Hae
Colour Outside the Lines

Meidän heinäkuu kuvina

Meidän heinäkuu kuvina -vaikka kuvia ei tullut otettua ihan hirvittävän paljoa.

Meidän lapset oli mummin kanssa mökillä kaksi viikkoa kesäkuun lopulta heinäkuulle, kun me tehtiin vielä Janin kanssa töitä. Oltiin aika väsyneitä eikä ihan hirvittävästi jaksettu töiden jälkeen tehdä muuta kuin katsoa telkkaria.

Mä olin suunnitellut, että teen suursiivouksen kotona kuten yleensä, kun lapset on mummin kanssa mökillä kesällä, mutta oli ihan liian kuuma sellaiselle. Meidän asunto on ihan hirvittävän kuuma aina helteellä ja tänä kesänä ei ollut yhtään sen viileämpi kuin aiempinakaan kesinä. Nukuin huonosti koko kesän tämän takia.

Mitä kaikkea sitten tehtiin heinäkuussa?

kävin kaupassa rauhassa ilman lapsia

tein töitä

vietettiin treffi-ilta ja käytiin syömässä isä camillossa

ostin lenkkarit

nauroin aamulla hiuksilleni, kun nukuin märillä hiuksilla ja ponnarilla

ihailin vanhempieni tulevaa omenasatoa

ihastelin koulutarvikkeita suomalaisessa kirjakaupassa

rakennettiin lego tylypahkaa

jaksoin meikata ehkä kaksi kertaa koko kuukauden aikana

  ihastelin kuopion torin kesäsomisteita

kävin työlounaalla mortonissa

löysin supersöpön jatkojohdon

äiti teki mulle ihanan vyölaukun

vietettiin janin kanssa viikonloppu tampereella

Käytiin Vapriikissa (*sisäänpääsy saatu)

Kierrettiin Tampere-talon Tolkien-näyttely (*sisäänpääsy saatu)

maistettiin uutta suklaata (oli hyvää)

oltiin muutama yö janin äitin mökillä

käytettiin lapsia miljoonativolissa

käytiin helsingissä ja nähtiin inside out 2

vietettiin koko perheellä päivä korkeasaaressa

ihasteltiin squismallows-tuolia

käytiin heurekassa

aloin kirjoa kankaaseen kukkia

Jani ja 7-vuotias ui yllin kyllin mökillä

tehtiin esikoisen muutto

Ihastelin useaan otteeseen ihania auringonlaskuja

Ehdittiin tehdä heinäkuussa vaikka mitä! Oltiin Janin kanssa kaksi viikkoa yhtä aikaa lomalla ja Jani lomailee vielä, mutta mä oon jo palannut töihin. Näin kesällä työpäivät on kuitenkin aika rauhallisia ja lyhyitä, kun syksyllä sitten taas tapahtuu tämänkin edestä.

Oliko sulla kiva heinäkuu?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA, ASUJA JA TÖITÄ MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Särkänniemi lasten kanssa

Kesän paras alelöytö

Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintola lasten kanssa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *