyskuussa meitä odottaa syksyinen Tukholma.

Elokuu meni ohi hujauksessa ja ihan hullua, että huomenna on jo syyskuu! Syksy on mun lempparivuodenaika, joten ei kyllä haittaa yhtään! Kohta ulkona on niin kaunista taas.
Odotatko sä syksyä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


0

