Hae
Colour Outside the Lines

Kolmas hääpäivä eli nahkahääpäivä

Meillä on tänään kolmas hääpäivä eli nahkahääpäivä.

Meidän häistä on vasta kaksi vuotta aikaa, mutta mentiin vuotta aiemmin maistraatissa naimisiin, että saadaan pitää sama hääpäivä. Jani ei kuulu kirkkoon, joten meidän olisi joka tapauksessa pitänyt käydä maistraatissa ennen kirkkoa. 

Mä halusin siunaamisen kirkossa, koska se oli sellainen asia, josta olin pienestä asti unelmoinut. Halusin, että mun isä luovuttaa minut kirkossa pois ja niin edelleen. Onhan se toisaalta vähän vanhanaikainen asetelma, varsinkin kun me oltiin Janin kanssa oltu tuossa vaiheessa jo seitsemän vuotta yhdessä ja meillä oli yhteinen lapsikin, mutta silti halusin pitää tästä perinteestä kiinni. 

Näin jälkikäteen ajateltuna mulle olisi riittänyt pelkkä maistraattivihkiminen ja pienet juhlat, mutta kun alettiin suunnitella häitä, haluttiin iso juhla, jossa tavataan meidän sukulaisia, joita nähdään muuten harvoin. 

Juhlat olikin ihanat ja oli kiva, kun järkättiin vaikka olihan niissä ihan hirvittävästi hommaa. 

Meidän elämä ei avioliiton myötä ole oikeastaan muuttunut yhtään. Nyt meillä on vaan paperi, joka todistaa meidän olevan naimisissa. Mulle avioliitto kuitenkin merkitsee ikuista sitoutumista toiseen ja koska mulla on taustalla hyvin vaikea ja minut rikkonut suhde narsistin kanssa, oli tuo naimisiinmeno minulle tärkeä asia. Vaikka uskoin aiemminkin tottakai Janin olevan kanssani niin ylä- kuin alamäissä (joita on mun terveyden kanssa riittänyt), oli se avioliittolupaus mulle kuitenkin tosi tärkeä. 

Ensimmäistä hääpäivää me juhlittiin läheisten kanssa häiden merkeissä, toista hääpäivää ei juhlittu mitenkään (itse olin töissä) ja nyt kolmatta hääpäivääkään tuskin mitenkään ihmeellisesti juhlitaan. Suunniteltiin mennä tänään lasten kanssa minigolfaamaan, joten se on varmaan se meidän juhlinta. 

Ehkä joku vuosi vietetään hääpäivää yhdessä jossain reissussa kunhan lapset on isompia. 

Kaikki postauksen kuvat ihanan Sallan / Bella Photo käsialaa. 

Ihanaa tiistaita juuri sinulle! 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Mitä hääkutsuun pitää kirjoittaa?

Meidän häät olikin meidän ekana hääpäivänä

2 kommenttia

  1. Jenni - BMH kirjoitti:

    Siis, joko teidän häistä on kaksi vuotta!?!? Siis minun mittapuullani te menitte ihan vasta naimisiin.
    Paljon onnea! 🩷✨

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *