Mitä olisin toivonut tietäväni 18-vuotiaana äidiksi tullessani?

Olin 18-vuotias tullessani ekaa kertaa äidiksi yli 20 vuotta sitten. Oli paljon asioita, joita mä en tiennyt ja koska lapsella ei ollut toista vanhempaa, oli paljon asioita, jotka mua pelotti. Mitä olisin toivonut tietäväni 18-vuotiaana äidiksi tullessani?

• Äitiys ei ole suorittamista. Mun ei tarvii tehdä kaikkea mitä muut äidit tekee lehdissä, tv-sarjoissa, elokuvissa (tai nykyään somessa). Mun ei tarvii kuin olla läsnä ja se riittää lapselle hyvin. 
• Me pärjätään hyvin kahdestaan. Meillä oli ihanan laaja tukiverkko mun perheestä ja suvusta, joten ei me oikeastaan edes oltu ihan kaksin koko ajan. 
• Ei kukaan muukaan vanhempi ekalla kertaa tiedä mitä tekee. Eli turha ottaa kauheita paineita.  
• Lapsen saaminen kasvattaa minua ihan yhtä paljon kuin minä lasta. Kun yhtäkkiä onkin vastuussa myös toisesta ihmisestä, on pakko laittaa prioriteetit järjestykseen ja miettiä asiat lapsen etu edellä. 

• Pieni lapsi ei välitä onko hänellä merkkivaatteet päällä. Mä tunsin tosi isoa alemmuuden tunnetta, kun mun esikoinen oli pieni, koska mulla ei ollut varaa ostaa hänelle merkkivaatteita tai ylipäätään paljon uusia vaatteita. Ostettiin suurin osa vaatteista käytettynä ja saatiin paljon vaatteita tuttujen lapsilta. Eikä siinä ollut mitään väärää tai huonoa. Hänellä oli sään mukaiset vaatteet ja hänellä oli aina lämmin.
• Lapsesta kasvaa pieni mini-me, joka ei ujostele kertoa mielipidettään (vaikka äiti punastelisi vieressä). Esimerkiksi noin 4- tai 5-vuotiaana kaupan kassahenkilölle, että ”hänellä ei ole isää, vaan pelkästään ihana äiti”. Saattoi kassahenkilö mennä enemmän hiljaiseksi kuin minä sillä kertaa. 

• En voi suojella lapsella kaikelta. Vaikka kuinka yritän pitää hänet turvassa kaikilta vaikutteilta, hänestä kasvaa itsellinen ihminen, joka tapaa muita ihmisiä ja jossain vaiheessa joku pahoittaa hänen mielensä. Voin vaan olla se turvasatama, jonka luo voi palata aina kotiin. 
• Lapsesta kasvaa mun paras matkustuskaveri. Ollaan käyty monissa paikoissa yhdessä ja meidän molempien matkakuume on loputon. Lapsi puhuu erinomaisesti englantia, joten uskon hänen pärjäävän ulkomailla hyvin yksinkin ja hän on matkustanutkin jo itse.  
• Ollaan ekat 9,5 vuotta lapsen elämästä kaksin. Vaikka meitä oli vaan minä ja lapsi, oli meillä ihan hurjan hauskaa ja meistä kasvoi niiden vuosien aikana tiivis kaksikko. En vaihtaisi niitä vuosia mihinkään, koska ne on perusta meidän äiti-tytär-suhteelle. 

• Lapsesta kasvaa ihan suunnaton fani useammallekin artistille ja hän saa muista faneista hyviä ystäviä. Lapsellani on pisimmät ystävyyssuhteeet löytyneet fanituksen myötä. Ihan parasta, koska silloin ystävät ovat samanhenkisiä.
• Lapsesta kasvaa paras ystäväni. Raskaana ollessani katsoin ekaa kertoo jakson Gilmoren tyttöjä ja haaveilin samanlaisesta suhteesta lapseen kuin Lorelailla on Roryyn. En halunnut ennen synnytystä tietää odotanko tyttöä vai poikaa, koska sillä ei ollut mulle mitään väliä. Meistä on kuitenkin kasvanut oman elämämme Gilmoren tytöt ja olen Lorelain inspiroimana antanut lapselleni nimen, joka muistuttaa omaani.

hyvää äitienpäivää❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Mitä sanoisin 18-vuotiaalle itselleni?

Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?

Kun hyvin käyttäytyvästä teini-ikäisestä tuleekin teiniäiti