Löysin mun vanhan kirjeen mun silloiselle poikaystävälle joululta 2004. Tai no, tässä vaiheessa hän oli jo ex-poikaystävä. Oon aika varma, että annoin tän kirjeen hänelle joko käsin kirjoitettuna tai lähetin sähköpostilla, mutta tää löytyi siis word-dokumenttina, kun kävin läpi vanhoja valokuvia tietokoneella. Ja en voi käsittää miten hyvin mä vieläkin muistan nuo tunteet mitä läpi käyn tässä. Tässä siis kirje teillekin luettavaksi.

Hei 🙂

Ajattelin tänä jouluna antaa sulle jotain vähä erilaista kun ennen. Normaalisti oon antanu sulle jotain myös 28.12, koska se on aina ollu se ”meidän päivä”, mutta tänä vuonna mä en usko, että me sitä kovin kummosesti vietetään. Sä et varmaan edes puhu mulle siihen päivään mennessä. Ja mulla on niin iso maha jo siinä vaiheessa, etten kauheesti jaksa tehdä mitään. Sä et halua olla tekemisissä mun ja vauvan kanssa, niin mä nyt sit samalla jätän hyvästit. Se ei tule olemaan helppoo, mutta mulla ei oo oikein mitään muutakaan vaihtoehtoo.

                      Meillä oli alussa niin ihanaa. Oikeestaan Ezkimon yhdessä kappaleessa on aika osuvat sanat.

                      ”Se oli ihanaa aikaa, kun yhes olla alettiin. Siinä täytyy olla jotain taikaa, se on salettii. Perustaa tulevaisuudelle parin viikon jälkeen valettiin. Mietittiin, miten sit isona mennään naimisiin.”

Niinhän mekin mietittiin. Ja suunniteltiin hankkivamme 36 lasta. Mä muistan sun ilmeen aina, kun mä kerran bussissa tyrmäsin sun idean, että musta tulis kotiäiti. Mä halusin olla nykyaikainen äiti, jolla on ura ja lapset. Ja aika tappelu siitäkin tuli, että hankitaanko kaks vai neljä lasta. Taisin sit lopulta taipua siihen neljään.

                      ”Ne ajat on ohi eikä ne tuu takas. Sun pitäis tajuta. miten sä voit edes olettaa, et voisin jotain vielä haluta.”

Niin, silleen sä sit sanoit. Mä hajosin. En voinu ymmärtää, mikset sä haluais mua. Mutta mä selvisin. Kyllä mä sua vielä rakastin, mutta jotenkin mä aloin nähdä tunnelin päässä valoo.

                      Sit sä tulit takas. Ja se ollaanko vai eikö olla –kierre vaan jatku. Yhdessä vaiheessa mä olin jo niin rikki, etten olis enää jaksanu jatkaa. Mutta sä tulit taas ja vannoit rakastavas mua vaikket sitä kovin usein näyttäiskään. Ja mä uskoin sua taas.

                      Viime keväänä sä muutuit. Sä olit just se poika, johon mä olin rakastunu alun perin. Sä olit aivan ihana. Pystyin pitkästä aikaa puhuu sulle mistä vaan. Ja sua ihan oikeesti kiinnosti mitä mä sanoin. Sit sä ehdotit, että muutettais yhteen niin kaikki olis paljon helpompaa, kun ei tarviis koko ajan rampata levänen-petonen väliä. Tottakai mä halusin muuttaa sun kanssa yhteen, olinhan mä ihan rakastunu. Me saatiin asunto alta aikayksikön ja pakkaaminen alko. Ja sit me tehtiin se raskaustesti… Sillon alko kaikki mennä ihan väärään suuntaan. Kyllähän sä lupasit mua rakastaa vaikka tapahtuis mitä, mutta jostain syystä sä et vaan halunnu sitä vauvaa. Anteeks rakas, en mä voinu tehdä sitä aborttia. Mun mielestä se vaan olis ollu väärin sitä lasta kohtaan. Se ei oo tehny mitään väärää ja me tiedettiin ihan hyvin, että se on täysin mahdollista, kun me tehtiin jotain. Ja mä kuvittelin, että sä olisit pysyny mun rinnalla ja tukenu mua tässä asiassa. Ja kaikista eniten, rakastanu mua. Stä mä nyt tarviisin ihan eniten. Sun rakkautta.

                      Mulla on ihan kauhee ikävä meitä. Sinua. Sitä, kun sä aina tulit meille ja sun silmät loisti onnesta, kun sä näit mut. Sä tulit ja rutistit mua tai annoit mulle suukon ja menit kattoo telkkaria. Sitä, kun sä aina vetäsit mut sun viereen siihen sängylle ja vaan suukotit mua. ja sitä, kun sä silitit mun hiuksia aina kun mä halasin sua. Sitä, miten sun silmät loisti sinisinä auringossa. Sitä, kun sä käänsit kylkee, kun alettiin nukkumaan ja sanoit ”öitä”. Sitä, kun ei kestäny ku 5 minuuttia niin sä jo tuhisit. Mulla on jopa ikävä sitä, kun sä teit jotain mistä mä en tykänny. Koska sä sait mut aina leppyy. Sulla oli sun omat keinot. Sä vaan hymyilit ja sanoit jotain sellasta, etten mä voinu olla enää vihainen. Ei kukaan muu osaa tehdä niin. Ei kukaan muu osaa olla sinä.

                      Mä rakastan sun jokaista pikku virhettäkin. Joku sano joskus, että jos oikeesti rakastaa toista, niin on valmis antaa anteeks ihan kaikki tyhmyydet, joita se tekee. Ja mä oon antanu sulle aina anteeks kaiken, mitä sä oot tehny. Mutta ehkä mä tällä kertaa tein sun mielestä jotain niin tyhmää, ettet sä pysty antaa sitä mulle anteeks. Mä tulen aina rakastaa sua ja kohta mulla on pieni ihminen, joka muistuttaa mua sinusta joka hetki.

                      Mä olisin halunnu, että se pieni ihminen olis saanu tietää, miten ihana ihminen sen isä osaa olla. Että se olis ite tuntenu sut ja ajatellu, että se haluaa olla ihan samanlainen ku isänsä isona. Sä olisit ollu sen roolimalli, mä tiedän sen jo nyt. Koska pienille lapsille isä on aina se ihana. Äiti komentaa ja huutaa, mut iskä on aina yhtä ihana. Isin kainaloon voi aina juosta, oli ongelma mikä tahansa ja iskä saa aina ne haihtumaan pois. Ja varsinkin, jos se on tyttö, niin siitä olis varmasti tullu isin tyttö. Ainakin, jos se on yhtään tullu minuun.

                      Mä rukoilen joka ilta, että sä haluaisit vielä olla meidän elämässä. Mut ainakaan vielä ei kukaan oo vastannu mun rukouksiin.

      Love, Susanna

Oot mulle mielettömän tärkee ja todella rakas, mut nyt mä haluan mun oman elämän takas. Rakastan sua vieläkin ihan kamalasti, mut nyt mun on pakko sanoo heippa <3 <3      

Ja siis en voi uskoa miten viisas oon ollut 18-vuotiaana. Miten hyvin yksi kirje on mun tuntemuksia oikeasti kuvaillut. Mä muistan kun se tuntui maailmanlopulta, ettei enää oltu yhdessä, mutta mä valitsin vauvan. Valitsin vauvan ja itseni ja tuon viimeisen kappaleen ”nyt mä haluan mun oman elämän takas” kuvastaa sitä aivan täysin. Me ei oltu koskaan mitenkään toimiva pari. Mä juoksin perässä, kun toinen käskytti ja mä menetin siinä suhteen lomassa mun ystävät ja itseni.

Oon myös tajunnut kasvettuani aikuiseksi, ettei mun ex-poikaystävä ollut millään tavalla ihana ihminen tai hyvä roolimalli kenellekään. Hän oli narsisti, joka valehteli kaikki asiat niin, että hän näkyi kaikille parhaassa valossa ja oon onnellinen, ettei mun lapsen tarvinnut olla hänen vaikutuksen alaisenaan. Hän oli ihana, kun halusi olla, mutta sitä huonoa käytöstä, valehtelua ja pettämistä oli paljon enemmän. Ja jos mä epäilin häntä jostain tai syytin häntä jostain, hän osasi kääntää asian aina päälaelleen ja asia olikin mun vika eikä hänen. Mä olin tehnyt jotain, joka oli ajanut hänet jonkun toisen sänkyyn tai mä olin sanonut jotain, josta hänelle oli tullut paha mieli ja lopulta mä pyysin anteeksi sitä, että itse itkin.

Oon päättänyt avata näitä mun teini-iän tuntemuksia tänne, kun niitä tulee mieleen, koska 18-vuotias minä olisi kaivannut rohkaisun sanoja ja halunnut tietää miten hyvin mulla nyt menee.

Meni 10 vuotta, että mä oikeasti taas löysin itseni, mutta oon niin onnellinen, etten jäänyt tuohon suhteeseen ja tullut entistä enemmän onnettomaksi. Kun mä lopulta pääsin yli tuosta pojasta, olin onnellinen. Ja mulla oli uusi elämänkatsomus, että en tarvitse miestä ollakseni onnellinen vaan, että mä oon se, josta se onnellisuus lähtee.

Oon niin onnellinen, etten jäänyt huonoon suhteeseen vaan oikeasti tajusin oman arvoni ja lähdin kävelemään. Pysyin tiukkana niiden kaikkien humalaisten viestien ja puheluidenkin jälkeen, joita sain. En mennyt takaisin. En enää ollut se sama pompoteltava ihminen, joka joskus oli antautunut tuolle ihmiselle. En enää halunnut altistaa itseäni, tai lastani, tuollaiselle käytökselle.

Muista, että sä olet arvokas ja tärkeä vaikka joku väittäisikin muuta ❤

TULETHAN SEURAAMAAN MUA, MUN ARKEA JA MUN POHDINTOJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?

Kun hyvin käyttäytyvästä teini-ikäisestä tuleekin teiniäiti

Mun ihana, pieni, rakas esikoinen on jo täysi-ikäinen

Kävin viime kesänä jokaisen meidän kolmen lapsen kanssa kahdestaan Tukholman risteilyllä. Viimeisenä reissuun pääsi meidän 10-vuotias keskimmäinen, joka oli ollut kesälomalla äidillään ja me lähdettiinkin sitten reissuun koulun jo alettua yhtenä viikonloppuna.

Me löhdettiin reissuun hyvin aikaisin aamulla. Lapsi oli koulusta poissa yhden päivän, koska muuten ei olisi ehditty laivaan. Mentiin bussilla juna-asemalle ja aamujunalla Helsinkiin. Matka oli aika pitkä, koska kyseinen junavuoro kiersi Tampereen kautta ja lapsella meinasi jo tulla tylsää. Onneksi oli puhelin mukana, jolla tappaa tylsyys. Mulla oli kirja, jonka luinkin alusta loppuun matkan aikana.

Helsinkiin päästyämme kävimme Taco Bellissä syömässä. 10-vuotias ei ollut koskaan käynyt siellä ja siitä tulikin hänen lempiravintolassa. Meillä täällä Kuopiossa ei ole, ainakaan vielä, Taco Belliä.

Me käydään aika usein 17-vuotiaan kansa Taco Bellissä Helsingin reissuilla, koska hän tykkää siitä myös kovasti, joten mulle ruoka oli ihan tuttua.

Ennen laivaan pääsyä kierreltiin kaupungilla. Käytiin kirjakaupassa ja lelukaupassa, mutta ei ostettu mitään, kun ei sattunut kohdalle mitään kiinnostavaa.

Päästiin laivaan puoli neljältä ja lähdettiin etsimään meidän kahden hengen promenadehyttiä, joka sijaitsi kannella yhdeksän. Meidän lapsista on parasta katsella muiden ihmisten kulkemista Promenadella, joten me otetaan aina hytti ikkunalla sinne. Eikä ollut kyllä väärä valinta nytkään, koska 10-vuotiaskin istui hytissä ollessa aikalailla koko ajan ikkunan ääressä.

Olin ostanut ennakkoon 10-vuotiaalle FriendSHIP-rannekkeen ja me tehtiin sen mukana tullut suunnistus sekä pari muuta suunnistusta laivalla ollessa. 10-vuotias viihtyi vielä leikkihuoneessa, tosin lähinnä konsolipelejä pelaten. Mä sain sillä aikaa värittää ja piirtää. Osallistuinkin aikuisten sarjoihin väritys- ja piirustuskilpailussa ja voitin molemmilla kerroilla, koska taisin olla ainut osallistuja.

Lapsi voitti myös palkintoja. Syötiin leikkihuoneessa myös jäätelöä, haettiin kasvomaalaus ja osallistuttiin nuorten tietokilpailuun, joka oli yli 10-vuotiaille. Meidän 10-vuotias oli ainut kisaaja tällä Tukholman risteilyllä ollessamme.

Käytiin illallisella sushi-ravintolassa, joka sijaitsi Promenaden varrella. Me oltiin Silja Symphonylla, Silja Serenadella ei tätä ravintolaa valitettavasti ole. Mä en tosin syönyt sushia, koska olen kalalle allerginen, mutta 10-vuotias söi minunkin puolesta.

Pelattiin pelejä ja käytiin pulikoimassa laivan spa-osastolla ennen diskoa, jonne sain vielä 10-vuotiaan houkuteltua. Illalla katsottiin vielä tanssishow.

Seuraavana aamuna söimme erikoisaamiaisen ja odottelimme pääsyä maihin Tukholmaan. Meille sattui kaunis ilma huonosta sääennustuksesta huolimatta. Olin pohtinut menisimmekö käymään Gröna Lund-huvipuistossa, josta 10-vuotias olisi varmasti tykännyt, mutta päädyin kuitenkin unohtamaan sen idean. Maissa on aikaa kuusi tuntia, johon kuuluu myös metromatkat edestakaisin ja ajattelin, että mennään mieluummin seuraavana kesänä huvipuistoon ihan ajan kanssa ja ollaan yötä Tukholmassa.

Päädyttiin ajamaan metrolla ja lähijunalla Westfield Mall of Scandinaviaan. Olin antanut 10-vuotiaalle reissubudjetin, josta hän oli tuhlannut suurimman osan jo edellisenä iltana laivalla pehmoleluihin ja ei ostettu kuin muutama pieni koru tuolta ostoskeskuksesta.

Syötiin lounasta ostoskeskuksessa ja stettiin kauppakeskuksen ruokakaupasta päivälliseksi isot salaatit salaattibuffetista. Lasta kun ei kiinnostanut laivan buffettiin lähteminen. Luulen, että hän oli syönyt vähän liikaa karkkia ja ruoka ei oikein siksi maistunut. Onneksi tuo salaatti sentään upposi.

Käytiin kannella ihastelemassa maisemia tuulisessa säässä laivan liikkeelle lähdettyä. Kierreltiin laivaa ja pidettiin hauskaa. Vaikka en olekaan meidän 10-vuotiaan äiti, yritän olla turvallinen aikuinen ja tehdä välillä hänenkin kanssaan kaksin jotain hauskaa. Meillä kun kaikki lapset on kaikesta huolimatta samalla linjalla.

Seuraavana aamuna kävimme erikoisaamiaisella ja valitettavan pian risteily oli ohi. Lähdimme laivasta hyvillä mielin ja kävimme ennen junan lähtöä Helsingin kaupunginmuseossa. Siellä oli kivasti meidän laukuillekin säilytyskaapit.

Reissu oli hauska molempien mielestä ja 10-vuotiaan mielestä parasta taisi olla lelukaupan lukemattomat pehmolelut.

Mikä sun mielestä tukholman risteilyllä on parasta?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Silja Symphonyn ja Silja Serenaden Sunflower Oasis spa-osasto

Siljan friendSHIP-ranneke takaa hauskuuden risteilyllä

Silja Symphonyn muumiperhehytti