Hae
Colour Outside the Lines

Siskoni on noita on edelleen mun lempisarja

Siskoni on noita alkoi pyöriä Suomen televisiossa Nelosella vuonna 1999 ja mä olin samantien aivan koukussa. Siskoni on noita on edelleen mun lempisarja näin 26 vuotta myöhemmin. 

Moneen vuoteen sarjaa ei nähnyt mistään. Hetken se oli näkyvillä Netflixissä ja me katsottiin Janin kanssa sarja silloin alusta loppuun, koska Jani ei ollut koskaan nähnyt sarjaa kokonaan. Mä taas muistin osan jaksoista kokonaan ulkoa suunnilleen vuorosanoja myöten. 

Sarjassa seurataan Halliwellin siskoksia, jotka saavat aikuisena tietää olevansa noitia. Eikä mitä tahansa noitia vaan maailman voimakkaimpia hyviä noitia eli Lumottuja. 

Nyt Siskoni on noita kuitenkin näkyy Ruudun Pluto TV-kanavalla. Ruudussa on kokonaan oma kanava Siskoni on noidalle ja siellä näkyy koko ajan sarjan jaksoja. Kaikki kahdeksan kautta tulee siellä järjestyksessä ja suomeksi tekstitettynä, mutta kanava pyörii suunnilleen non-stoppina eli koko sarjaa on mahdoton katsoa järjestyksessä. 

Muahan se ei sinänsä haittaa, koska voin hyvin hypätä mukaan mistä vaan jaksosta. Oon katsonut sarjan niin monta kertaa kokonaan läpi, että muistan missä ollaan menossa, jos hyppään kanavalle kesken jakson

Mulla oli monet jaksot nauhoitettuna, koska sarja esitettiin televisiossa klo 22 ja mä olin 13-vuotias sen alkaessa. Sarja tuli mun nukkumaanmenoajan jälkeen, joten mä nauhoitin jaksot aina ja katsoin seuraavana päivänä. Lopulta jaksoja oli monta kasetillista, koska säilytin VHS-kasetteja todella pitkään ja pyöritin jaksoja uudelleen ja uudelleen. 

Siinä ehti tulla omia suosikkijaksojakin, kun niitä pystyi katsomaan aina uudestaan. Harmillisesti dvd:lle jaksoja ei ikinä tullut kaikkia kausia suomennettuna enkä siksi ostanut niitä. Toisaalta se ei olisi mua haitannut, koska ymmärrän englantia kyllä tarpeeksi, mutta en silti halunnut ostaa dvd-boksia ilman tekstityksiä. 

Nyt ehkä hieman harmittaa, koska Pluto TV:llä on mainokset ja jaksoja ei tosiaan voi katsoa siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Ehkä yritän jostain etsiä jossain vaiheessa ne dvd:t vielä omaan hyllyyn, koska harmittaa, jos sarjaa ei enää jossain vaiheessa näe mistään. 

Mulla on nyt monena päivänä pyörinyt sarja taustalla, kun oon kirjoittanut blogia tai tehnyt ruokaa. Ihan parasta! 

Ootko sä katsonut Siskoni on noitaa? 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA 

LUE MYÖS: 

Silja Symphonyn ja Silja Serenaden erikoisaamiainen Tavolàtassa

Minä 5 vuotta sitten vs nyt

Hyvän mielen sarjat, joiden pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen

 

2 kommenttia

  1. Diiskuneiti kirjoitti:

    Siskoni on noita on kyllä niin hyvä sarja. Silloin kun se tuli ekaa kertaa telkusta, niin katsottiin sitä aina yhdessä äidin kanssa.

    Siskoni on noita sai mut kiinnostumaan noituudesta ja kaikesta magiasta, josta olen edelleen vähän kiinnostunut. Ihana sarja ja kyllä Shannonin kuolema viime vuonna pisti sydäntä 🥺

    • colouroutsidethelinesblogi kirjoitti:

      Tämä on niiiiiiiiin ihana! Harmi, kun ei löydy mistään suoratoistosta. Harmittaa, kun en ostanut dvd-bokseja, kun niissä vikoissa kausissa ei ollut ollenkaan tekstityksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *