Tammikuun kuulumisia
Täällä on ollut hieman hiljaista tammikuussa, mutta silti ihanan moni on käynyt lukemassa vanhoja postauksia! Ihanaa, kun olette siellä ruudun toisella puolella❤️
Oon tehnyt töitä vastuumyyjänä sesonkimyymälässä marraskuun puolesta välistä ja ensi viikolla kiire helpottaa, kun myymälä laitetaan pakettiin ja palaan normaaliin arkeen. Rakastan tehdä vastuumyyjän töitä ja olla esihenkilö! Nyt on vaan ollut jotenkin erityisen vähän vapaata tai sellaista aikaa, että olisi kerennyt oikeasti palautua, kun olin viime vuoden puolella sopivasti monta kertaa kipeänä niillä pitkillä vapailla.

Odotan siis jo ensi viikkoa, kun mulla on neljän päivän vapaa myymälän sulkeutumisen jälkeen. Meillä on kyllä lasten synttärijuhlat, mutta on ihanaa kun ei tarvitse lähteä kotoa kuin kauppaan ja illalla voi vaan olla (ja aamulla halutessaan nousta sängystä vasta myöhään).
Sain viime viikolla kyllä vähän vapaata ja pääsin käymään esikoisen luona Helsingissä. Käytiin kirppiksillä ja syötiin vaan nopeasti valmistuvaa ruokaa, katsottiin leffa, käytiin pressilounaalla ja lisäksi kävin juhlimassa Vaikuttajamedian omistajanvaihdosta. Kirjoittelen näistä kahdesta viimeisestä vielä paremmin omat postaukset, koska meillä oli ihanat juhlat ja pressilounaallakin oli tosi ihania juttuja! Kävin myös sovittelemassa Sokoksella ihanaa karvatakkia, mutta haluaisin sellaisen pitkän takin, joka olisi vaikka jopa nilkkoihin asti. Vielä ei ole sellaista osunut kohdalle, mutta ehkä jossain vaiheessa löydän sellaisen.

’Muita tammikuun kuulumisia ei nyt oikein ole vielä kertoa, kun tuntuu, että kaikki aika on mennyt vaan töissä. Koti on ihan kaaos, kun en oo kerennyt tehdä siellä mitään. Paikat kaipailisi järjestelyä ja oonkin haaveillut erinäisistä säilytysratkaisuista helpottamaan arkea. Sen verran saatiin siivottua kaappeja jo lasten kanssa, että vietiin Hopelle lahjoituksena kaksi kassillista leluja, vaatteita ja lakanoita.
Ollaankin nyt opetettu lapsia siihen, että lahjoitetaan tavaraa pois, koska mua ahdistaa se tavarakaaos mikä kotona tällä hetkellä on. Pitäisi laittaa kirppikselle myyntiin myös kaikkea, mutta se saa odottaa vielä hetken, että kiire helpottaa.
Toivottavasti sulla on ollut kiva tammikuu!
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:


2


Vähän on ollut täällä raskas tammikuu, mutta eiköhän se tästä. Suunta on kuitenkin ylöspäin.
Kiva kuulla, etttä alkaa helpottaa 🙂 Kivaa tammikuun loppua sulle.