Hae
Colour Outside the Lines

Tämän viikon positiiviset

Yritän joka viikko listata kuluneet viikon positiiviset asiat, jotta muistan itsekin saaneeni aikaiseksi jotain ja muistan myös arvostaa niitä kivoja juttuja.

Tämän viikon positiiviset

  • Ostin Sims 4:n kaksi pientä lisäpakettia ja pelasin monta tuntia. Luksusta, kun lapset on niin isoja, että saan pelata keskeytyksettä.
  • Aloitettiin viime viikolla uimahallissa käynti säännöllisesti nuorimman kanssa ja päästiin tälläkin viikolla uimaan. Meillä oli tosi kivaa kahdestaan.

  • Sain kirjoitettua blogiin monta postausta ja taas ajastettua muutaman eteenpäin. Yritän koko ajan tulla tässä järjestelmällisemmäksi ja varata blogille aikaa samalla tavalla kuin töille, koska loppujen lopuksi haluaisin tästä tehdä lisätulon lähteen eli osittaisen työn.
  • Kuskasin lapsia harrastuksiin ja pääsin harrastusten aikana käymään yksin kirppiksellä ja kaupassa.
  • Ulkona oli pakkasta eikä pelkkää loskaa. Rakastan talvea, mutta en tuota koko ajan vaihtelevaa lämpötilaa.
  • Mun uusi Uniqlosta tilattu merinovillapaita lämmitti mukavasti eikä yhtään kutittanut.

  • Suunniteltiin lasten synttäreitä, joita vietetään ensi viikolla. Saatiin myös vastauksia tulevilta vierailta.
  • Testasin mulle uusia vegaanituotteita, kun löysin Flora Plant-”voita”. Tein risottoa ja siitä tuli oikein hyvää. Ruoka maistui myös nuorimmaiselle, joka on paras kehu.
  • Saatiin valmiiksi meidän Lego minifiguuri-kaappi. Esittelen sen teille täällä heti, kun saadaan kaikki minifiguurit paikalleen.
  • Mietittiin Janin kanssa, että voitaisiin käydä ulkona kahdestaan syömässä ystävänpäivänä, mutta katsotaan onko siihen mahdollisuutta. Tehdään sitten vaikka kotona ruokaa ja syödään lasten mentyä nukkumaan, jos ei ole lapsenvahtia.

Tänään on taas Sunday reset eli pesen pyykkiä, siivoan ja vähän ehkä pelaan. Keskustassa olisi Pakkasjuhla lapsille, mutta katsotaan jaksetaanko lähteä sinne. Voitaisiin kyllä käydä ainakin yhdessä lähileikkipuistossa, jos ei muuta jakseta.

Ihanaa sunnuntaita just sulle!

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE LISÄÄ:

Millaisia matkasuunnitelmia meillä on tänä vuonna?

Vihdoin oon tainnut löytää apua mun huonosti voivalle vatsalle

Ranua Resort talvella lasten kanssa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *