Hae
Colour Outside the Lines

Mulla oli kohdunkaulan syöpä 3,5 vuotta sitten -missä mennään?

Mulla oli 3,5 vuotta sitten kohdunkaulan syöpä ja halusin nyt tehdä tänne pienen katsauksen missä mennään.

Koska mulla ei oo ollut mitään sen suurempia ongelmia kohdunpoiston jälkeen, niin mä siirryin vuosi sitten puhelinkontrolleihin ja mun 3,5 vuoden puhelinkontrolli olikin viime kuussa.

Puhelinkontrollissa kysellään valmiista listasta muutama kysymys ja jos niiden vastauksissa on jotain hälyttävää, miettii hoitaja lääkärin kanssa onko tarvetta tulla näytille. Mä kävin viimeksi näytillä elokuussa, kun mulla oli nivusissa paise, joka piti poistaa ja lääkäri teki siinä samalla sitten sisätutkimuksen, kun en ollut käynyt hetkeen näytillä. Silloin ei ollut mitään hälyyttävää ja sain huokaista helpotuksesta, kun paiseesta lähetetty näytekin palasi puhtaana takaisin.

Nyt oli ensimmäinen kerta, kun mun puhelinkontrollikin oli täysin ok eikä mistään asiasta tarvinnut kysellä lääkäriltä lisää. Aiemmin olen joutunut lisätarkastuksiin myös siksi, että mulla oli vatsaoireita suoliston takia ja kun tuossa puhelussa kysytään onko ollut vatsakipuja tai -oireita, niin pakkohan mun oli aina vastata kyllä vaikka en ollut varma johtuuko ne suolistosta.

Nyt kuitenkin sovittiin vaan, että teen seuraavan kerran tämän saman kyselyn puolen vuoden kuluttua hyvinvointialueen sovelluksessa. Siis en edes puhu ensi kerralla ihmiselle vaan täytän itse oirearvion sovelluksessa ja siitä katsotaan miten edetään.

Vähän on kyllä pelottavaa, ettei enää pääse puhumaan suoraan hoitajalle, koska mulla on aina tapana samaan puheluun miettiä, jos on muuta kysyttävää, mutta onneksi syöpähoitajalle on suora numero ja sinne saa soittaa aika pienellä kynnyksellä. Ei siis tarvitse jäädä tuntemustensa kanssa yksin.

Annoin muuten haastattelun mun kohdunkaulan syövästä Kaksplussalle tässä jokin aika sitten ja nyt se on ulkona. Jos kiinnostaa lukea, niin haastattelu löytyy TÄÄLTÄ!

Sellaisia hyviä uutisia tällä saralla! Nyt voi rauhassa taas huokaista ja keskittyä lähestyvään jouluun.

Ihanaa päivää just sulle💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Kaikki syöpätekstit yhden otsikon alla

Mulla on kohdunkaulan syöpä

Oon sairastanut tänä syksynä enemmän kuin pitkään aikaan

En tiedä miksi, mutta oon sairastanut tänä syksynä enemmän kuin pitkään aikaan. Ja se on todella ärsyttävää!

Ensin mulla oli jotain pikkuflunssan oireita, kun otin influenssarokotteen, mutta siitä en kuitenkaan tullut kipeäksi. Seuraavaksi mulle tuli streptokokki, joka oli supersitkeä ja nosti useampaan otteeseen korkean kuumeen. Siihen sain penisilliinikuurin.

Heti kun penisilliinikuuri loppui, mulle iski norovirus. Siis alkaisi riittää jo tämä sairastaminen. Koska oon tehnyt töitä vaan pikkutunneilla tänä syksynä, en onneksi ole joutunut olemaan sairaslomalla kuin muutamia päiviä, mutta opiskelut on kärsineet tosi paljon. En oo mitenkään jaksanut kirjoittaa opinnäytetyötä tai tehdä kurssitehtäviä, kun oon ollut niin kipeä.

Norovirus tosiaan iski muhun viime yönä ja ekat viisi tuntia se oli tosi raju. Sen jälkeen olo on koko ajan ollut huono ja vasta myöhään iltapäivällä uskalsin syödä vähän leipää hunajalla. En yhtään tiennyt mitä saisin alas, mutta paahtoleivän sain alas. Edelleen olo on tosi hutera ja huono, mutta kirjoitan tätä nyt pätkissä, koska en vaan jaksa maata paikallani.

Katsoin äsken Netflixin uuden joululeffan En kaipaa ex-kultaakaan, jossa on pääosassa Alicia Silverstone. Se oli hauska ja hyvin toteutettu. Kivasti oli tuotu leffaan mukaan hänen omia arvojaan eli vegaanisuutta (ei mitenkään tuputtamalla vaan sillä tavalla hienovaraisesti), luonnonsuojelua ja kierrättämistä.

Leffa piti otteessaan vaikka en itse sen loppuratkaisusta ihan kauheasti välittänyt. Tykkäsin siitä kuitenkin ja se oli viihdyttävä! Jos kaipaat jouluista katseltavaa, niin tuo oli oikein mainio valinta (ainakin näin kipeänä).

Toivon teille kaikille muille hyvää terveyttä ja kaikkien kiertävien tautien kiertävän teidät kaukaa. Tää on ällöttävää, inhottavaa ja väsyttävää olla koko ajan kipeänä.

Ihanaa päivää just sulle💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Lokakuun positiiviset

Lääkäri soitti labratuloksista