Hae
Colour Outside the Lines

Julia Quinn: Bridgerton Vastustamaton kiusaus

*Sisältää mainoslinkkejä

Bridgerton-kirjasarjan kuudes kirja, Vastustamaton kiusaus, kertoo Francescasta, perheen kuudennesta lapsesta.

Francesca on menee nuorena naimisiin rakkaudesta. Hänellä on ihana aviomies John ja aviomiehen serkku Michael, jonka Francesca tapaa ensimmäisen kerran juuri ennen häitä, on oikein mukava. He viettävät paljon aikaa kolmestaan. John on Kilmartinin jaarli ja hänellä on paljon tehtävää, joten Francesca viettää paljon aikaa myös yksin.

Vain kahden vuoden kuluttua John kuitenkin yllättäen kuolee ja Francesca jää leskeksi. Hän saa heti Johnin kuoleman jälkeen tietää olevansa raskaana, mutta valitettavasti raskaus menee kesken melkein heti alkumetreillä.

Surusta sekaisin oleva Michael lähtee Intiaan karkuun velvollisuuksiaan, koska Johnin kuoltua hänestä tuli seuraava Kilmartinin jaarli. Michael on myös ollut ensitapaamisesta asti rakastunut Francescaan, joten hän pakenee Intiaan myös tunteitaan.

Kun Michael palaa Intiasta neljä vuotta myöhemmin, on hänen kohdattava sekä velvollisuutensa että Francesca. Hän huomaa, ettei tunteitaan voi paeta vaan ne on kohdattava jossain vaiheessa.

Tämä kirja piti otteessaan koko ajan ja jotenkin Francescan ja Michaelin henkilöhahmot oli ihanan samaistuttavia ja hellyyttäviä. Rakastin lukea heidän tarinaansa ja olisin mielelläni lukenut heistä vielä huomattavasti pidempäänkin.

Toivottavasti he saavat tv-sarjassa oman kauden, koska nämä hahmot oli niin ihania. Tykkään Bridgerton kirjoissa myös siitä, että aina pääsee kuulemaan molempien osapuolien ajatuksia. Joissain kirjoissa kun käsitellään asioita vain yhdestä näkökulmasta.

EDIT 28.8.2024 VARO JUONIPALJASTUKSIA!

Tämä kirja oli yksi mun lemppareista ja rakastin Francescan ja Michaelin hahmoja. Tämän takia mua ärsyttää ihan suunnattomasti, että Netflix-sarjassa on vaihdettu Michaelin paikalle Michaela, joka on siis nainen. Moni näistä juonikuvioista, kuten lapsettomuus, ei vaan toimi tällä hahmolla. 

Bridgerton-kirjat

 Salainen sopimus
Yllättävä rakkaus
Naamiaisten kaunotar
Hurmurin valloitus
Kirjeystävä
Vastustamaton kiusaus
Kätketty perintö
Väärä sulhanen
Ikuisesti yhdessä

Bridgerton & Rokesby -sarja:

Neiti Bridgerton
Yllätysvaimo
Kaapparin morsian
Kunniallinen aviomies

Kuningatar Charlotten nuoruudesta kertova kirja, josta on myös Netflix-sarja:

Bridgerton: Kuningatar Charlotte

Smythe-Smith-sarja:

Rakkauden riitasointu
Kotiopettajattaren salaisuus
Suku on pahin
Petollinen kosija

Kirja äänikirjapalveluissa: *BOOKBEAT | *NEXTORY | *STORYTEL | *PODIMO

Onko Bridgerton sulle tuttu?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Julia Quinn: Bridgerton Kirjeystävä

Julia Quinn: Bridgerton Hurmurin valloitus

Julia Quinn: Bridgerton Naamiaisten kaunotar

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *