Hae
Colour Outside the Lines

Mitä odotan eniten tämän vuoden lapsimessuilta?

*Kaupallinen yhteistyö Messukeskuksen kanssa. 

Olen käynyt Lapsimessuilla kaksi kertaa. Meiltä on täältä Kuopiosta vähän pitkä matka lähteä päiväreissulle Helsinkiin tapahtumia varten vaikka olen minä joskus sellaisiakin reissuja tehnyt. 
Ensimmäisen kerran kävin messuilla vuonna 2016, kun odotin Viviaa. Olimme silloin Janin kanssa messuilla kahdestaan.  Viime vuonna olin messuilla mukanani meidän kaikki kolme lasta. Isi oli yksin kotona nauttimassa harvinaisesta omasta ajasta. 
Yövyimme Espoon puolella, joka oli meille tosi hyvä valinta. Pääsimme sinne helposti autolla ja kuljimme messukeskukselle julkisilla. Viimeisenä messupäivänä tosin menimme Messukeskukseen autolla, koska lähdimme siitä suoraan kotia kohti. En ollut koskaan ennen ajanut Messukeskuksen parkkihalliin ja pakko myöntää, että olihan se näppärä, kun auto oli siinä lähellä messuilta poistuessa. Pysäköinti maksoi 12€ vuorokaudelta. 
Tänä vuonna yövymme samassa hotellissa, mutta mukaan lähtee vain teini ja taapero. Viime vuonna ostin lapsille koko viikonlopun rannekkeet,  jotka oli minun mielestä tosi edulliset. Taaperohan pääsi messuille ilmaiseksi, mutta muut lapset tarvitsivat liput. Kokoaikalippu meidän teinille ennakkoon ostettuna maksaa 20€ ja 4-6-vuotiaat saisi samaisen lipun kympillä. 
Meillä oli viime vuonna ihan ehdottomat nuo kokoaikaliput, koska kolmen lapsen kanssa kiertely messuilla oli aika hidasta. 6-vuotias halusi jäädä jokaiseen jonoon jonottamaan milloin mitäkin ja jäimme jokaiselle leikkipisteelle leikkimään. Minulla jäi muutama kiinnostava messuilla ollut yritys kokonaan näkemättä, kun juoksin vain Bean perässä. Taapero istui tyytyväisenä rattaissa ja tutki ympäristöään.
Kokoaikalipuissa oli muuten sekin hyvä puoli, että messualueelta sai poistua ja palata takaisin päivän aikana niin halutessaan. Näin ollen välillä pystyi vaikka käymään syömässä jossain muualla ja sitten palaamaan takaisin messuille. 
Tänä vuonna meidän on tarkoitus käydä messuilla vain yksi päivä ja viettää muu aika Helsingissä. Jätämme taas auton hotellille ja liikumme julkisilla, koska tunnen sen olevan kaikista helpointa, jos haluaa samalla retkellä käydä messujen lisäksi muualla. Kuitenkin, jos jotain jää näkemättä ja haluammekin tulla myös seuraavana päivänä, saa seuraavan päivän rannekkeen ostettua vitosella ennen messuilta poistumista. 
Viime vuonna meidän taapero pelkäsi kaikkia isoja hahmoja, joita messuilla näkyi. Nyt taapero toivottavasti on jo hieman rohkeampi ja uskaltaa ehkä seurata Satuhahmokulkuetta, joka kulkee Vekarat!-lavalle kahdelta joka päivä. Luulen, että suurimman osan ajasta taapero on edelleen rattaissa, ettei hän katoa messuvilinään. Hän on oikein tyytyväinen rusinarasian ja tabletista pyörivän Pipsa Possun kanssa. Näin myös minä pääsen teinin kanssa hieman tutkimaan messualuetta paremmin. 
Eniten meitä kuitenkin taaperon näkökulmasta kiinnostaa eri leikkialueet, joilla varmasti käymme leikkimässä monta kertaa päivän aikana.

Mitä minä itse odotan messuilta? 
Eniten odotan kauniita messuosastoja, hyviä messutarjouksia ja sitä ainutlaatuista tunnelmaa ja kuhinaa, joka on olemassa vain messuilla. Yritykset panostavat messuosastoihinsa yleensä todella paljon, että ne olisivat mahdollisimman houkuttelevia ja inspiroivia. 
Odotamme teinin kanssa molemmat FOR MINIS AND MOMMIES (6f21) messuosastoa, jota etsin kissojen ja koirien kanssa viime vuonna ja lopulta sen viimeisenä päivänä löysin. Jotenkin olimme aina kääntyneet väärästä mutkasta. Ostin viime vuonna teinille sieltä ponnareita ja luulenpa, että tänä vuonna mukaamme tarttuu muutakin. Viime vuonna myynnissä ollut vyölaukku jäi harmittamaan valtavasti, koska en sitä monista haaveilukerroista huolimatta ostanut ja nyt sitä ei ole enää saatavilla. 
Minua kiinnostaa nähdä myös Kaikon (6e10) messuosasto ja tuotteet. Olen hankkinut Vivialle muutaman vaatteen heiltä ja rakastunut niiden laatuun. Itselleni tilasin paidan, joka oli harmillisesti liian suuri ja odotankin messuihin, että pääsen hypistelemään paitoja livenä. Sieltä saatan itselleni vaikka ostaakin jotain! 
Messuilla on parasta, kun messuosastojen seasta löytyy joka kerta jotain uusia tuttavuuksia. Muutama vuosi sitten ostimme messuilta ensimmäiset Mehujehumme (6b59), jotka ovatkin olleet kovassa käytössä sen jälkeen. 
Samalla messulipulla pääsee myös yhtä aikaa järjestettäviin koululaisille suunnattuun Hupiconiin, OutletExpoon, ELMA- maaseudun eläimiä ja kädentaitoja sekä Eläinystäväni-tapahtumiin. Huomaathan, että Eläinystäväni on auki vain lauantaina ja sunnuntaina! Ihan huippua, että koko messukeskus on täynnä tekemistä. 

Hupiconissa vierailemme varmasti, onhan minulla teini mukana. OutletExposta kävimme viime vuonna ostamassa ainakin jotain meikkejä ja tänäkin vuonna varmasti tarttuu jotain mukaan. Viime vuonna kävimme Eläinystäväni-tapahtumassa ihailemassa söpöjä koiria taaperon nukkuessa päiväunia. Tänä vuonna luulen taaperon ihailevan koiria ja muita eläimiä meidän kanssamme. ELMAn puolella käymme aivan varmasti myös. 

Messukeskus on siitä ihana, että siellä on superhelppo kulkea rattailla. Hissit tietysti ovat koko ajan täynnä, mutta rauhallisesti jonottamalla omakin vuoro tulee joskus. Käytävät on rakennettu aina messuilla hyvin väljiksi ja rattailla mahtuu hyvin kulkemaan. 
Lapsimessuilla on myös ihanasti ajateltu lapsiperheitä ihan joka kantilta. Messuilla on jo useamman vuoden ollut Liberon vaippavarikko (6r28), jossa voi käydä vaihtamassa vauvalta tai taaperolta vaipat. Pisteellä on valmiina vaipat ja puhdistuspyyhkeet, joten ei tarvitse panikoida, jos vaikka varavaipat loppuvat kesken messujen laukusta. 
Lapsimessut valloittavat Messukeskuksen siis 12.-14. huhtikuuta! Me olemme paikalla ainakin lauantaina, mahdollisesti myös sunnuntaina. Jos kävelet vastaan, niin tule vetämään hihasta ja moikkaamaan. 
Arvon Instagramin puolella kahdelle onnekkaalle sisäänpääsyn Lapsimessuille! Käy siis siellä osallistumassa. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 17. maaliskuuta!  

Oletko sinä menossa Lapsimessuille tänä vuonna? 

Tänä vuonna hemmotellaan Disney-faneja

Tänä vuonna julkaistaan peräti kymmenen uutta Disneyn tuottamaa elokuvaa. Näistä jopa kolme on vanhojen klassikkopiirrettyjen live action-versioita ja kaksi uusia animaatioita. Osa on Disneyn omia, osa Pixarin tai jonkin muun Disneyn omistaman studion kanssa tehtyjä.

Jo aiemmin tänä vuonna tuli myös Suomeen viime vuonna julkaistu Räyhä-Ralf, joka meillä on vielä katsomatta. Olimme menossa elokuviin ensi-iltapäivänä, mutta sairastuminen muutti suunnitelmia. Kävimme tämän vuoden puolella Melissan kanssa katsomassa myös joulukuussa ensi-illassa olleen Maija Poppasen. joka oli ihan huikea visuaalinen elämys. Jos yhtään tykkää edellisestä Maija Poppasesta niin suosittelen katsomaan tämän uudenkin, joka on jatkoa edelliselle elokuvalle.

Mitä elokuvia Disneyltä on tulossa vuonna 2019? 

Captain Marvel

Marvelin universumi sai lisää sankareita, kun Captain Marvelin oma elokuva tuli ensi-iltaan 6. maaliskuuta. Olemme Janin kanssa odottaneet elokuvaa jo pitkään. Jo edellisen Avengersin easter egg antoi viitteitä Captain Marvelista. Captain Marvel on siis nyt elokuvateattereissa! Me olemme menossa katsomaan tätä, kun olemme lapsivapaalla ensi viikolla mummin ottaessa lapset viikoksi lomalle luokseen.

Dumbo

Näimme Dumbon trailerin ollessamme katsomassa Maija Poppasta ja elokuva vaikutti huikealta. Ohjaajana on Tim Burton, joten elokuva saattaa yllättää monellakin tapaa. Elokuva tulee ensi-iltaan jo 29. maaliskuuta eli ihan kohta. Luulen kuitenkin, että tämä on yksi niistä elokuvista, jotka me odotamme dvd:lle emmekä mene katsomaan elokuvateatteriin.

Avengers: Endgame

Tätä me odotamme kuin kuuta nousevaa. Olemme katsoneet kaikki jo julkaistut Marvel-elokuvat useampaan kertaan ja edellinen loppui niin jännästi, että menemme katsomaan tämän varmasti hetimmiten sen tultua elokuvateattereihin. 
Marvelilta on tänä vuonna tulossa myös uusi Spider-man, jonka ensi-ilta on heinäkuussa. Sen levittäjä on kuitenkin Disneyn sijaan Sony. Marvel Studios on Walt Disney Studiosin tytäryhtiö, joten tavallaan tämäkin on Disney-elokuva. 

Aladdin

Odotamme innolla Melissan kanssa Aladdinista tehtyä live actionia, joka tulee ensi-iltaan 24. toukokuuta. Somessa ollaan oltu aika tuohtuneita siitä, että Henkenä nähdään sininen Will Smith, mutta minusta hän on aika hauska ainakin tuossa trailerissa. Alkuperäinen Hengen ääninäyttelijähän oli jo edesmennyt Robin Williams ja hänen saappaitaan on varmasti vaikea täyttää.

Hieman minua ärsyttää, kun Jasminen vaatteissa ei näy yhdessäkään napa kuten piirretyissä. Pieni asia, mutta jotenkin se pisti silmään. Odotan elokuvalta kuitenkin huikeaa puvustusta ja väriloistoa.

Toy Story 4

Toy Story 3 loppui kyyneliin, joten voin vain kuvitella miten tämä nelososa saa hanat auki. Hieman minua kyllä närkästytti tuo Bo Peepin uudistunut ulkomuoto. Hänellä on nykyään housut ja naamakin on kokenut muodonmuutoksen. Kai se on naisen asemaa jotenkin parantavaa, ettei Bo Peep enää kulje mekossa, mutta aika radikaali muutos on elokuvien välillä tapahtunut. 
Traileri ei kauheasti anna vihjeitä mitä elokuvassa tapahtuu, mutta eiköhän se ole taattua Pixar-laatua. 
Elokuvan ensi-ilta on USAssa 20. kesäkuuta, mutta luultavasti elokuvan ensi-ilta on Suomessa muutamaa kuukautta myöhemmin. 

Leijonakuningas

En kestä kuinka söpö pienestä Simba-vauvasta on tehty! Tuntuu vähän hassulle, että näistä kokonaan eläinten tähdittämistä klassikoista tehdään live actioneita, mutta ainakin trailerin perusteella tämä elokuva on hyvin toteutettu. Tämä täytyy ehkä katsoa ihan vain elokuvantekijöiden lopputuloksen näkemisen takia.

Elokuvan maailman ensi-ilta on 19. heinäkuuta, katsotaan kauanko sillä kestää rantautua Suomeen.  

Henkilön Walt Disney Studios (@disneystudios) jakama julkaisu Helmi 24, 2019 kello 6.50 PST

Artemis Fowl

Artemis Fowl on kirjasarja, josta olen kyllä kuullut aiemmin, mutta en ole siihen sen enempää tutustunut. Nyt Disneyltä tulee sarjan ensimmäinen elokuva, joten taidanpa tarttua kirjoihin tänä kesänä.

Elokuvan maailman ensi-ilta on 9. elokuuta.



Maleficent: Mistress of Evil

Melissa rakasti edellistä Maleficent eli Pahatar-filmatisointia, joten menemme varmasti katsomaan tämän elokuviin. Minusta on hauska, kun vanhoista elokuvista tehdään ihan uudenlaisia elokuvia ja tarinoita. Niissä pääsee niin erilailla tutustumaan hahmoihin kuin esimerkiksi piirretyissä versioissa.

Maleficentin jatko-osan maailman ensi-ilta on 18. lokakuuta, Suomeen se tulee luultavasti muutamaa kuukautta myöhemmin.


Star Wars: Episode 9

Tämä on minun, Janin ja Melissan listalla ehdottomasti tämän vuoden eniten odotettu elokuva! 
Maailmanensi-ilta on 20. joulukuuta ja ainakin joidenkin lähteiden mukaan se olisi Pohjoismaissa jo 18.12. Aiempien elokuvien julkaisujen perusteella uskoisin tätä. Traileria tai edes teaseria ei ole vielä julkaistu, mutta fanit ovat arvailleet teaser trailerin tulevan huhtikuussa. 
Tämä on viimeinen elokuva Skywalker Sagassa, joten odotukset elokuvalta ovat todella suuret. Tuskin se niitä pettääkään. 

Frozen 2


Kun me äidit pääsimme jo huokaisemaan helpotuksesta pahimman Elsa ja Anna-kuumeen laantuessa, kertoi Disney tekevänsä elokuvaan jatko-osan. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 25. joulukuuta eli
joulupäivänä.

Me katsoimme teaser trailerin koko perheen voimin ja aika hiljaiseksi se veti jokaisen. Teaser traileri on aika synkkä ja ehkä jopa vähän pelottava. Toivottavasti koko elokuva ei ole sävyltään näin synkkä, koska vaikka ensimmäisessäkin elokuvassa käsitellään isoja ja vahvoja tunteita, on elokuvan sävy kuitenkin keveä ja hauska.

Suuret on odotukset niin minulla kuin lapsillakin tämän elokuvan osalta ja me menemme varmasti katsomaan elokuvan heti, kun se tulee ensi-iltaan.

Voisikohan Finnkinollekin joskus tulevaisuudessa tulla sellainen vuosikortti kuten Museokortti, jolla pääsisi rajattomasti elokuviin maksettuaan vuosimaksun? Tänä vuonna se olisi ainakin tarpeen.

Odottaako kukaan muu tämän vuoden
Disney-elokuvia yhtä kovasti kuin minä?