Viisi mun suosikkiblogia
Sen lisäksi, että kirjoitan tätä blogia, luen muutamaa blogia itsekin ahkerasti. Tässä niistä viisi mun suosikkiblogia.
Iina Hyttinen (But I’m a Human not a Sandwich)
Iinan blogi on varmaan niitä ensimmäisiä blogeja, joita koskaan aloin lukea. Iina on saanut esikoisensa nuorena ja osasin samaistua siihen tilanteeseen. Hänellä tosin on ollut toimiva parisuhde siitä asti ja ehkä siksikin aloin aluksi lukemaan hänen blogiaan ja koukutuin, kun oma tilanne oli aivan erilainen.
Iina on mahtava ihminen (oon tavannut hänet useampaan otteeseen) ja aivan yhtä iloinen ja positiivinen myös oikeasti. Hänellä on ihana ote perhe-elämään ja blogikin täyttyy positiivisista asioista. Blogi ei päivity enää samaa tahtia kuin alkuaikoina, koska hän on siirtynyt enemmän Instagramiin, mutta edelleen joka vuosi tulee esimerkiksi suosittu joulukalenteri. Iinan IG on myös ihan mun lemppari.
Saran blogin löysin muutamia vuosia sitten. Seurasin häntä kyllä IGssä jo aiemmin, mutta blogiin en ollut eksynyt. Sara kertoo ihanan arkisistakin jutuista blogissaan ja vaikka hän on jo tunnetumpi, on ote edelleen tosi helposti lähestyttävä. Ja siitä tykkään Saran kanavissa muutenkin, että hän tekee ammattimaisella otteella töitä, mutta vaikuttaa silti siltä, että jalat on maassa.

Oltiin Äiti ja melukylän lapset-blogin Terhin kanssa yhtä aikaa bloggaajana Kaksplussalla ja sieltä jäin seuraamaan hänen juttujaan. Jossain vaiheessa itsekin suurperheestä haaveilleena on ihanaa seurata miten heidän perheellään menee.

Iida on ihan mahtava persoona ja aloin seurata häntä jo pitkä aika sitten. Kun hän odotti esikoistaan ja jäi yksinhuoltajaksi, samaistumispintaa oli paljonkin. Ollaan Iidan kanssa juteltu IG:n kautta muutamia kertoja, kun meillä on tosiaan se yksinhuoltajatausta molemmilla ja nyt oon iloinnut hänen ihanasta perheestään, joka tässä matkan varrella on kasvanut.
Iida on upea ihminen ja blogi on visuaalisesti kaunis.

Jennin kanssa me ollaan molemmat muutettu tänne Vaikuttajamedialle Kaksplussalta. Ollaan molemmat aloitettu blogit pienillä seuraajilla ja Jenni on kasvattanut blogiansa upeasti viime vuoden aikana.
Jennin blogi (ja IG) on visuaalisesti kaunis, upeasti kirjoitettu ja kaiken tämän päälle hän on aivan upea ihminen. Ollaan juteltu ja tavattu monta kertaa, joten tiedän tämän faktaksi. Kannattaa ottaa Jenni seurantaan.

Kuvakaappaukset blogeista oon ottanut blogit.fi-sivulta, jossa pystyt seuraamaan blogeja. Mun blogi löytyy sieltä myös eli ota TÄSTÄ se seurantaan!
Oliko mun viisi suosikkiblogia sulle ennestään tuttuja?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Vastaukset 10 kysymykseen
1. Millaiseen asuun pukeuduit Halloweenina ollessasi 8-vuotias?
Oon syntynyt -86, joten mun lapsuudessa ei vielä vietetty Halloweenia Suomessa (ainakaan kovin yleisesti). Meillä kotona kyllä vietettiin Halloweenia aika aikaisin, mutta olin kyllä jo teini-iässä siinä vaiheessa.
Muistan kuitenkin monet mun vappu- tai naamiaisasut. Joskus noin 4-5-vuotiaana mulla oli hieno Minni Hiiri-asu, johon kuului punainen samettihame ja siinä oli äitini siihen ompelemia valkoisia palloja. Mulla oli myös joskus intiaanimekko.
Muistan kun mun lapsuudessa Rauhalahden hotellissa vietettiin joka ikinen vuosi Sambakarnevaalia ja sinnekin sain pukeutua samba-asuun.
2. Oletko lukenut fantasia- tai scifi-kirjoja?
Todellakin! Harry Potterit on ihan mun lemppareita ja oon lukenut ne sekä suomeksi että englanniksi useampaan kertaan.
Tämän vuoden tavoitteena mulla on lukea Taru Sormusten Herrasta, koska ollaan menossa katsomaan kyseistä näytelmää Tampere-talolle joulukuussa Janin kanssa. Kirja on yksi Janin lemppareita. Oon kyllä katsonut leffat, mutta kirja on vielä lukematta. Tai siis kirjat, koska kolmehan niitä oikeasti on, mutta meiltä löytyy myös trilogian yhteisnide. Oon lukenut Hobitin, koska halusin ennen leffaa lukea kirjan, mutta tää isompi nide on vielä lukematta.

3. Tunnetko ketään kolmosia?
En tunne, mutta tiedän kahdetkin kolmoset. Lauloin nuorempana lapsikuorossa 10 vuotta ja sen aikana samassa kuorossa ehti laulaa kahdet eri kolmostytöt.
4. Kumpi mieluummin Titanic vai Notebook?
Pakko sanoa Titanic. Olin just se esiteini, joka kävi katsomassa Titanicin leffassa, omisti VHS-kasetin ja katsoi sen kaksi kertaa päivässä. TItanic pyöri usein taustalla, kun tein jotain muuta.
En tiedä oonko katsonut leffaa kertaakaan uudestaan aikuisena, mutta Titanic-huuma oli parhaimmillaan mun ollessa 11- ja 12-vuotias, joten olen ihan OG Titanic-fani.

5. Oletko koskaan syönyt intialaista ruokaa?
En itse asiassa ole syänyt intialaista ruokaa kuin kerran elämäni aikana. Oon aika allerginen, jonka takia en oo uskaltanut mennä aiemmin intialaiseen ravintolaan, mutta kävin lounaalla jokin aika sitten Kuopiossa Sanskritissa ja ruoka oli kyllä hyvää. Suosittelen käymään syömässä siellä, jos satut olemaan kulmilla.
6. Minkä nimen olisit saanut, jos olisit ollut vastakkaista sukupuolta?
En osaa kyllä sanoa. Mulle ei oo koskaan kerrottu mikä nimekseni olisi tullut, jos olisin ollut poika. Tiedän kuitenkin, että mun vanhemmat mietti pitkään antavatko nimekseni Susanna vai Johanna ja jos pikkuveljeni olisi ollut tyttö, olisi hänestä tullut Johanna.
7. Muistatko unesi yleensä vielä aamulla?
Muistan. Mä näen tosi todentuntuisia ja välillä myös ihan utopistisia unia. Joskus joudun oikeesti kysymään Janilta aamulla, että oliko joku juttu totta vai unta.
Osaan myös nukahtaa usein niin, että pystyn jatkamaan jo aiemmin näkemääni unta tai näkemään unta jostain asiasta, jota mietin nukkumaan mennessä. Tämän lisäksi osaan usein ohjailla uniani. Saatan unessa ajatella sen olevan unta ja siksi minkä vaan mahdollista. Esimerkiksi jos unessa haluan liikkua paikasta toiseen niin saatan ajatella, että hei tämähän on unta, voin ajaa autoa ilman avaimia tai vaikka lentää.
Kuulostaa hauskalta, mutta ei aina ole ihan sitä, koska joskus aamulla tuntuu kuin en olisi nukkunut silmäystäkään, kun uneni ovat olleet niin hulluja. Tämän takia en voi katsoa mitään pelottavaa tai liian jännittävää, koska ne jutut tulee mun uniin ja pysyy siellä parikin viikkoa.
Oon myös tosi monesti nähnyt jostain tapahtumasta unta ja se on tapahtunut oikeasti muutaman viikon päästä. Usein mulle myös tulee tosi vahva déjà-vun tunne joistain paikoista ja oon ihan varma, että tämä johtuu mun unista.
Jania tämä mun tapa nähdä unia ärsyttää, koska hän itse nukkuu niin sikeästi, että on varma, ettei koskaan näe unia tai ei ainakaan koskaan muista niistä yhtään mitään.

8. Mitä elokuvaa voisit katsoa uudelleen ja uudelleen, ja pitää siitä aina yhtä paljon?
Uneton Seattlessa ja Sinulle on postia on sellaisia elokuvia, jotka mä katson vähintään kerran vuodessa. Nämä molemmat on jotenkin niin symppiksiä ja rakastan niitä yli kaiken.
9. Syötkö aamupalan joka aamu?
En syö läheskään joka aamu. Pitäisi opetella pois tästä huonosta tavasta, koska usein mulle ehtii töissä tulla jo vähän huono olo, kun en syö mitään ja alan vaan tehdä töitä. Oon kyllä yrittänyt ottaa töihin aina mukaan proteiinirahkan tai raejuustoa, että söisin edes jotain, mutta aika usein huomaan tehneeni töitä jo pari tuntia ennen kuin edes muistan syödä.
10. Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?
Haaveilen usein asumisesta maalla, mutta sitten aina muistan, että en kestäisi liian pitkiä välimatkoja tai sitä, että palvelut on liian kaukana. Tykkään kyllä asua kaupungissa, mutta en kaipaa keskustan läheisyyteen asumaan. Minusta olisi kiva asua rauhallisella alueella, joka kuitenkin on lähellä kaupunkia.
Syötkö sä Aamupalan joka aamu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


2