Julia Quinn: Bridgerton Naamiaisten kaunotar
*Sisältää mainoslinkkejä
Bridgerton Naamiaisten kaunotar jatkaa kirjasarjaa Bridgertonin perheen sisaruksista. Kirja on kirjasarjassa kolmas ja kertoo toiseksi vanhimmasta pojasta Benedictistä.
Hauska fakta: Bridgertonin lapset on nimetty aakkosjärjestyksessä. Heitä on kahdeksan, kuten kirjojakin, mutta eka kirja kertoo neljännestä lapsesta Daphnesta ja toisesta kirjasta lähtien kirjat kulkevat lasten nimien mukaan aakkosjärjestyksessä. Kirjasarjaan on vielä yhdeksäs osa, jossa kerrotaan mitä kaikille lapsille kuuluu.
Kolmas kirja siis kertoo Benedictistä. Benedict ei etsi rakkautta, mutta tavattuaan mysteerisen naisen tanssiaisissa on hän mennyttä miestä. Benedict ei tiedä edes naisen nimeä, mutta hän ei silti saa naista mielestään.
Toisaalla Sophie Beckett on äpäränä syntynyt nuori neito, jolla ei ole paikkaa seurapiireissä. Kun hänen isänsä (joka ei ole tunnustanut Sophieta julkisesti lapsekseen) kuolee, Sophie jää äitipuolensa ja kahden sisarpuolen armoille. Hänestä tulee orja omassa kodissaan. Kirjan alun tarina tuntuu todella tutulta, koska se on aikalailla uudistettu Tuhkimo pienillä twisteillä. Mä meinasin lopettaa lukemisen melkein heti alkuunsa, koska tarina tuntui niin kopiolta, mutta onneksi jatkoin lukemista. Aika pian tarina muuttui niin, etten heti tiennyt mitä on tulossa. Tarina kulki välillä eteenpäin vuosia ja jotenkin kaikki palat loksahtelivat paikoilleen.
Näin monta tiktokia, joissa kerrottiin Sophien ja Benedictin olevan paras pari koko sarjassa ja olen nähnyt aika montakin tuohtunutta tiktokia siitä, ettei Benedictin tarina tule Netflix-sarjan kolmanneksi kaudeksi. Mä kuitenkin uumoilen, että Benedictin tarina alkaa jollain tavalla sarjan kolmoskaudella ja jatkuu pidempään, koska kirjat hyppii aika paljon aikajanalla edestakaisin. Tämän takia monen kirjan tarinat saattavat hyvinkin tapahtua yhtä aikaa kolmannella ja neljännellä kaudella.
Mä tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Sekä Sophie että Benedict ovat tosi symppiksiä ja heihin on pakko rakastua. Tykkäsin myös siitä, etten oikeasti arvannut kuinka kirja päättyy vaan sitä loppuhuipennusta joutui odottamaan aika pitkään. Olisin mielelläni lukenut näiden kahden tarinaa vielä pidempäänkin, mutta onneksi kirjassa oli epilogi.
Bridgerton-kirjat
Salainen sopimus
Yllättävä rakkaus
Naamiaisten kaunotar
Hurmurin valloitus
Kirjeystävä
Vastustamaton kiusaus
Kätketty perintö
Väärä sulhanen
Ikuisesti yhdessä
Bridgerton & Rokesby -sarja:
Neiti Bridgerton
Yllätysvaimo
Kaapparin morsian
Kunniallinen aviomies
Kuningatar Charlotten nuoruudesta kertova kirja, josta on myös Netflix-sarja:
Bridgerton: Kuningatar Charlotte
Smythe-Smith-sarja:
Rakkauden riitasointu
Kotiopettajattaren salaisuus
Suku on pahin
Petollinen kosija
Kirja äänikirjapalveluissa: *BOOKBEAT | *NEXTORY | *STORYTEL | *PODIMO
Onko bridgerton sulle tuttu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA KIRJASUOSITUKSIA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


1



En ole napannut yhtäkään bridgerton kirjaa käteeni, mutta oon kyllä katsonut kaikki mitä netflixiin on tullut… yleensä tykkään lukea kirjan ensin ja sitten vasta katsoa elokuvan/sarjan, niin nyt en oo jotenkin antanut arvoa näille kirjoille, mut ehkä pitää antaa mahdollisuus 🙂 Kuningatar Charlotte oli kyllä hyvä netflixissä! 🙂