Hae
Colour Outside the Lines

Piparijoulukoristeet

Viimeiset jouluvalmistelut on täydessä vauhdissa ainakin täällä. Tultiin jo minun vanhemmille joulun viettoon. Käytiin vielä äidin kanssa kaupassa ihan viime minuuteilla. Oltiin tosin siellä kaupassa se kaksi tuntia ja aika monta asiakasta sinne vielä jäi. Vähän kävi sääliksi niitä väsyneen näköisiä myyjiä. Muistan kyllä ne jouluruuhkat omiltakin myyjävuosilta.
Tein pipareista joulukuusen koristeita, mutta eihän täällä ollutkaan kuusta. Itse en voi edes oikeaa kuusta sisälle ottaa, koska olen sille liian allerginen, mutta muovinenkaan kuusi ei ollut löytänyt paikkaansa olohuoneesta tänä vuonna. No, onpa ainakin nätin näköisiä pipareita. Ainut, että hassusti tuo sokerikuorrute kadotti väriään jähmettyessään.
Nyt laitetaan kinkku uuniin ja aletaan paketoimaan vielä viimeiset paketit. Huomenna onkin jo jouluaatto!

Onko teillä aatonaattona jo kaikki valmiina

vai meneekö valmistelut yömyöhään?

Meidän joulukortit

Meillä joulukortit kuuluvat ehdottomasti jouluun. On ihana muistaa kaukanakin asuvia ihmisiä joulun alla postin välityksellä. Siinä on vain jotain, kun saa postissa joulukortin. Muistan hyvin, kun nuorempana kirjoitimme kortit yhdessä vanhempieni kanssa ja aina veimme ne aivan viime tipassa postilaatikkoon. Nyt kun joulukortit ovat ainakin jo suurimmalle osalle menneet perille, voi joulukorteista laittaa kuvan tännekin. Ensimmäistä kertaa tilattiin kortit omilla kuvilla eikä askarreltu itse niin kuin aiempina vuosina. Kortit laitoin taas perinteisesti postiin viime tipassa, mutta onneksi olivat kuitenkin lähteneet matkaan. Lähellä asuville sukulaisille ja ystäville kuitenkin vein kortit suoraan enkä laittanut postiin. Säästö se on pienikin säästö näin joulun alla.

Vähän meinasi olla hankalaa tuo joulukorttikuvan ottaminen, kun paikka olikin odotettua pienempi. Kävimme siis jouluisessa pop up-kuvauksessa ja tytöt juuri ja juuri mahtuivat kaikki yhdessä kuvausrekvisiittojen keskelle. Ensi vuonna taidamme siis mennä suosiolla studioon, kun Nipsu on jo isompikin. Nipsulle ei löytynyt sopivaa tonttulakkia mistään, kun päänympärys oli vielä reilusti alle 40, joten J:n äiti teki meille tonttulakin, kun pyysimme. Tekipä hän vielä mekonkin tonttulakin kaveriksi. Ajattelinkin laittaa mekon ja lakin joulun jälkeen talteen odottamaan, että Nipsu kasvaa ja hän voi sitten ihmetellä isompana, kuinka pieni hän oikeasti olikaan joskus.
Joulukortin kuva: Salla/Bella Photo

Millaiset joulukortit te lähetitte tänä vuonna tai

kuuluvatko joulukortit jouluperinteisiinne ollenkaan?