Hae
Colour Outside the Lines

Onnea on olla Vaikuttajamedian bloggaaja

Iso osa meistä Vaikuttajamedian bloggaajista tilasi tiimipaidan ja viime viikolla mä sain vihdoin omani.

Mulla on aiemmin ollut blogin käyntikortteja, jotka sitten jäivät kuitenkin vähän turhaksi, kun vaihdoin portaalista toiseen, mutta koskaan mulla ei ole ollut mitään niin ihanaa blogin nimen kertovaa kuin tämä collegepaita.

Se on pastellinen, siinä lukee blogin nimi rinnassa ja se oli ihme kyllä sopiva.

Saatiin mitat paidoista etukäteen, mutta en jaksanut alkaa mittailemaan itseäni ja otin koon L sillä riskillä, että se onkin liian pieni. Olisipa ollut tavoitepaita kesäksi. Paita on ihan sopivan tuntuinen, mitä nyt hieman ehkä on tiukka keskivartalolta. Hihat ovat pitkät, kuten odotinkin, koska olen 155cm pitkä ja minulla on lyhyet kädet. Isompi koko olisi luultavasti ollut huonon kokoinen myös hartiaseudulta.

Minusta on ihanaa, että saan näyttää paidallani olevani osa Vaikuttajamedian tiimiä. Meillä on huippu porukka, joka tukee toisiaan joka asiassa ja joilta voi pyytää aina tarvittaessa apua.

Se minua ehkä on alusta asti portaalissa bloggaamisessa kiehtonutkin -yhteisöllisyys. Aina on joku, joka ymmärtää mistä puhun tai mitä käyn läpi.

Bloggaajana kun meno voi käydä välillä vähän yksinäiseksi.

Pipo: Metsola

Collegepaita: Vaikuttajamedian kautta tilattu

Kevyttoppahousut: House, Prisma

Kengät: Skopunkten

On ihanaa kuulua juurikin Vaikuttajamedia yhteisöön. Jani oli jo sitä mieltä, että hän haluaa myös tällaisen paidan.

Onhan tämä hieno ja pidän tätä ylpeänä!

Joku saattaa muuten muistaa, kun alkutalvesta tuskailin ulkohousujen löytämisen kanssa. Ongelmaksi muodostui se, että olen keskivartaloltani paksu, mutta minulla on lyhyet jalat. Lopulta löysin nämä Housen D-mitoituksen housut Prismasta. Niillä ei ollut hintaakaan kuin 25 euroa! Minulla on koko 42 ja nämä ovat aika passelit. Lahkeet kaipaisivat vähän lyhennystä, mutta olen ratkaissut ongelman vain käärimällä niitä.

Ihanaa tiistaita kaikille! 

 

LUE MYÖS: 

BLOGGAAJA ESITTÄYTYY

YSTÄVÄKIRJAHAASTE

MÄ TAHDON OLLA NIIN KUIN CARRIE

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Raya ja viimeinen lohikäärme

Disneylta ilmestyi maaliskussa pitkään odotettu animaatio Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon).

Elokuvan oli tarkoitus tulla elokuvateatterilevitykseen jo maaliskuussa, mutta pandemian takia melkein kaikki teatterit on kiinni, joten elokuva siirrettiin Disney+ suoratoistoon. Se on siellä katsottavissa vain Premier Accessilla eli elokuvasta täytyy maksaa 21,99€ sen katsoakseen jo nyt. Maksun jälkeen elokuva jää katsottavaksi eikä enää lukkiudu.

Kaikille suoratoiston tilaajille elokuva tulee katsottavaksi luultavasti joskus heinäkuun alussa. Päivämäärää ei ole vielä julkistettu, mutta jos Raya tulee katsottavaksi samaa tahtia kuin viime vuoden Premier Access-elokuva Mulan, on elokuva katsottavissa ensin lisähintaan neljä kuukautta ja tulee sen jälkeen näkyviin kaikille suoratoiston tilaajille.

Elokuvan digiversio näytti olevan myynnissä muissakin palveluissa, ainakin Googlen Play-kaupassa hintaan 25,99€ ja Elisa Viihde Vuokraamossa hintaan 21,99€.

Kuva: Disney+

Me oltiin odotettu elokuvaa sen ekoista teaser trailereista asti ja haluttiinkin ostaa se, jotta voidaan katsoa se jo nyt. Olisimme joka tapauksessa menneet katsomaan elokuvan elokuvateatteriin koko perheellä, jos se olisi ollut mahdollista ja se olisi meiltä maksanut monta kymmentä euroa enemmän.

Ostimme viime kesänä Frozen 2-elokuvan digiversiona, koska halusimme nähdä sen kotona ennen dvd-julkaisua. Olimme kyllä käyneet katsomassa sen elokuvissa, mutta kuopus oli silloin vielä niin pieni, ettemme uskaltaneet häntä viedä elokuviin sitä katsomaan ja katsoimmekin digiversiota melkein päivittäin.

Luulenpa, että Raya ja viimeinen lohikäärme on myös sellainen elokuva, jonka pariin meidän lapset palaavat uudelleen ja uudelleen.

Kuva: Disney+

Kuva: Disney+

Raya ja viimeinen lohikäärme kertoo tarinan Kumandran maasta, joka on 500 vuotta sitten jakaantunut viiteen osaan. Maiden historiaan kuuluu tarina pahoista hengistä, Druuneista, jotka kivettivät ihmiset ja yrittivät vallata maailman. Heitä vastaan taistelivat lohikäärmeet, jotka kuitenkin taistelun lomassa myös kivettyivät. Viimeisen lohikäärmeen sielu pelasti Kumandran ja kivettyneet ihmiset palasivat ennalleen. Lohikäärmeet eivät kuitenkaan palanneet. 

Viimeisen lohikäärmeen, Sisun, sielua vartioidaan Sydämessä, joka on yksi entisen Kumandran osista. Muut osat eli Häntä, Ranka, Hammas ja Kynsi ovat Sydämen vihollisia. Rayan isä, joka hallitsee Sydäntä, haaveilee, että maat voisivat taas yhdistyä Kumandraksi ja tehdä yhteistyötä ollakseen vahvempia. Maiden eripura saa Druunit kuitenkin palaamaan ja ihmiset alkavat taas kivettyä.

Tämä johdattaa Rayan matkalle etsimään viimeistä lohikäärmettä. Hän yrittää kukistaa Druunit ja palauttaa rauhan maiden välille. Seikkailuun liittyy mukaan uusia yllättäviä ystäviä ja yhdessä he kokevat uskomattoman seikkailun. 

Kuva: Disney+

Kuva: Disney+

Disneyn animaatioelokuvissa on pitkään ollut paljon musiikkia ja varsinkin tarttuvia lauluja. Raya ja viimeinen lohikäärme käyttää musiikkia vain taustalla ja yllättävää kyllä, lauluja ei edes kaipaa. Elokuvan tarina ja kerronta toimii todella hyvin.

Elokuva sai minut herkistymään useammassa kohdassa. Se on taattua Disney-laatua niin toteutukseltaan kuin juoneltaankin. Animaatio on uskomattoman tarkasti tehtyä ja hieman harmittaa, ettei tätä elokuvaa päässyt kokemaan elokuvateatterissa missä se olisi ollut vielä vaikuttavampi kokemus.

Nauroimme välillä kaikki myös vedet silmissä elokuvalle.

Rayan henkilöhahmot ovat inhimillisiä ja heihin tunteisiinsa pystyy helposti samaistumaan. Meillä elokuvan jaksoi katsoa niin teinit kuin 4,5-vuotiaskin.

Kuva: Disney+

Kuva: Disney+

Raya ja viimeinen lohikäärme viihdytti meitä kaikkia ja voinkin siis suositella sitä lämpimästi ihan kaikille. Elokuvan ikärajaksi on Disney+ suoratoistopalvelussa asetettu 6+ ja mielestäni elokuva ei ollut meidän 4,5-vuotiaallekaan liian pelottava tai raju. Herkimpiä kovat äänet tietysti saattavat pelottaa.

Elokuva kestää 1t 52min eli on suhteellisen pitkä, mutta meidän pieninkin jaksoi (ihme kyllä) katsoa elokuvan alusta loppuun, koska oli niin haltioitunut siitä.

Oletko sinä jo nähnyt elokuvan raya ja viimeinen lohikäärme? 

 

 

LUE MYÖS: 

30 x DISNEY HAASTE

NÄIN KATSOT MARVEL-ELOKUVAT JA SARJAT TAPAHTUMAJÄRJESTYKSESSÄ

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA