Mitä eroa on totaaliyksinhuoltajalla ja yksinhuoltajalla?
4Minun lapsella ei ole toista vanhempaa. Ei paperilla eikä olemassakaan. Hän on siis täysin minun yksin huollettavanani ollut koko ikänsä.
Meille tämä on ollut luonteva ratkaisu, koska tällainen järjestely on ollut meidän elämässämme raskausajastani asti. Tietenkin nykyään Melissan elatukseen osallistuu myös Jani, mutta paperilla hän ei ole, ainakaan vielä, Melissan huoltaja.
Minulla kuitenkin särähtää korvaan ja pahasti, kun joissain keskusteluryhmissä vanhemmat kertovat kuinka raskasta on olla yksinhuoltaja, koska toinen vanhempi näkee lasta vain joka toinen viikonloppu. Tai kun äiti kertoo olevansa viikot yksinhuoltajana, kun mies tekee reissutöitä.
Joku voi olla kyllä paperilla lapsensa yksinhuoltaja, joka tarkoittaa, että hänellä on kaikki laillinen vastuu ja lapsi asuu hänen kanssaan. Joissain tapauksissa tämä kuitenkin silti tarkoittaa, että lapsi tapaa toista vanhempaansa säännöllisesti.
Reissutöitä tekevä mies ei tee äidistä yksinhuoltajaa. Kyllä äiti on hetken vastuussa lapsista yksinään, mutta se ei poista sitä faktaa, että lasten toinen vanhempi asuu heidän kanssaan ja vanhemmilla on yhteishuoltajuus.
Ja mitäkö se totaaliyksinhuoltajuus olikaan? Silloin lapsella ei ole ollenkaan toista vanhempaa vaan toinen vanhemmista on kokonaan vastuussa lapsesta aina. Toista vanhempaa ei siis ole paperilla eikä missään. Häntä ei ole olemassa.
Kerroin Facebookissa yhdessä keskustelussa olevani totaaliyh ja sain taas huudot niskaani. Jotenkin onnistun aina tällä aiheella saamaan aikaiseksi someraivon. Joskus minua haukuttiin liian nuoreksi äidiksi tai liian huonoksi äidiksi, nyt haukuttiin liian yksinhuoltajaksi.
Joidenkin mielestä totaaliyh oli niin nimihirviö, että se pitäisi kieltää, koska eihän se edes tarkoita oikeasti mitään eikä kukaan oikeasti ole täysin yksin. Yhden kommentoijan mielestä totaaliyksinhuoltajat ovat ihan samanlaisia yksinhuoltajia kuin tavallisetkin yksinhuoltajat, koska yksinhän sitä lasta molemmissa tapauksissa huolletaan.
Mukaan mahtui myös joku, joka usealla kommentillaan oikein kettuili siitä, ettei totaaliyksinhuoltaja ole mikään virallinen termi eikä sitä voi käyttää vaikka maistraatissa asioidessaan. Ei se silti tarkoita sitä, että siitä tarvitsee naljailla toiselle tai että termiä ei voisi käyttää asiasta keskustellessaan toisen ihmisen kanssa. Kommenttien kirjoittaja kuulemma halusi sivistää minua, koska en käyttänyt virallisia termejä.
Onneksi oli myös joku ihana, joka tuli selventämään muille kommentoijille, että yksinhuoltajalla ja totaaliyksinhuoltajalla on yksi vissi ero; toinen huoltaa lasta oikeasti YKSIN.
Enää en itsekään puhu itsestäni totaaliyksinhuoltajana, koska meidän perheessä on kaksi aikuista ja Janilla on suunnitelmissa adoptoida Melissa virallisestikin, kun mennään naimisiin. Muutenhan adoptio ei onnistu.
Olin kuitenkin ensimmäiset 9,5 vuotta yksin ja vaikka minulla oli vanhempani ja tätini, jotka hoitivat Melissaa tarvittaessa, oli yksin oleminen välillä todella rankkaa.
Haluankin nostaa hattua ihan jokaiselle yksin lastaan hoitavalle ja muistuttaa, että jos elämä käy liian rankaksi, pyytäkää apua. Sitä on varmasti tarjolla, jos vaan uskallatte sitä pyytää.
Ja hei, mä ainakin lohduttauduin aina ajatuksella, että koska oltiin kaksin, sain lapselta kaiken rakkauden itselleni eikä lasta tarvinnut jakaa kenenkään kanssa. Ehkä itsekäs ajatus, mutta se sai mut jaksamaan.
Muista, että sinä riität lapselle juuri sellaisena kuin olet!
Näin valehtelen netissä
Karoliina Pentikäinen kehitteli haasteen, joka on kiertänyt pitkän matkan ja päätyy nyt minunkin blogiini.
Menen niihin hotelleihin, ravintoihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.
En todellakaan. Mä käyn vaan niissä tapahtumissa, jotka mua oikeasti kiinnostaa. Asun Kuopiossa, joten Helsinkiin on aika matka aina kaikkiin tapahtumiin ja sinne pitää oikeasti lähtemällä lähteä.
Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.
Joskus hyvin harvoin, jos tuntuu siltä, että haluan kauniita kuvia. Mutta ne kerrat on harvassa.
En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.
Pikemminkin toisinpäin. Mä meikkaan aika harvoin nykyään ja otan valokuvia ja videoita päivittäin itsestäni varsinkin tuonne Instagramin tarinoihin. Eli mun seuraajat on varmaan enemmän ihmeissään, jos oon jaksanut meikata.
Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.
Usein sanotaan, että oman blogin aihealueita pitäisi rajata omaan brändiin sopiviksi, mutta mä en oo vielä sitä osannut tehdä. Joo, aihealue on enimmäkseen perhelifestyle, mutta kirjoitan aina siitä mitä mieleen juolahtaa.
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.
En yleensä käsittele blogin kuvia mitenkään.
Silottelen elämääni somessa.
Jätän joitain asioita kertomatta, kuten varmasti tekee kaikki muutkin, mutta en sinällään silottele mitenkään meidän elämää.
Bloggaajien elämä on glamouristista.
Ehkä joidenkin on, mutta kyllä me ihan normaalia arkea eletään.