Kuinka pystyin antamaan taaperon viikoksi mummilaan hoitoon?
0”Lapsi lähtee viikoksi mummilaan? Miten sinä pystyt antamaan niin pienen lapsen sinne niin pitkäksi aikaa?”
Kuulin tämän lauseen aika monesti, kun taaperomme lähti viikoksi mummilaan tänä kesänä. Vivian seurana mummilassa oli myös isosisko Bea eli meidän keskimmäinen. Hän jatkaa mummilassa lomailua vielä tämän viikon.
Kuinka sitten pystyin antamaan taaperon mummille viikoksi?
Vivia oli mummilla hoidossa useamman päivän jo keväällä, kun olimme Janin kanssa lomailemassa Tallinnassa. Tiesin heidän siis pärjäävän hyvin keskenään.
Enemmän olin huolissani siitä kuinka ikävä minulla itselläni tulisi Viviaa. Olemme eläneet aika tiiviinä pakettina koko Vivian elämän ajan ja jo tuo Tallinnan reissu teki vähän tiukkaa, koska ikävöin kotona olevaa taaperoa. Sillä matkalla oli kuitenkin paljon tekemistä ja ikävä kerkesi unohtua. Nyt olin kotona ja Jani töissä, joten ikävä muistui mieleen huomattavasti helpommin.
Pakko kuitenkin myöntää, että olin jo loman tarpeessa. Univelat ovat kasvaneet kasvamistaan raskausajasta lähtien ja oli ihanaa nukkua ilman välissä potkivaa taaperoa. Olin jo unohtanut miltä tuntuu aamulla herätä virkeänä. Sain myös siivottua kotona ja kerrankin teini tunsi olevansa huomion keskipisteenä, koska hän oli ainut kotona oleva lapsi.
Todella pitkästä aikaa sain iltaisin luettua kirjaa ja oli ihanaa, kun vessassa sai käydä rauhassa tai pääsi suihkuun niin, ettei sieltä ollut kiire pois.
Rentoutuminen teki siis hyvää ja nyt jaksan taas uudella virralla pitkän aikaa.
Eikö minulla sitten ole yhtään ikävä keskimmäistä, joka on vielä mummin kanssa?
On tietenkin, mutta siihen on jo tottunut, että hän on poissa pidempiä aikoja. Bea käy joka kesä mummin luona pari viikkoa ja onhan hän välillä äidilläänkin. Vivia käy poissa kotoa yleensä vain päiväkodissa. Heillä oli kuitenkin mummin kanssa mennyt niin hyvin, että eiköhän tämä toistu ensi kesänäkin.
Onko teidän taaperot välillä hoidossa jossain? Onko sinusta taaperon viikoksi mummilaan antaminen liian pitkä aika?
LUE MYÖS:
KUINKA TAAPERON VILJA-ALLERGIAEPÄILY ON EDENNYT?
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Kun oma peilikuva hirvittää
Minulla on ollut teinistä asti huono itsetunto. Oman kehonkuvan tarkastelu alkoi joskus ala-asteella, kun toiset tytöt vertailivat kenellä on ohuimmat reidet. Minulla oli yhdet paksuimmista vaikken ollutkaan lihava. Vertasin itseäni siihen luokan laihimpaan tyttöön, joka näin äitinä ajatellen varmaan kasvoi miinuskäyrillä, kun minä taas kasvoin sillä keskikäyrällä.
Yläasteella yksi luokan pojista kiusasi minua, koska minulla oli iso takapuoli ja tykkäsin tiukoista housuista. Kauneusihanteena oli silloin se vuosituhanteen vaihteen anorektinen ulkonäkö.
Tiedättekö, nyt ihmiset haluavat treenata itselleen ison takapuolen, joka minulla oli jo omasta takaa?
Silloinen poikaystävä sanoi ensimmäisen kerran erotessamme, että jos laihduttaisin viisi kiloa, saisin kenet vaan. Sain tuosta kommentista ison kolauksen itsetuntooni enkä sen jälkeen ole ikinä ollut tyytyväinen siihen miltä näytän. Laihduin sen viisi kiloa ja painoin hieman yli neljäkymmentä kiloa. Jopa minun puolitoistametrisessä varressani se oli liian vähän. Siltikin tunsin olevani lihava.
Melissaa odottaessani söin suruuni liikaa suklaata ja lihoin liikaa. Neuvolassa minua muistuteltiin painosta joka kerralla. Lihoin 25 kiloa, joista sairaalaan jäi ehkä kaksi. Kyllä minä laihduin puolen vuoden aikana entisiin mittoihini, koska mahduin farkkuihini Melissan ollessa puolivuotias.
Siitä alkoi vuosien jojoilu, joka ei ole vieläkään loppunut. Kuusi vuotta sitten aloitin laihdutuskuurin, jonka ansiosta laihduinkin unelmamittoihini. En ollut kiinteä joka kohdasta ja löysin itsestäni moitittavaa, mutta tykkäsin siitä miltä näytin ja vaatteet mahtuivat. Mahduin kaupassa kokoon S. Olin innoissani uudesta vaatekoosta, mutten ollut muuten onnellinen. Näen sen itsekin kuvista miten surkeana olin.
Kuva huhtikuulta 2014, kun olin laihimmillani tämän jojoilun aikana.
Tuli uusi parisuhde ja poikaystävän kanssa oli kiva herkutella hyvällä ruoalla. Aika nopeasti tuli myös kohdunulkoinen raskaus, raastava vuosi, jonka aikana yritimme uutta raskautta, keskenmeno ja vihdoin se uusi raskaus. Tässä ajassa lihoin 15 kiloa. Olen aina ollut lohtu- ja stressisyöjä ja ruoka sekä herkut toivat edes hetkeksi paremman mielen. Mikään vaatteistani ei enää mahtunut päälle ja shoppailu ei ollut enää kivaa.
Raskauden aikana painoa tuli lisää noin seitsemän kiloa. Raskauden aikana lisäkilot eivät kuitenkaan tuoneet mukanaan huonompaa itsetuntoa vaan pitkästä aikaa tunsin itseni kauniiksi vaikka minulla olikin iso maha.
Raskauskilot tippuivat ristiäisiin mennessä. Kuitenkin imetyksen loputtua ja hormonikierukan asennuksen jälkeen olen lihonut ne seitsemän kiloa ja muutaman lisää takaisin.
Painan siis tällä hetkellä enemmän kuin viimeisilläni raskaana.
Välttelen peilejä niin paljon kuin mahdollista. En tykkää enää shoppailusta vaikka ennen vaatteet ja muoti olivat henkireikäni. Tunnen itseni rumaksi ja paisuneeksi. Aiemmin välttelin myös kameraa niin paljon kuin mahdollista, mutta nyt olen alkanut liikkua pois myös mukavuusalueeltani ja ottaa blogiin asukuvia.
Kuva Lapsimessuviikonlopulta huhtikuussa 2018.
Haluaisin löytää itselleni sopivan painon, jossa olen itseeni tyytyväinen. Siihen tarvitsisin itselleni sopivan ruokavalion ja sopivan treenikalenterin. Ja luultavasti huomattavasti paremmat yöunet kuin nyt. Itsekurini ei myöskään ole tarpeeksi hyvä noudattamaan tiukkoja ohjeita.
Nyt siis kaikki vinkit kehiin. Haluaisin mahtua vaatteisiin ilman, että ne puristavat ja ennen kaikkea tuntea itseni taas kauniiksi.