Hae
Colour Outside the Lines

Kasvatanko lapsestani impulsiivishoppaajaa?

En osta lapsille paljon vaatteita kaupasta normaalihinnalla. Meillä ostetaan suurin osa vaatteista kirpputoreilta. Jos menemme kauppaan ostamaan vaatteita, kierrän ensimmäisenä alerekit. Normaalihintaisiakin vaatteita ostan yleensä jonkun alelapun kanssa. Esimerkiksi H&M:lle voi viedä vanhat (jopa rikkinäiset) vaatteet ja kodin tekstiilit kierrätykseen ja jokaista ostoskassin kokoista pussia vastaan saa lapun, joka oikeuttaa alennukseen yhdestä normaalihintaisesta vaatteesta seuraavalla ostokerralla. Nyt konmarittaessani olen vienyt kauppaan aika monta kierrätyspussia. 
Lapset saavat vaikuttaa tietyissä rajoissa vaateostoksiin. Yleensä keskustelemme vaatteiden hinnoista ja mielestäni liian kalliit vaatteet jäävät kauppaan. Teini tietää, ettei merkkivaatteet ole meidän budjettiimme sopivia, joten hän maksaa niistä osan itse. 
Vien lapset yleensä ostoksille aleaikaan, jolloin he saavat valita vaatteita. Teimme näin myös äitini kanssa ollessani nuorempi ja muistan, kun aina menimme ostoksille alen viimeisinä päivinä, jolloin kaupoissa oli -70% ja sain yleensä jonkun budjetin, johon sain valita mieleisiäni vaatteita. 
Meidän neidin takatukka on aina takussa vaikka harjaisit sen monta kertaa päivässä.
Meidän neidin takatukka on aina takussa vaikka harjaisit sen monta kertaa päivässä.
Aiemmin Vivia ei ole kiinnostunut kaupassa vaatteista. Nyt hän on kuitenkin kotonakin alkanut kiinnittää huomiota päällään oleviin vaatteisiin ja keimailla, jos päälle laitetaan mekko. Olimmekin viime viikolla H&M:llä ja Vivia näki kissamekon, jota hän meni halailemaan ja sanoi mekolle monta kertaa ”hau hau”. Eihän sitä kauppaan voinut jättää, kun lapsi rakastui mekkoon täyttä päätä. 
Kaupasta ulos tullessamme Jani kritisoi minua siitä, että kasvatan lapsesta impulsiivishoppailijaa, koska ostan tälle mitä hän haluaa. En kuitenkaan itse tunne ostavani lapselle joka kerta jotain ja osaan olla kaupassa myös sen huutavan lapsen kanssa, jonka joku ehkä hiljentäisi ostamalla lapselle jotain mieleistä. 
Mekko: H&M
Sukat: Newbie

Kengät: Viking

Ostetaanko teillä lastenvaatteet uutena vai käytettynä? 

10 asiaa, joita en ole koskaan tehnyt

Tein listan kymmenestä asiasta, joita en ole koskaan tehnyt. Olipa muuten aika hankala keksiä kaikki kymmenen tähän. 

En ole koskaan:

1. Maistanut tupakkaa.
2. Ylettänyt ajamaan skootteria ilman korkokenkiä. Ajoin jopa kuorma-autokortin tolppakoroilla,
koska en olisi muuten ylettänyt polkimille. 
3. Lukenut Tolkienin Taru Sormusten Herrasta-kirjaa loppuun asti.
Monta kertaa olen kyllä yrittänyt enkä pääse koskaan alkua pidemmälle. 
4. Murtanut luitani. Tämä muuten on minulle ihme, koska olen todella kömpelö ja koko ajan mustelmilla.
Kerran minulla on ollut hiusmurtuma jalkapöydässä, mutta koskaan ei ole mitään mennyt kunnolla poikki. 
5. Käyttänyt lapsillani kestovaippoja. Tiedän joidenkin vannovan näiden nimeen,
mutta itse olen tykännyt kertakäyttövaippojen helppoudesta. 
6. Asunut muualla kuin Kuopiossa. Kuopion sisällä olen muuttanut ainakin 7 kertaa.
Kyllä täällä on ihmisen hyvä olla <3
7. Tiennyt mikä haluan olla isona. En oikein tiedä vieläkään. 
8. Tanssinut hitaita discossa tai baarissa. 
9. Ruskettunut kunnolla. Auringonoton jälkeen näytän enemmänkin ravulta.
10. Oppinut uimaan kunnolla. Pysyn jotenkin pinnalla, mutta tekniikka on täysin hukassa.  

Mitä sinä et ole koskaan tehnyt?