Hae
Colour Outside the Lines

Kaipaan risteilymatkustamisen helppoutta

Mulla on ikävä matkustamista. Varsinkin Tukholman risteilyjä, joilla me käytiin aiemmin pari kertaa vuodessa. Ja varsinkin sitä risteilymatkustamisen helppoutta.

Kaipaan hytissä nukkumista, kun laiva keinuu vähäsen. Kaipaan hytistä näkyviä promenadin valoja, ilma-akrobatiaesityksiä ja sitä, kun ihmiset vaan rennosti kävelee tai istuu promenadin varrella.

Kaipaan tax free-shoppailua, laivan buffetia ja vilkkuvia jääpaloja.

 

Kaipaan myös sitä yhdessä vietettyä aikaa. Laivalta kun ei pääse minnekään niin siellä me ollaan perheenä enemmän yhdessä kuin kotona. Siellä lapset tulee toimeen keskenään ja kiukuttelut on minimissä. Kaipaan leikkipaikkaa ja sitä lasten riemua, kun he sukeltavat pallomereen. Kaipaan Harri Hylkeen vilkutuksia ja muumidiskoa.

Kaipaan myös hyvää ruokaa, alkoholittomia mustikkadrinkkejä ja paperisateenvarjoja. Kaipaan Spice Icen jäätelöannoksia, aamupalaa ja ikkunasta koko ajan lähemmäs lipuvaa Tukholmaa. Kaipaan niitä tutulta näyttäviä rantahuviloita, joissa ei olisi ikinä varaa asua.

Kaipaan laivan lasihissiä, hymyileviä vastaantulijoita ja Tukholman terminaalin loputonta kävelyputkea. Kaipaan metromatkoja, Tukholman keskustaa ja sitä tunnetta, että on päässyt niin rakkaaksi muodostuneeseen kaupunkiin. Kaipaan museoita, kahviloita ja Tukholman maisemia.

Kaipaan sitä tunnetta, että Tukholmasta ei haluaisi lähteä kotiin, mutta sen tekee mielellään, koska tietää palaavansa sinne taas pian. Sitä tunnetta kaipaan ehkä kaikista eniten. Sitä varmuutta, että pian taas tavataan, Tukholma.
Kaipaan laivan portaikossa edes takaisin kulkemista, käytävillä lasten perässä juoksemista ja yöpaidassa aamupalalle menemistä. Kaipaan sukkasillaan kulkemista.
Kaipaan kannella kasvoilla tuntuvaa tuulenvirettä ja meren tuoksua.
Kaipaan sitä kutkuttavaa jännitystä, jonka näen lapsissa ja tunnen vatsanpohjassa ennen laivaan astumista. Kaipaan tuttuja sävelmiä ja iltaesityksiä. Kaipaan hyttikortteja ja turistikarttoja.
Ja kaipaan sitä tunnetta, kun risteily on ohi ja vilkutetaan laivalle sanoen, että tullaan taas pian uudelleen. Ja sitä, että oikeasti mennään takaisin.
Kaikista eniten kaipaan sinivalkoisia laivoja, ystävällistä henkilökuntaa ja sitä tunnelmaa, jota ei muualta löydy.

Kaipaatko sinä risteilymatkustamisen helppoutta
tai ehkäpä jotain muuta risteilyillä?

 

LUE MYÖS: 

UUDISTUNEEN SILJA SERENADEN A-HYTTI

SILJA SERENADEN GRILL HOUSE

SILJA LINEN LAIVAT TURUSTA TUKHOLMAAN

KEINUTAAN SILJALLA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

 

 

3,5-vuotias vastaa

Vivia (3v 7kk) pääsi ensimmäistä kertaa vastailemaan kyselyyn, jonka löysin Puutalobaby-blogista.

1. Mikä sinusta on kivaa?
Leikkiä ulkona. Kun on ranskalaisia ja dippejä.
2. Mikä sinusta on ikävää?
Että en nuku. Haluan olla vain sylissä ja kainalossa, mutta sinä menet aina pois. Nukkuminen ei ole hauskaa. EN HALUA KOSKAAN NUKKUMAAN! 
3. Onko kivaa olla lapsi?
On. Haluan kasvaa sinun kokoseks. 
Kuva: Bella Photo
4. Millaisia aikuiset ovat?
Noin pitkiä (näyttää sormella äitiä varpaista päähän). Haluan olla noin suuri ja pitkä. Sitten en mahdu mihinkään. 
5. Mitä isi yleensä tekee?
Katsoo jotain. Syö. 
Kuva: Bella Photo
6. Mitä äiti yleensä tekee?
Katsoo tietokonetta. 
7. Mitä isi tekee töissä?
Opiskelee. 
8. Mistä äiti ja isi suuttuvat?
En mä muista. Että mä en nuku. 
Kuva: Bella Photo
9. Mistä äiti ja isi tulevat iloisiksi?
Että mä nukun. 
10. Mihin tarvitaan rahaa?
Poneihin. Millon saan uusia My Little Pony-ystäviä? 
Kuva: Bella Photo

11. Mikä sinusta tulee isona?
Kasvaminen
12. Miksi ihmisiä on olemassa?
Siksi on äiti ja isi. 
Kuva: Bella Photo
13. Mitä haluaisit tehdä kesällä?
Leikkiä ulkona. Haluaisin sen kerrossängyn. 
14. Kuka haluaisit olla?
Sinun kokonen. 
Aika mahtavia vastauksia. Kuten ehkä huomaa, meillä on menossa kova kriisi nukkumisen suhteen ja myös sen, että Vivia haluaisi olla isompi. Odotin tuohon viimeiseen kysymykseen vastaukseksi prinsessaa, mutta olisihan minun nyt pitänyt muistaa, että hän on jo sellainen. 
Ja vähänkö on ihania nämä viime kesän kuvat, jotka olin täysin unohtanut arkistojen pohjalle.