Hae
Colour Outside the Lines

Milloin viimeksi -haaste

Tuli vastaan täällä omassa blogissa tämä milloin viimeksi -haaste vuodelta 2021 ja ajattelin, että voisi olla hauska tehdä se taas uudelleen. Tässä vastaukset 50 milloin viimeksi -kysymykseen

1.Karjuit?

En sinänsä karju, mutta korotin ääntä lapsille eilen, kun meni hermot. Jotenkin mikään ei tuntunut onnistuvan vaikka pyysin monesti. Kai se on normaalia 7- ja 12-vuotiaille.

2.Ajoit autoa?

Ajan autolla päivittäin töihin ja viikonloppuisin milloin minnekin. Harvemmin kuljen muulla kuin autolla minnekään.

3.Halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta, onko se turvallista?

Edellisen haasteen olin täyttänyt koronavuosina, joten tämä kysymys oli silloin ehkä ihan aiheellinen. En enää oikeastaan mieti onko halaaminen turvallista vai ei, vaan halaan ihmisiä, kun siihen on mahdollisuus.

4.Urheilit?

Sunnuntaina pelasin Janin kanssa tennistä ulkokentällä tunnin. Lauantaina kävin Janin kanssa reilun tunnin lenkillä ja edellisenä tiistaina pelattiin tennistä tunti.

En oo vuosiin harrastanut säännöllistä liikuntaa, mutta nyt ollaan alettu pelata tennistä ja siitä tykkään tosi paljon. Se tuntuu hyvältä ja on hauskaa, joten se ei tunnu sellaiselta pakkopullalta kuten liikunta usein minusta tuntuu. Minua oikeasti jopa harmitti, kun tämän viikon tiistain tennis jäi välistä mahakivun takia. Ja se oli mulle uutta.

5.Olit pelokas?

Ihan kunnolla pelkäsin saatuani syöpädiagnoosin pari vuotta sitten. Silloin olin ihan varma, että kuolen ja ettei meidän kuopus aikuisena muista edes mua, koska oli siihen aikaan 5-vuotias.

Sen jälkeen oon stressannut asioita, ahdistunut asioista ja jännittänyt asioita, mutta en niinkään pelännyt.

Ja hei, huomasin olevani aika sitkeää sorttia, joka ei täältä lähdekään ihan helposti.

6.Itkit?

Mä itken aika helposti katsoessani elokuvia tai lukiessani kirjoja. Ehkä viimeisimmäksi itkin, kun katsoin Se päättyy meihin -elokuvan, tosin kirja itketti vielä enemmän pari viikkoa ennen sitä.

7.Söit vaan herkkuja lounaaksi?

En kyllä muista milloin olisin syönyt vain herkkuja lounaaksi. Aika usein unohdan syödä lounaan kokonaan. Syön töissä aamupalan suht myöhään ja koska teen nykyään 8-12 töitä, jonka jälkeen menen kotiin, menee lounas aika myöhäiseksi. Täytyy kyllä silti opetella syömään se päivittäin.

8.Sheivasit?

Sheivasin jalat muutama päivä sitten, kainalot sheivaan melkeinpä päivittäin suihkussa. Haaveilen edelleen sokeroinnista, josta olin haaveillut jo 2021, mutta vieläkään en ole siellä koskaan käynyt.

9.Olit kateellinen jollekin toiselle?

En ole kovinkaan kateellinen ihminen vaan yritän iloita toisten onnistumisista ja olla heidän puolestaan onnellinen. Joskus saattaa mieleen pilkahtaa, että miksi en minä vaan tuo toinen, mutta sitten tajuan, että se toinen on tehnyt enemmän töitä asioiden eteen kuin minä ja unohdan ajatuksen.

Nyt ehkä vielä enemmän toisten menestyminen sosiaalisen median vaikuttajana puskee tekemään itsekin enemmän töitä, että tämä voisi joskus olla se kokopäiväinen ammatti.

10.Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon?

Ilmeisesti 2021 oltiin siirretty bonukset rahastoon, mutta sen jälkeen ollaan kyllä lopetettu se, koska rahoille on ollut muuta käyttöä. Ei sijoiteta, mutta omistetaan aika monta Legoa, jotka on sijoituskohde, kun niiden arvo on vuosien saatossa noussut.

11.Olit yksin kotona yön?

En edes tiedä. Jani on tosi harvoin poissa kotoa missään, koska yön yli työmatkoja ei oo koronan jälkeen oikein ollut. Ja aiemminkin, jos Jani oli työreissulla, oli lapset kotona.

Olispa muuten luksusta olla joskus yksin kotona koko yö. Tosin en ehkä osais nukkua, kun oon niin tottunut nukkumaan Janin vieressä.

12.Sait olla yksin?

Keväällä tein töitä kolme päivää viikossa ja sain olla yksin maanantait ja perjantait lasten ollessa koulussa ja Janin töissä. Mutta nyt se onkin sitten harvinaisempaa herkkua, koska teen töitä joka päivä. Eli harvemmin oon oikeesti yksin.

Nautin junamatkoista esikoisen luo Helsinkiin, koska se on 4,5 tuntia yhteen suuntaan omaa aikaa joka kerta. Vietänkin ajan useimmiten lukemalla kirjaa. Syksyn aikana on tiedossa ainakin yksi reissu esikoisen luo, kun lähdetään yhdessä Puolaan katsomaan Jonas Brothersien keikkaa. Silloin aion käyttää junamatkan lukemalla kirjaa.

Ymmärrän, miksi Irina laulaa, että ”junamatka Turkuun ihana ois”.

13.Nauroit niin, että meinasi pissat tulla housuun?

Varmaan viime viikolla, kun käytiin lasten ja Janin kanssa katsomassa elokuvissa Itse Ilkimys 4. Se oli takuuvarma leffa, joka naurattaa, jos kaipaat kunnon nauruja.

14.Valvoit aamulla kello neljään?

En edes muista. Varmaan myöhäisin ajankohta mihin yleensä oon valvonut on jonnekin kahteen. Mulla oli isoja vaikeuksia pysyä hereillä, kun katsottiin Euroviisujen finaalia ja se taisi kestää jonnekin kahteen.

Valvominen ei ehkä oo niinkään se ongelma, mutta oon huomannut, että jos valvon myöhään niin seuraava päivä on tosi tahmea. Meidän lapset kun yleensä herää 8-9 viikonloppunakin niin sitä pidempään ei itse saa nukkua.

15.Olet bailannut aamuun asti?

Vastaan saman kuin viimeksi: Joskus kauan sitten eli yli kymmenen vuotta sitten. Kun ei oltu Janin kanssa vielä yhdessä, kävin toisinaan juhlimassa työporukan kanssa. Nyt en enää ole siellä töissä enkä pidä enää yhteyttä tuohon porukkaan.

Parasta oli, kun mentiin aina mäkkärille baarin jälkeen ja siitä menin aina taksilla kotiin. En lähtenyt bilettämään, jos taksiin ei ollut varaa.

16.Teit jotain mitä et ikinä uskonut tekeväsi?

Viime syksynä hain töihin sisällöntuottajaksi kauppakeskukselle. En ikinä uskonut, että saisin paikkaa ja mietin sen hakemista moneen otteeseen.

Mä kuitenkin sain paikan, oon mielestäni hyvä työssäni, mua kehutaan töissä jatkuvasti ja oon ryhmäytynyt tänne hyvin. Eli joskus kannattaa ottaa se pieni askel kohti unelmia vaikka se vähän pelottaisi.

17.Rukoilit?

En sinänsä rukoile, mutta teen pieniä toiveita tai pyyntöjä yleensä joka päivä pääni sisällä. Ehkä joku kutsuisi sitä rukoilemiseksi.

18.Kävit Alkossa?

Öö, ehkä joskus keväällä. Jani ei juo ollenkaan alkoholia (ei oo juonut 11 vuoteen) niin mä aika harvoin ostan mitään alkoholijuomia. En sinänsä näe tarvetta niille kotona.

Joskus ravintolassa juon lasin viiniä, mutta muuten aika harvoin tulee juotua mitään alkoholipitoista. Näin ollen Alkossakaan ei tule käytyä.

19.Kävit ulkomailla?

Kävin toukokuussa Puolassa esikoisen ja meidän yhteisten ystävien kanssa. Meidän piti mennä konserttiin, joka siirtyikin lokakuulle ja no, meidän lennot ei ollut vaihtokelpoisia niin käytiin sitten lomalla. Uudestaan mennään lokakuussa ainakin esikoisen kanssa, toisten lähteminen on vielä iso kysymysmerkki.

Ollaan myös lmenossa lasten kanssa kuukauden päästä Tukholmaan, kun lähdetään risteilylle.

20.Kävit järvessä uimassa?

Tänä kesänä kävin yhden kerran mökillä uimassa. Tämä oli mulle tosi erikoista, koska uin ehkä viiden vuoden välein järvessä.

Mulla ei oo sitä uimisosaa vastaan mitään, mutta en tykkää siitä miltä järven pohja tuntuu jaloissa. Ehkä jotkut tossut vois auttaa asiaa.

21.Söit ulkona ravintolassa?

Käytiin Janin kanssa heinäkuussa syömässä Isä Camillossa, jossa ei oltu ennen kaksin syöty. Ensi viikolla ollaan menossa Joensuuhun ja saadaan lapsivapaata yksi yksi, joten silloin varmaan syödään jossain ulkona.

22.Maistoit itsellesi uutta ruokaa?

Hmmm. Tein yksi päivä Tiktokissa trendanneita kurkkuja ja niihin tuli riisiviinietikkaa, joka oli mulle uusi ainesosa. En kala-allergisena voi syödä sushia niin en ollut koskaan maistanut sitä.

Varmaan juhannuksena maistoin uutta ruokaa, kun söin peuraa Bomballa. En ole varma olinko syönyt sitä ennen.

23.Kiroilit?

Kiroilen aika harvoin, koska se ei vaan ole mulle luonnollista. En myöskään tykkää, jos muut kiroilevat. Mun mielestä se ei kuulosta kivalta.

24.Olit humalassa/kännissä?

Enpä oikeastaan edes muista. Pikku hiprakassa ehkä joskus kesällä parin viinilasin jälkeen, mutta kunnolla humalassa en ole ollut vuosiin.

25.Leikkasit kynnet?

Tällä viikolla.

26.Turhauduit?

Varmaan tänään. Turhaudun helposti, jos asiat ei mene kuten haluan, mutta tokenen siitä myös yhtä nopeasti.

27.Juoksit Cooperin testin?

Varmaan yhdeksännen luokan kuntotesteissä enkä varmaan edes saanut juostua sitä loppuun.

Haaveilen juoksuharrastuksesta, mutta oon tosi laiska lähtemään lenkille. Tarvitsisin siihen ehkä jonkun kaverin tai paremmat kuulokkeet (kuin mitä omistan), jotka pysyisivät kunnolla lenkin ajan korvilla.

28.Luit Raamattua?

Kunnon raamattua ehkä joskus teininä. Mulla oli joskus teininä vaihe, kun luin raamattua joka päivä (koska halusin lukea sen kannesta kanteen) ja kuuntelin gospel-musiikkia. Olin myös isosena ja paljon mukana erilaisissa seurakunnan tapahtumissa.

Nykyään en enää edes kuulu kirkkoon. Uskon kyllä tuonpuoleiseen, mutta en käy kirkossa, joten kirkollisveron maksaminen ei minusta tunnu tärkeältä.

Meidän 7-vuotiaan haaveammatti on tällä hetkellä uskonnon opettaja, joten ollaan jonkin verran luettu lasten raamattua.

29.Nukuit yön yli?

Mietin viimeksikin, että tarkoitetaanko tällä kysymyksellä oikeasti nukkumista vai ostosten harkitsemista.

Olen nykyään aika harkitsevainen ostelija ja mietin useita ostoksia pitkiä aikoja. Eli aika usein harkitsen yön (tai monen yön) yli.

Yötä en osaa nukkua putkeen. Käyn vessassa keskellä yötä tai herään yläkerran herätyskelloon. On muuten todella rasittavaa, kun yläkerran naapurit nousee viideltä ja itse haluaisit vielä nukkua.

30.Mietit omia arvojasi?

Oon yrittänyt miettiä omia arvojani mediakorttiavarten tässä pitkin loppukesää. Eli melkeinpä päivittäin.

31.Teit hutiostoksen?

Ostin Lidlistä kesällä kokouimapuvun eikä siellä tietenkään ole sovitusmahdollisuutta. Uikkari oli liian pieni ja jäi kaappiin. 

32.Puhuit englantia?

Ööh, kai mä joskus pari viikkoa sitten viimeksi jollekin puhuin englantia. En oo kyllä varma. Ainakin silloin toukokuussa Puolassa puhuin englantia.

33.Olit rohkea?

Oon haastanut itseäni olemaan rohkeampi yhteistöiden myymisessä koko kesän. Vielä ollaan aika alkuvaiheissa, mutta oon ylpeä, että oon uskaltanut ottaa ekat askeleet.

34.Sanoit ”minä rakastan sinua”?

Meillä sanotaan nuo kolme sanaa päivittäin monta kertaa. Viimeisenä silloin, kun mennään nukkumaan.

35.Maksoit laskun?

Viime viikolla.

36.Lahjoitit hyväntekeväisyyteen?

Keväällä vein 7-vuotiaan pienen pyörän Hopelle lahjoitukseen. Joulun alla myös yleensä ostetaan iso kasa joulukalentereita sinne ja usein ollaan osallistuttu reppukeräykseen.

37.Koit olevasi hyvä äiti?

Tänä aamuna, kun lapsi halasi onnellisena. Toinen onnistumisen tunne oli, kun kotoa kauas muuttanut esikoinen laittoi viestiä ja kysyi apua pulmaansa. On ihanaa, että hän edelleen ensimmäisenä kysyy apua minulta (tai Janilta).

38.Ajattelit onnistuneesi?

Kyllä se oli tänään, kun onnistuin töissä. On ihanaa, kun tekee työtä, jossa voi tuntea olevansa hyvä.

39.Ostit itsellesi jotain ihanaa?

Viime viikolla ostin makuuhuoneeseen uuden vaatekaapin. Oon kärsinyt pienen vaatekaapin kanssa viimeiset kahdeksan vuotta ja yrittänyt keksiä vaikka mitä ratkaisuja, mutta viimein annoin periksi ja ostin Ikean Pax-järjestelmän kaapin, jossa on 1,5m tankotilaa sekä paljon laatikoita.

40.Häpesit jotain sellaista, jota joutuu oikeasti käsittelemään?

Mä en kauheasti häpeile mitään. Elettyä elämää ei voi enää muuttaa, joten mieluummin vaikka nauran itselleni ja vain jatkan eteenpäin.

Edelleen oon samaa mieltä, kuin 2021.

41.Oli sun menkat?

Mun kohtu poistettiin huhtikuun 2022 alussa, joten sen jälkeen mulla ei oo ollut menkkoja. 

42.On tullut verta nenästä?

En edes muista. Mulla ei vuoda verta nenästä kovinkaan helposti enkä oo varma onko ikinä aikuisena edes vuotanut.

43.Myönsit olleesi väärässä?

Olen aika huono tässä, mutta kyllä mä tätä välillä joudun tekemään kotonakin. Olemme kuitenkin aika harvoin eri mieltä lasten tai Janin kanssa, joten en kyllä nyt muista.

44.Harrastit seksiä?

Tällä viikolla.

 

45.Annoit positiivista palautetta tuotteesta/palvelusta?

Yritän antaa positiivista palautetta aina suoraan, jos saan hyvää palvelua. Ainakin kesällä kehuin useammassa ravintolassa henkilökuntaa ja eilen sanoin baristalle kauniita sanoja, kun hän palveli niin ystävällisesti.

46.Pyysit apua ystävältä?

En ole kyllä varma. Ehkä kesällä?

47.Pyysit anteeksi?

Varmaan tällä viikolla, kun ollaan otettu yhteen meidän tulisen sielun eli 7-vuotiaan kanssa.

48.Suutuit puolisollesi?

Mä suutun Janille usein pikkujutuista varmaan päivittäin, mutta ne unohtuu aika äkkiä. Me ei oikeastaan koskaan riidellä, mutta tuhahdellaan kyllä toisillemme milloin mistäkin.

49.Nolasit itsesi?

En kyllä muista. Sanon lapsillekin aina, että ”nolo mutsi kasvattaa luonnetta”, joten en sinänsä ajattele jonkin olevan noloa.

50.Tunsit pakahtuvasi onnesta?

Viime viikolla, kun vaatekaappien asennus oli valmis. Oli ihanaa (ja on edelleen), kun vaatteet saa nätisti paikalleen eikä niitä tarvitse survoa väkisin pieneen kaappiin.

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Bomban talon menut lasten kanssa

Käytiin hääkuvissa kahdesti

Rento mustavalkoinen työasu toimistolle

Yksi kommentti

  1. Milla kirjoitti:

    Vau, tässä oli hurjan paljon kysymyksiä. 😄 Nää postaukset on siitä kivoja, et aina oppii uutta ja tavallaan ”tutustuu” blogin kirjoittajaan paremmin! Miekin käyn täällä aina säännöllisen epäsäännöllisesti lukemassa uusia postauksia, mutta tässä postauksessa tuli silti paljon uutta siusta. 😊 Pitäisi melkein itsekin tehdä pitkästä aikaa joku tällainen.

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *