Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5
*Sisältää mainoslinkkejä
*Kirja saatu arvostelukappaleena WSOY
Sain tammikuussa luettua vuoden ekan kirjan ja tämä olikin ainut kirja, jonka sain luettua tammikuun aikana. Nyt täytyy yrittää petrata ja lukea helmikuun aikana edes kaksi kirjaa.
Ekaksi kirjaksi valikoitui Clare Pooleyn Joka päivä laiturilla 5, joka kertoo samalla junalla aamuisin ja iltaisin kulkevista ihmisistä. Jokainen ihmisistä elää omaa elämäänsä eikä kukaan heistä tunne toisiaan, koska kuka nyt uskaltaisi puhua kenellekään junassa?
Luin viime kesänä Clare Pooleyn ensimmäisen kirjan Totuushaaste ja ahmin sen melkein yhdeltä istumalta. Hänellä on uskomaton tapa kuvailla henkilöitä niin, että tuntuu aivan siltä kuin itse tuntisi heidät.

Joka päivä laiturilla 5 on ihana kirja erilaisista ihmisistä, yllättävistä ystävyyksistä ja ihmisten kohtaamisesta.
Mitä tapahtuisi, jos puhuisitkin työmatkalla kohtaamiesi ihmisten kanssa jonain päivänä?
Kirjassa seurataan todella erilaisia ihmisiä ja yllätin itsenikin, kun alussa vihaamani tyyppi oli mun mielestä kirjan lopussa tosi symppis ja toivoin hänelle pelkkää hyvää. Kirja sai minut monesti lukiessa pohtimaan asioita eri näkökulmista ja parhaita kirjoja ovatkin just ne, jotka oikeasti laittavat pohtimaan asioita pidemmäksi aikaa. Luin kirjan muutamassa päivässä ja en olisi halunnut sen vielä loppuvan.
Kirjan henkilöt asuvat Lontoossa, mutta aivan hyvin samanlaiset tapahtumat olisi voineet tapahtua Suomessakin. Suomessakin ihmiset kohtaavat työmatkalla junassa tai linja-autossa päivittäin samoja ihmisiä puhumatta heille koskaan. Montako kertaa sä olet jutellut junassa jollekin tuntemattomalle, ainakaan heti aamusta?
Tätä mieltä on myös joka päivä samalla junalla töihin kulkeva keski-ikäinen Iona, joka salaa tarkkailee kanssamatkustajiaan. Hän antaa mielessään muille nimiä ja kuvittelee millaista elämää muut elävät, muttei silti puhu kenellekään mitään. Kunnes yhtenä aamuna Ionaa vastapäätä istuva mies meinaa tukehtua aamupalaansa ja jonkun on autettava. Tästä alkaa tapahtumien sarja, jonka jälkeen ihmiset alkavatkin puhua toisilleen junamatkan aikana ja todella erilaisista ihmisistä alkaakin tulla ystäviä.
Tulisipa kirjasta elokuvaversio. Menisin heti katsomaan!

Osta kirja itsellesi lainaa kirjastosta. Jos tykkäät enemmän äänikirjojen kuuntelemisesta, niin kirja löytyy myös äänikirjapalveluista. Suosittelen varaamaan lähelle kupin teetä ja keksejä, koska niitä alkaa aivan varmasti tehdä mieli melkein kirjan alkumetreillä.
Kirja äänikirjapalveluissa: *BOOKBEAT | *NEXTORY | *STORYTEL | *PODIMO
Joko sä olet lukenut tämän kirjan?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Tammikuun luetuimmat postaukset
Tammikuussa julkaisin yhteensä 12 postausta. Blogissa oli ollut aika hiljaista lokakuusta joulukuuhun ja olinkin onnellinen, että mun jutut edelleen kiinnosti ihmisiä, koska lukijoita oli tammikuussa oikein mukavasti.
Tammikuun luetuimmat postaukset olivat:
Kouluun paluu ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä
Palasin ammattikorkeakouluun tammikuussa ja alku oli vähän hankalaa. Mikään järjestelmä ei meinannut toimia eikä tunnistaa minua. Onneksi kuitenkin pääsin vauhtiin mukaan lopulta.
Meidän perheen ruokaostokset viikoksi
Listasin kuun loppupuolella meidän viikon ruokaostokset blogipostaukseen ja tämä nousikin melkein kuukauden luetuimmaksi postaukseksi. Ruokasisältö kiinnostaa selvästi monia, joten täytyykin alkaa tehdä sitä lisää. Usein ongelma on, että muistan kuvan ottamisen vasta kun lautanen on tyhjä.

Kaikki mun työasut loka-joulukuulta
Asupostaukset on aina olleet suosittuja ja niitä tykkään itsekin tehdä. Talvella oon vaan tosi huono ottamaan kuvia, kun täällä Kuopiossa on lunta, loskaa ja tosi liukasta. Yritän nyt kuitenkin saada tähän muutoksen, kun Joulupukki toi minulle uuden jalan puhelimelle, joka helpottaa kuvaamista.
Huomenna koittaa ammattikorkeakouluun paluu
Opiskelupostaukset oli tosi luettuja ja niitä myös kommentoitiin sekä täällä että Instagramissa. Yritän pitää teidät tilanteen tasalla koko tän mun viimeisen opiskeluvuoden ajan -niin hyvissä kuin huonoissakin jutuissa.

30 tiukkaa kysymystä viime vuodesta
Oon yleensä tehnyt vuosikatsauksen tammikuun alussa, mutta se vie ihan todella paljon aikaa enkä ole vielä sitä saanut aikaiseksi. Saatan sen vielä helmikuun aikana julkaista. Nyt vastasin 30 kysymykseen viime vuodesta ja sen kautta vähän avasin meidän viime vuoden tapahtumia.
10 arkista kuvaa viime kuukausilta
Koska blogissa oli tosi hiljaista, tein postauksen, jossa jaoin meidän arkikuvia. Mulle tää blogi on aina toiminut sellaisena päiväkirjana ja arki on iso osa sitä.

Vanhemmista teksteistä selvästi kiinnostusta keräsi Mulla on kohdunkaulan syöpä sekä kestosuosikki googlen kautta Näin katsot Marvel-elokuvat ja sarjat tapahtumajärjestyksessä, joka on mun blogin luetuin teksti kautta aikojen.
Postaustoiveita otetaan aina vastaan. Saa kertoa mikä kiinnostaa ja mä parhaani mukaan vastaan toiveisiin. Ne luetuimmat aiheet kun ei aina välttämättä ole niitä, joiden olisin arvellut olevan suosittuja.
Mikä postaus sua kiinnostaisi?
Oliko tammikuun luetuimmat sinun suosikkeja?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA ELÄMÄÄ MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Vihdoinkin pääsin mukaan koulurytmiin
kesän 2022 haavelista -toteutuiko kaikki?


0