Valkosuklaa-limejuustokakku
Vietetään pääsiäinen J:n porukoiden luona ja koska mä oon sellanen, etten osaa mennä kyläilee viemättä jotain, leivottiin tulevalle anopille sitten kakkua. Tätä ohjetta ei oltu ennen kokeiltu ja me vähän ohjeesta poikettiinkin.
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle (meidän irtopohjavuoka on niin iso, että tuo pohjan ohje on tähän tuplattu alkuperäisestä). Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokeri, limetin kuoriraaste ja rahka. Sulata suklaa.
Kääntele tuorejuustoseokseen kermavaahto ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna limettimehu ja sulata siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Valuta liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Laita kattilaan kahden limetin mehu, yksi limetti viipaleina, sokeri ja vesi. Kiehauta ja heitä hiljaa poreillen 15-20 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hyvin. Koristele hyytynyt kakku pääsiäiskarkeilla. Tarjoile rakkaudella❤️
Elämäni aakkoset
Luin Jonnan blogia ja siellä oli tällainen elämäni aakkoset postaus. Aloinpa sitten itsekin niitä miettiä, joten tässä tulee.
A
Allergiat. Oon allerginen suunnilleen kaikelle. Mulla on laktoosi-intoleranssi, astma, oon allerginen siitepölylle, heinille, kissoille, koirille, hevosille, lehmille (oikeastaan kaikelle karvaselle, mut ihme kyllä en kaneille), kalalle, äyriäisille, mustapippurille, appelsiinille, kiiville. Helpompi olis varmaan kertoo mitä saan syödä…
B
B on minun pieni apina <3

D
Disneyland. Kuten on varmaan jo tullut selväksi, rakastan Disneyä. Varsinkin sitä Pientä merenneitoa. Kerran elämässäni olen päässyt Disneylandiin. Haaveilin siitä lapsesta asti. Muistatteko sen mainoksen, joka oli aina vhs:n alussa, jossa mummokin haluaa Mikki Hiireltä nimmarin? Disneyland vaikutti aina niin taianomaiselta paikalta. Ja tiedättekö mitä? Niin se olikin, vaikka olin jo 26-vuotias, kun sinne vihdoin pääsin. Ja odotan innolla seuraavaa kertaa.
E
Elokuvat. Elokuvat auttoi minua uskomaan parempaan huomiseen, kun olin masentunut. Aina edes hetkeks unohtui oma elämä.
F
Frendit. Tästä olenkin jo kirjoittanut. Siitä enemmän täällä.
G
Gilmoren tytöt. Ohjelma oli minun henkireikä, kun Lissu oli pieni. Löysin sarjan ollessani raskaana ja Lorelai oli (ja on vieläkin) minun esikuva, koska oli myös nuori äiti, yksinhuoltaja ja selvisi mahtavasti.
H
Häät. Meidän tulevien häiden suunnitteleminen on mun harrastus vaikkei olla edes kihloissa.
I
Isä. J on mahtava isä, en parempaa voisi lapsilleni toivoa. Lissulla ei ole omaa isää, joten J on tärkeässä roolissa meillä.
L
M
N
O
P
Perhe. Meidän pieni perhe on kasvanut tässä puolen vuoden aikana hyvinkin tiiviiksi. Lissu ja B on jo kuin siskokset, ne saattaa alottaa tappelun ja sopii yhtä nopeasti.
Q
Quesadillat ja muut meksikolaiset ruoat. Namskis! Nachot varsinkin on mun suuri rakkaus juustokastikkeen kanssa.
R
Rakkaus. Maailmassa ei oo mitään parempaa kuin rakkaus. Se parantaa kaikki haavat. No se ja aika.
S
Suklaa. Vaikka kuinka yritän niin en osaa elää ilman suklaata. Se on vaan niin koukuttavaa. Ja lohduttavaa, kun masentaa.
T
U
V
Vauva. Minulla on ollut jo pitkään vauvakuume. Jo ennen J:tä. Onhan siitä jo vuosikymmen, kun minulla oli viimeksi itselläni vauva. Ei ole meille vielä vauvaa kuulunut, mutta onneksi on ystävien vauvoja, joista voi nauttia sillä aikaa. Kummityttö A ja minun täditettävä L <3 Parastahan tässä on, että meillä Lissu on se, joka tivaa kaikista eniten ”Milloin meille tulee vauva?”.
W
X
Y
Ystävät. Olen onnellinen, koska minulla on paljon ystäviä. Ei laumaa, mutta tarpeeksi monta. Ystävien kanssa on parasta, että voi olla oma itsensä ja puhua mistä vaan.
Z
Å
Ä
Äiti. Pieni sana, mutta niin suuri merkitys kuulla se oman lapsen suusta.
Öljyinen iho. Minulla on hyvin kuiva iho, mutta kasvoni ovat paikoin hyvinkin öljyiset. Todella ärsyttävää valitessa ihonhoitotuotteita.
-S


0



















