Hae
Colour Outside the Lines

Ihania joulujuttuja Tigerin jouluvalikoimasta

*Sisältää mainoslinkkejä

Flying Tiger of Copenhagenin eli lyhyemmin *Tigerin jouluvalikoima tänäkin vuonna on aivan upea! Ajattelinkin vinkata teille muutamia juttuja, joita itse ajattelin meidän joulukotiin hankkia. Olen alkanut tykätä tosi paljon ihan perinteisistä koristeista ja jouluväreistä eli kultaisesta, hopeisesta, punaisesta ja vihreästä värimaailmasta.

Mä omistin aiemmin vaan jonkun vanhoja ja hyvin eriparisia joulukoristeita, joissa ei tietenkään ollut mitään vikaa, mutta ne ei oikeasti olleet yhtään mun tyylisiä tai sellaisia, joista olisin itse tykännyt. Tämän takia mä kierrätin muutama vuosi sitten eteenpäin suurimman osan meidän joulukoristeista ja aloitin melkeinpä puhtaalta pöydältä. Päätin hankkia kotiin pikkuhiljaa vain sellaisia koristeita, joita itse haluaisin katsella lopun ikääni.

Joulukuusen koristeet

Kuusessa meillä on vaan (ehkä jonkun mielestä vähän tylsästi) punaisia, kultaisia ja hopeisia palloja, minun mummon ja ukin vanhaa hopeanauhaa, kultaisia metallisia koristeita ja itse kuivattuja appelsiineja. Tigerista saisi vaikka mitä ihania *kuusenkoristeita ja oonkin miettinyt, että ehkä annan lasten tänä vuonna valita muutamat heille mieluisat ja alan kerätä heille omia joululaatikoita, jotka he saavat sitten aikuisena halutessaan mukaan.

Itse haluaisin kuuseen myös karkkitankoja, joita meillä on joka vuosi. Haluaisin niitä kuitenkin useamman ja jotenkin kummallisesti ne aidot karkkitangot aina katoavat kuusesta, kun joku käy ne syömässä. Siksi olen alkanut miettiä *karkkitangon muotoisten koristeiden ostamista.

Viime vuonna ostin Tigerista meidän nuorimmalle *DIY joulukoristesetin ja *akryylitussit. Hän sai värittää koristeet haluamallaan tavalla ja tänä vuonna nuo koristeet on ripustettu *pieneen kuuseen, joka hänellä on omassa huoneessaan. Tänä vuonna oli tullut myyntiin myös erilaiset *koristeet, saatanpa käydä hakemassa ne väritettäväksi myös.

muut joulukoristeet

Yksi minun lempparijoulukoriste metallinen kuusi. Se on tosi pelkistetty ja mulla on itse asiassa niitä kahdessa eri koossa. Nyt Tigeriinkin oli tullut *samanlainen kuusi myyntiin ja pohdin pitäisikö ostaa kolmas.

Me ostettiin viime vuonna kotiin pari tonttua ja nyt lapset on hurahtaneet niihin ihan täysin. Täytyy siis hakea heille varmaan vielä muutama *tonttu lisää

Tigerissa on myös aivan ihania *joulumukeja. Mä en oo osannut päättää millaisen ostaisin, mutta jonkun ihanan joulumukin haluaisin kyllä tänä vuonna itselleni ostaa. Tosin luultavasti siinä käy niin, että sitten on ostettava omat mukit myös lapsille.

 

Millaisista joulukoristeista sä tykkäät?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN JOULUVALMISTELUITA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

25 valintaa jouluun liittyen

Joulun this or that

Mitä lahjaksi opettajalle tai päiväkodin aikuiselle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *