Olen vuosien mittaan opetellut meikkaamista usemmankin kerran. Minulla on kausia, kun tykkään meikata paljon ja laittaudun peilin edessä tunteja. Sitten on kausia, jolloin en koske meikkipussiin kuukauteen. Tällainen meikitön kausi oli esimerkiksi kesähelteillä. 

Aiemmin meikatessa en ole kauheammin käyttänyt huulipunia vaan olen aina turvautunut joko huulirasvaan tai johonkin hyvin neutraaliin huulikiiltoon. Nyt viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin rakastunut huulipuniin. Mitä räväkämpi, sen parempi. Yllätin itsenikin, kun kaupasta mukaan tarttui Essencen Ultra last instant colour-huulipuna numero 15, koska väri on todella tumma ja intensiivinen. 

Olen ostanut aiemmin vain muutaman Essencen tuotteen enkä odottanut huulipunalta paljon, koska hinta oli hyvin halpa. Se kuitenkin yllätti minut iloisesti. 

Huulipuna peittää hyvin, sitä ei tarvitse kuin yhden kerroksen ja huulet jäävät kosteiksi. Ei ole mitään niin kamalaa kuin huulia kuivattava huulipuna. Ainakaan kun omistaa helposti kuivuvat huulet kuten minulla. Huulipuna ei myöskään maistu tai haise millekään, joka on minulla iso kriteeri huulipunan suhteen. 

Meikkasin ja odotin jo sitä hetkeä, kun huomaan huulipunan sotkeutuneen hampaisiin tai että se on tuhrinut puoli leukaa. Mutta eipä sitä hetkeä tullutkaan. 

5 tunnin jälkeen tulos oli edelleen oikein hyvä. Väriä oli suunnilleen joka puolella eikä huulipuna ollut kovinkaan tuhriintunut. Söin välissä voileivän ja join sekä vettä lasista että limpparia pullosta, joten kulutustakin oli. Sanoisin, että huulipuna yllätti kestävyydellään. Hintaansa nähden siis todella hyvä! 

En välissä siis lisännyt huulipunaa kertaakaan, joten alla olevissa kuvissa näkyy huulipuna 5 tuntia ylempiä kuvia myöhemmin. 

Tämä sai minut kyllä uskomaan näiden Essencen huulipunien kestävyyteen ja taidan seuraavalla kauppareissulla käydä ostamassa muutaman lisää jossain kivassa värissä. 

Muistan edelleen sen päivän, kun sain luvan ekan kerran värjätä hiukset. Väri oli joku kevytsävyte, väriltään tumma ruskea ehkä jollain punaisella vivahteella. Se päivä on jotenkin syöpynyt mieleen, koska se oli silloin esiteininä jotenkin niin iso juttu, että sai vihdoin luvan värjätä omat hiukset. Siihen asti hiusten värjäys oli ollut vain aikuisille tarkoitettu juttu ja ehkä se saikin tuntemaan itsensä vähän vanhemmaksi.

Näin jälkikäteen ajateltuna tuo tumman ruskea kevytsävyte punaisella vivahteella on ollut aika turha. Mun omat hiukset on tummanruskeat -juurikin sillä punaisella vivahteella. Siitä kevytsävytteestä kuitenkin alkoi vuosikymmenien hiusten värjäyskierre. Aika pitkään värjäsin hiuksia vain sen mukaan mihin sain äidiltäni luvan eli jollain ruskean sävyllä, joka ei muuttanut ulkonäköä kovinkaan hirveästi. Korkeintaan paras kaveri huomasi minun värjänneen hiukseni. Kunnes…

Tuli teiniys täysillä päälle ja aloin kapinoida hiuksilla. Minulla oli ollut aina pitkät hiukset (jos ei lasketa sitä pottakampausta 4-vuotiaana, kiitos vaan äiti) ja isäni olikin sitä mieltä, ettei hiuksia saa leikata vaan ne pitää olla pitkät. Minäpä sitten teininä räväytin ja leikkasin hiukset aivan lyhyeksi. Siihen aikaan Victoria Beckhamilla oli lyhyet hiukset ja suurena Spice Girls-fanina hain sieltä vaikutteita. Toinen juttu, jolla kapinoin, oli hiusten vaaleaksi värjääminen. Tiesin sen ärsyttävän isääni ja yksi päivä parhaan ystäväni kanssa värjäsimme hiukseni aivan vetyperoksidiblondiksi. Oli se ilme kyllä näkemisen arvoinen, kun isäni ne hiukset näki. Ukkini ei itse asiassa edes tunnistanut minua uudella tukallani.

Siitä kokeilusta se kierre vasta alkoikin. Aloin värjäämään hiuksia aikalailla kuukauden välein. Blondissahan se oma ruskea juurikasvu näkyi samantien. Pakkohan sitä oli värjätä, jos sen halusi hyvännäköisenä pitää. Hiukset alkoivat myös jossain vaiheessa vaihtaa väriä totaalisesta vähintään puolen vuoden välein. Ne on olleet blondit, mustat, punaiset, ruskeat, pinkit ja kerran jopa vahingossa vihreät. Vuosien värjäyskierre alkoi kuitenkin näkyä hiuksissa. Hiukset olivat huonolaatuiset, katkeilivat, irtoilivat ja eivät enää näyttäneet hyvältä. Kun aloin odottaa Nipsua, päätin olla värjäämättä hiuksia raskaana ollessani tai imettäessäni. En myöskään leikannut hiuksia kummemmin, koska halusin kasvattaa hiukseni pitkiksi. Hiusten edellisestä värjäyksestä on kohta puolitoista vuotta. Olin jo pitkällä kasvatusprojektissani, kun vielä jäljellä oleva värjätty hius alkoi katkeilla ja irtoilla. Synnytyksen jälkeiset hormonit tekivät temppujaan, mutta tuntui, että kaljuunnun ja kävin leikkauttamassa hiukseni. Nyt jäljellä on pelkästään oma väri ja tämähän on oikeastaan aika kiva.

Alla näkyy muutos. Tunnen näyttäväni huomattavasti vanhemmalta tällä äititukalla, mutta onneksi hiukset on uudistuva luonnonvara ja kasvavat nopeasti pituutta.

ENNEN:

JÄLKEEN:

En ole luopunut hiusten värjäyksestä lopullisesti, mutta nyt annan hiuksilleni rakkautta ilman hiusvärejä.