Hae
Colour Outside the Lines

Jill Mansell : Kolme ihanaa asiaa sinusta

*Sisältää mainoslinkkejä

Luin tämän Jill Mansellin Kolme ihanaa asiaa sinusta -kirjan jo keväällä, mutta olen kokonaan unohtanut kirjoittaa siitä postauksen. 

Jill Mansell oli mulle uusi tuttavuus, kun tämä kirja tuli mulle vastaan, joten aloitin kirjan ilman ennakko-odotuksia. Kirjan synopsis kuului näin ja odotin, että tulen varmasti itkuherkkänä itkemään jossain kohti kirjaa: 

”Halliella on salaisuus. Hän on umpirakastunut mieheen, joka on täysin hänen ulottumattomissaan, mutta kaikin muin tavoin aivan täydellinen napakymppi. Halliella on tämän lisäksi myös toinen ongelma. Hän sairastaa vakavaa keuhkosairautta, ja rakkauden pitäisi olla viimeinen asia hänen mielessään.

Flon ongelma on toisenlainen. Hänen ihastuksensa Zanderin kanssa kaikki vaikuttaa valoisalta, kunnes miehen pelottava sisko tunkee kyyhkyläisten väliin. Sisko vahtii Zanderin tekemisiä niin voimakkaasti, että toivoa ei ole edes ystävyydestä, saati sitten jostain suuremmasta.

Tashallakin on ongelma. Hänen uusi poikaystävänsä on uhkarohkea rämäpää eikä Tasha itsekään ole kaikista varovaisinta sorttia. Tasha ei voi olla pelkäämättä, että jokin hänen poikaystävänsä seikkailuista tulee olemaan tämän viimeinen.”

Luulin alusta alkaen tietäväni mitä kirjassa tapahtuu, mutta kun kirja eteni etenemistään, huomasin olevani koko ajan enemmän väärässä lopputuloksesta. Ja loppua kohden mua alkoi melkein pelottaa mitä tulee tapahtumaan, koska arvasin siellä olevan jonkinlaisen twistin. Ja itkuhan siinä tuli. 

Kirjan henkilöhahmot oli kirjoitettu upeasti ja vaikka Zanderin sisko oli alussa todella rasittava, loppua kohden aloin oikeastaan jo tykkäämään hänen hahmostaan. Mulle käy muuten tosi usein näin kirjoissa tai sarjoissa, että joku aluksi ärsyttävä tyyppi onkin lopussa ihan okei. 

Mä oon nyt tykästynyt kirjoihin, jotka sijoittuu Iso-Britanniaan ja tässäkin kirjassa käytiin pubissa, syötiin perinteistä englantilaista ruokaa ja asuttiin pienessä kylässä. Jotenkin sellaiset kirjat tuntuu mukavilta lukea (liekö sillä tekemistä asian kanssa, että oon kasvanut katsoen Emmerdalea?). 

Kirja herätti tunteita suuntaan ja toiseen, mutta enimmäkseen luin kirjaa onnellisena ja lopussa hieman surullisena. Välillä joku tyyppi ärsytti ihan suunnattomasti, mutta ei sillä tavalla, että olisin joutunut laskemaan kirjan hetkeksi alas käsistäni (näinkin käy aika usein). 

Jos siis kaipaat kesäksi kivaa luettavaa tai kuunneltavaa, niin tämä on oikein mainio kirja sinne laiturille tai uimarannalle. Kirja saa arvostamaan elämää taas ihan uudella tavalla. 

Kirja äänikirjapalveluissa: *BOOKBEAT | *NEXTORY | *STORYTEL | *PODIMO

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN KIRJAVINKKEJÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kirjat, jotka aion lukea tänä kesänä

Lucy Vine : Seitsemän eksää

Julia Quinn: Bridgerton Ikuisesti yhdessä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *