Nyt, kun vuosi alkaa olla lopuillaan, on aika katsoa mitä sitä tänä vuonna saatiinkaan aikaan. Päätin, että kaikista helpointa se on käymällä vuosi läpi kuukausi kuukaudelta. Varoitan jo etukäteen, luvassa on aikamoinen kuvapläjäys.

Tammikuussa meillä vietettiin kihlajaisia, joihin puolet vieraista ei päässyt kovan pakkasen takia. Oli loppiainen ja Kuopiossa oli 30 astetta miinusta! Iloittiin myös uudesta Burger Kingistä, joka avautui Matkukseen. Väritin addiktoituneena värityskirjaa, jonka sain joululahjaksi.

Helmikuussa vietettiin sekä Lissun että B:n synttäreitä. Näihin juhliin onneksi kaikki vieraat pääsivät paikalle. Lissu piti kavereilleen pyjamabileet. Samaisessa kuussa tein myös raskaustestin, joka näytti haaleaa plussaa, mutta ei siitä ihan heti uskaltanut iloita. Aikalailla pelotti meneekö tämäkään raskaus niin kuin pitää. Käytiin katsomassa Heidin vanhojen tansseja. Meillä oli viikon ajan vaihdossa opiskelijakaveri Hollannista, kun itse olin ollut Hollannissa edellisessä joulukuussa.

Maaliskuussa kävimme tyttöjen kanssa katsomassa Antti Tuiskua laivalla. Aika kamalaa se laivan heiluminen oli aamupahoinvoinnin kanssa, mutta kyllä siitä selvittiin. Meitä oli itseasiassa kaksi mammaa samassa hytissä. Lasketut ajat meillä oli 3,5 viikkoa erillään toisistamme. Serkullani ensin, minulla hänen jälkeensä. Kävimme Tukholmassa Junibackenissa, joka yllätti positiivisesti. Kerroimme raskaudesta vanhemmillemme pääsiäisen pyhinä, jotka sijoittuivat maaliskuulle. Silloin olimme jo käyneet varhaisultrassa katsomassa, että toukka on oikeassa paikassa kasvamassa. Laskettu aika oli lähellä isäni syntymäpäivää ja aloitettiin jännääminen tuleeko heille sama syntymäpäivä. Isälläni oli sama syntymäpäivä oman mummonsa kanssa, tämä olisi ollut hauska jatke perinteeseen.

Kävimme J:n kanssa lapsimessuilla, jonne sain lipun blogini kautta. Vietimme samalla myös laatuaikaa kahdestaan. Vein Jaden ja Heidin laivalle juhlimaan heidän täysi-ikäistymistään ja minun syntymäpäiviäni. Meillä kaikilla kolmella on synttärit noin kahden viikon sisällä toisistamme. Juhlimme 30-vuotissyntymäpäiviäni myös kotona ysäriteemalla. Olen kyllä syntynyt 80-luvulla, mutta juhlin jo 25-vuotissynttäreitä kasariteemalla. Aamupahoinvointi yltyi kestämään vuorokauden ympäri ja katsoin viisi kautta Downton Abbeyta samalla, kun podin huonoa oloa sänkypotilaana. Kerroimme raskaudesta avoimesti kaikille, koska 12 viikon etappi oli saavutettu ja maha alkoi jo näkyä. Kävin myös ensimmäisessä sokerirasituksessa ja se oli jotain aivan kamalaa.

Toukokuussa käytiin Tivolissa, mutta ei vappuna niinkuin yleensä. Lissu taisi käydä kahdesti, kun ensin kävi kavereidensa kanssa ja sitten vielä meidän kanssamme. Melissa voitti äitienpäiväarpajaisista kuivakakun. Toukokuun lopussa lähdimme Lissun kanssa suvun naisten yhteiselle matkalle Kroatiaan. Oli siellä yksi pieni mieskin mukana, serkkuni 1,5-vuotias poika L. Kroatiassa oli ihanan lämmintä ja välillä jopa tuskaisen kuuma. Pahoinvointi vaivasi, mutta vain kerran yltiömäisen pahana. Pikkuveljelleni syntyi vauva, eli minusta tuli täti, samana päivän’, kun lähdimme Kroatiaan. Se oli muuten myös mummomme syntymäpäivä. Ja olisi ollut vielä 90-vuotispäivä.

Olimme Kroatiassa juuri kuun vaihteessa. Raskauden puoliväli ohitettiin tuolla reissulla. Serkkuni oli myös reissussa ja siellä me mahoinemme kuljimme eteenpäin tuskan hiki valuen. Reissu oli ihana ja Kroatia tosi kaunis paikka. Sinne olisi siis kiva päästä myös uudelleen. Kroatiasta kotiuduttuamme ehdimme Lissun kanssa olla kaksi päivää kotona, joiden aikana kävimme rakenneultrassa moikkaamassa toukkaa ja saatiin tietää mahassa asustelevan tyttövauvan. Lähdimmekin Lissun kanssa heti uudelleen melkein viikon reissulle, kun Lissun kuoro suuntasi Ruotsiin ja lähdin mukaan valvojaksi. Kävimme monessa paikassa, muun muassa Kolmårdenissa ja Abba-museossa. Molemmat ovat käymisen arvoisia paikkoja! Juhannus vietettiin mökillä ja ladattiin akkuja. Sinne tuli myös pikkuveljeni perheineen ja pääsimme hoitamaan vauvaa. Tuo pieni poika nukkuikin masuni päällä melkein koko juhannuksen, kun annoin hänen äidilleen kaivattua omaa aikaa enkä itse oikein mahani kanssa jaksanut touhuta. Siinä ne serkukset sitten päällekkäin nukkuivat. Toukka potki vauvaa vatsan läpi aina vauvan äänellessä. Laitoimme asuntohakemuksen menemään, koska vanha asunto alkoi jäädä pieneksi.

Saimme asunnon vain noin viikko hakemuksen jättämisen jälkeen ja saimmekin avaimet käteen melkeinpä heti heinäkuun alussa. Muuttoa teimme muutaman viikon ihan rauhassa. Onneksi saimme asunnon jo silloin, koska en millään olisi jaksanut muuttaa enää viimeisilläni. Ikeassa tulikin ravattua heinäkuun aikana aika monta kertaa, kun aina unohtui jotain pientä. Nautimme kesähelteistä ja minä myös hieman kärsin niistä. Raskauspahoinvointi alkoi vihdoin helpottaa. Ystäväni järjestivät minulle ihanat baby showerit, joista voit lukea täältä.

Elokuussa blogini muutti vauvan blogiyhteisöön. Edellisessä kuussa julkaistu Pokémon Go sai meidät juoksemaan monnien perässä kaikki kesäillat. Sai ainakin B puistoilla viime kesänä. Lissulla jatkui koulu ja alkoi viides luokka. Kävimme pienen veljenpoikani ristiäisissä ja vahdimme L-poikaa illan, että serkkuni pääsi miehensä kanssa viettämään laatuaikaa. Vietimme seuraavana päivänä kivan päivän Tampereella. Kävin mahakuvauksissa. Kävimme myös kansainvälisillä suurmarkkinoilla ja teimme hankintoja vauvaa varten.

Syyskuussa vatsa alkoi olla jo valtava ja vauva meinasi syntyä ennen aikojaan. Vähän riskillä lähdettiin J:n kanssa Habitareen kuun alussa, koska lääkäri oli jo kieltänyt pitkät kävelymatkat ja pitkät ajomatkat. Istuimme kuitenkin Habitaressa monta kertaa alas huilimaan, kun alkoi tulla väsymys. Kotona askartelin vauvalle mobilen, aloitin äitiysloman, valitsin vauvalle kotiintulovaatteet ja pakkasin sairaalakassin. Kokosin J:lle myös isyyspakkauksen. Nipsu päätti syntyä kolme viikkoa etuajassa syyskuun lopulla ja serkkuni vauva seuraavana päivänä. Meillähän oli se 3,5 viikkoa eroa lasketuissa ajoissa, mutta vauvoilla on nyt alle vuorokausi ikäeroa.

Lokakuun alun vietimme sairaalassa, koska Nipsu tarvitsi sinivalohoitoa. Sairaalassaoloaika oli äärettömän tylsää. Olimme onnellisia kotiin päästessämme, varsinkin koska pääsimme nukkumaan omaan sänkyyn. Isosiskot olivat vielä enemmän innoissaan, kun tulimme kotiin. He kävivät melkein joka päivä vauvaa sairaalassa katsomassa ja kotona vauvaa sai paijata niin paljon kuin halusi. Lissu vahtikin vauvaa kuin haukka. B kävi silittelemässä ja pussailemassa vauvaa sen minkä leikeiltään ehti. Lähetimme ristiäiskutsut.

Marraskuussa kirjoittelin väsymyksestä ja haasteista, jotka vauva-arki toi mukanaan.  Kävimme serkkuni pojan ristiäisissä kuun ensimmäisenä viikonloppuna ja isänpäivänä meillä oli omat ristiäiset. Mietin myös onnellisuuden aiheita ja vastasin #kosintablogihaasteeseen. Vauvalla oli vatsavaivoja ja yöt meni valvoessa. Osallistuin myös muiden blogiyhteisön jäsenien kanssa Unicefin kirjoitushaasteeseen ja kirjoitan mitä toivon jokaiselle lapselle.

Joulukuussa kävin mallina Sallalle, joka on ottanut meistä ennenkin kuvia. Kirjoittelin myös joulukalenteria. Vietimme joulua vanhempieni luona ja kävimme joulun jälkeen J:n sukulaisten luona. Vauva viihtyi parhaiten sylissä, joten otin apuun rintarepun. Se olikin pelastus jouluostoksilla, kun kädet olivat vapaana. Sain ihania joululahjoja ja annoin myös muutaman, joista tunnuttiin tykkäävän. Loppukuusta Nipsu täytti kolme kuukautta.

Jos jaksoit loppuun asti, onnittelut. Aikamoinen vuosi on takana. Ensi vuodesta odotan myös tapahtumarikasta. Toivottavasti palaat lukemaan tekstejäni myös vuonna 2017.

Tänään menemme vielä illalla sään salliessa satamaan katsomaan perheille suunnattua ilotulitusta ja sen jälkeen vanhemmilleni valamaan tinoja ja viettämään aikaa yhdessä. Illan menu koostuu J:n toivomuksesta perinteisistä lihapullista, nakeista ja perunasalaatista. Ehkä korkkaamme myös Muumi-kuplivan.

Vastaus on yksinkertainen: ei mitenkään. Olin sairaalassa ensin yhden yön tarkkailussa, sitten vauvan kanssa viisi yötä. Pidempäänkin olisimme olleet, jos se olisi hoitajista ollut kiinni. Onneksi lääkäri sääli meitä ja päästi meidät kotiin.

Huoneessa oli televisio, jota katsoimme J:n kanssa kaikki päivät. Eihän sieltä oikein mitään tullut, mutta saippuasarjojen henkilöhahmot kävivät kyllä tutuksi tuona aikana.Katselimme televisiosta muun muassa dokumentin vompateista. J nimittäin kutsui vauvaa odotusaikana vompatiksi. Ikkunasta näkyi ulos, mutta ulos en kertaakaan osastolta astunut. Päivän lehti tuli joinakin päivinä luettua useamman kerran. Kiitos nykyajan, oli mukana sekä puhelin että tabletti, jotka toivat ulottuvilleni päivän uutiset, facebookin, lukuisat sovellukset sekä sen päivien pelastuksen: Netflixin.

Tästä taisin kirjoittaa jo aiemminkin. Onhan peruna halpaa ja hyvää, mutta eikö joskus voisi tarjota jotain muutakin? Toivottavasti lisäke on jokin muu edes kerran kuussa.

Kävimme viimeisessä ultrassa juurikin samaisessa juuri remontoidussa sairaalassa ja siellä oli ihanan pehmeä sänky, joka oli kuulemma tuotu vanhalta remontoimattomalta puolelta. Se pettymyksen määrä, jonka koin, kun pääsin uudelle tarkkailuosastolle yöksi kovaan ja epämukavaan sänkyyn, oli sanoinkuvaamaton. Nukuin koko yönä ehkä noin kolme tuntia, koska joka paikkaa kolotti jo muutenkin ja sänky sai paikat kolottamaan vielä enemmän. Synnytyksen jälkeen siirryimme perhehuoneeseen vanhalle remontoimattomalle puolelle ja tietenkin odotin siellä olevan samat sängyt kuin siellä ultrassakin. Arvatkaas mitä? Siellä oli edelleen ne kamalat todella kovat ja epämukavat sängyt. Kuulostaa ehkä vain valitukselta, mutta tiedättekö sen tunteen, kun joka paikkaan koskee ja väsyttää, mutta olo on niin paljon helpompi, kun pääsee nukkumaan omaan pehmoiseen sänkyyn? Tunsin itseni sairaalassa päivä päivältä kipeämmäksi ja olo helpotti vasta, kun sain nukuttua hyvin kotona eikä aamulla joka paikkaa särkenyt ja jomottanut.

Välillä oli vaikea erottaa oliko päivä vai yö. Viikonpäivistä en pysynyt kärryillä ollenkaan. Enemmänkin katsottiin kellosta sitä kahden tunnin syöttöväliä ja laitettiin kelloa soimaan aina parin tunnin päähän, kun alettiin nukkumaan. Kotiin tullessa piti ihan kysyä anopilta mikä viikonpäivä on menossa.

Siis katsokaa nyt näitä. Nämä olivat vielä uutta mallistoa. Olihan ne mukavat päällä, mutta olisin ehkä itse valinnut hieman eri värit. Moni äiti kulki osastolla omissa vaatteissa, mutta minusta sairaalavaatteissa oli se ihana puoli, ettei tarvinnut miettiä kuinka paljon teki pyykkiä vaan vaatteet pystyi heittämään pyykkiin ja hakemaan uudet tilalle, kun siltä tuntui. Ja parastahan siinä oli, ettei niitä pyykkejä tarvinnut raahata kotiin ja pestä itse. Meidän huoneemme oli vielä sopivasti tekstiilivarastoa vastapäätä.

En ole mitenkään pituudella pilattu. Minulle on kertynyt pituutta huimat 155 senttimetriä, mutta kuitenkin yleensä pöytätasot useimmissa paikoissa on minullekin hyvän korkuisia. Sairaalahuoneessamme hoitopöytä ja pesuallas olivat kuitenkin niin korkealla, että minulla oli vaikeuksia vaihtaa vauvalle vaippa. Ensi kerralla taidan pakata sairaalakassiin ensimmäisenä korkokengät.

Koska se oli ehkä paras keksintö ikinä. Ainut mikä meillä mätti oli, ettei vauva koskaan suostunut nukkumaan ne lasit päässä, koska omassa sängyssä sai olla ilman laseja ja sylissä lasit piti laittaa päähän joka kerta. Syötötkin tehtiin sokkona, koska patjaa ei saanut käyttää ilman silmäsuojia. Loistava keksintö silti ja peukut pystyyn sille, joka tuon patjan on keksinyt!