Hae
Colour Outside the Lines

Kun hyvin käyttäytyvästä teini-ikäisestä tuleekin teiniäiti

Olen katsonut mielenkiinnolla Ruudusta Toisenlaiset teiniäidit-sarjan uusintoja sekä televisiosta MTV:n Teen Mom-sarjaa, koska olenhan itsekin sellainen. Teiniäiti nimittäin.

Minun lapseni on jo kerennyt itsekin teini-ikään ja olen itsekin yli 30-vuotias, mutta se ei muuta sitä faktaa, että sain lapseni, kun olin itse vielä teini-iässä.

Minua ovat aina kiinnostaneet teiniäideistä kertovat sarjat, mutta minun on hyvin usein ollut vaikea samaistua sarjoissa näkyviin äiteihin. Usein sarjoihin valitaan huonosti käyttäytyviä, koulussa huonosti menestyviä äitejä, jotka niin sanotusti tapaavat pohjan tullessaan raskaaksi. Usein heidän vanhempansa ovat hyvin pettyneitä ja surullisia.

Siksi minusta on ihanaa, että Toisenlaiet teiniäidit-sarjassa on monta erilaista äitiä. Hieman kyllä särähti korvaan, kun ensimmäisessä jaksossa yksi äideistä sanoi, ettei äiti voi olla muuta kuin äiti. Miksei muka? Kyllä minä haluan ainakin olla paljon muutakin kuin pelkkä äiti. Ei kai itseään kokonaan tarvitse tai edes pitäisi unohtaa, kun saa lapsen.

Itse olin teininä koulussa ihan hyvin pärjäävä. Todistuksessani komeili useampi ysi, ainakin taide-aineissa ja englannissa. Olin kiltti, avulias, sosiaalinen ja kavereiden ympäröimä. En ollut koskaan joutunut jälki-istuntoon, en pyörinyt huonossa seurassa ja suurimmaksi osaksi tottelin vanhempiani.
Tottakai jokainen teini jollain tavalla uhmaa vanhempiaan ja kyllä minäkin jotenkin pienesti uhmasin. Olin kuitenkin kaikin puolin kiltti. Tein koulun ohella töitä, maksoin itse omat vaatteeni ja kuuluin seurakunnan aktiivisiin nuoriin. Olin esimerkiksi isosena ja ohjasin kerhoa.

Kunnes tein sen yhden asian, jota jokaisen teinin vanhempi pelkää. Tulin kotiin ja kerroin olevani raskaana. Odotin tarkoituksella raskausviikolle 12, ettei kukaan voisi taivutella minua enää aborttiin, jota en halunnut tehdä. Ei vanhempani kyllä varmaan olisi yrittäneetkään, koska tiesivät kyllä kuinka itsepäinen olen. He tiesivät, että kun päätän jotain niin päätäni ei noin vain käännetä. Huolissaan he olivat kuinka pärjäisin, mutta pian huoli vaihtui iloksi ja he auttoivat kaikin tavoin miten vain osasivat.

Siinä olin onnekas, että minun vanhempani olivat todella paljon tukena niin raskaus- kuin vauva-aikana. Ja ovat edelleen, josta olen todella kiitollinen. Ilman heidän apuaan en varmasti edes olisi voinut vauvaa pitää.
Koskaan en ole vauvan pitämistä katunut. En edes nyt, kun siitä vauvasta on kasvanut uhmaava teini-ikäinen, jonka mielialat heittelevät päivittäin. 
Silti toivon, ettei oma lapseni tule kotiin teini-ikäisenä ja kerro olevansa raskaana. Toivon hänen odottavan, kunnes on vakaassa parisuhteessa, on töissä ja omaa vakaat tulot. En siksi, etteikö elämä pienen vauvan kanssa nuorena voisi olla onnellista vaan siksi, että elämä olisi ollut huomattavasti helpompaa, kun olisin hieman odottanut. Silloin minulla ei kuitenkaan olisi juuri tätä lasta, jonka silloin sain. 
En suosittele teiniäitiyttä koskaan kenellekään, mutta en myöskään tuomitse teiniäitejä tutustumatta heidän tarinaansa, tai heihin, ensin.

Oletko sinä teiniäiti tai tunnetko jonkun, 

joka on saanut lapsensa teini-ikäisenä? 

Ystäväkirja

Olen nyt vähän aikaa sitten vasta löytänyt podcastit ja ihmetellyt miksi en niitä ole aiemmin tajunnut kuunnella. Hannan ja Metin podcastissa olikin ystäväkirja, joka kuulosti niin kivalta, että päätin sen itsekin toteuttaa.


Minun nimeni on
Susanna
Minua kutsutaan myös
Sussuksi
Perheeseeni kuuluu
kihlattuni Jani ja 3 tytärtä, 14-vuotias Melissa, 7-vuotias Bea ja 3-vuotias Vivia

Lemmikit
23-vuotias punakorvakilpikonna Noppa, jonka adoptoimme serkultani kymmenisen vuotta sitten

Fobiani

En aiemmin kärsinyt mistään sen suuremmasta fobiasta, mutta nykyään minua ahdistaa ihan kamalasti ahtaat paikat. 
Pienenä ajattelin, että minusta tulee

Äiti ja muotisuunnittelija

Tällä hetkellä olen

Äiti ja tradenomiopiskelija

Joskus minusta vielä tulee

Vaimo, valmistunut tradenomi ja toivon mukaan myös uudelleen äiti. 

Mitä täydellinen nainen osaa?

Hyväksyä oman (toisten) epätäydellisyyden

Mitä noloja tv-sarjoja katsot/seuraat?

Sisarvaimoa etsimässä. Tämä on minun ja Melissan lemppari tällä hetkellä. 

Itsehän olen muuten täydellinen, mutta eksieni mielestä saatan olla

Ylidramaattinen, mustasukkainen ja huomionkipeä

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä?

Aikamatkustajan vaimo ja Kerro minulle jotain hyvää on kirjat, jotka ovat jättäneet jäljen. 

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja
Lenkkeilisin, lukisin, kuuntelisin enemmän podcasteja, bloggaisin, opettelisin valokuvaamaan, kävisin museoissa… Kyllähän näitä riittää.

Toisaalta, nämäkin on kaikki sellaisia, jotka voisin toteuttaa niiden tuntien sisällä, jotka päivässä on. Enemmänkin kyse on siitä, ettei oma jaksaminen anna aina periksi tehdä kaikkea mitä haluaisi. 


Bucket listin must do-juttu?

Haluaisin käydä kaikissa Disneyn puistoissa edes kerran. Puistoja on tällä hetkellä kuusi ja Pariisin puistossa olen jo käynyt kerran eli viisi on vielä näkemättä. 

Mitä harrastat?

Mä en oikeastaan kyllä harrasta tällä hetkellä mitään. Ehkä tämän bloggaamisen voi harrastukseksi laskea. 

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta

En juo perjantaisin viiniä, mutta yleensä meillä soi perjantai-iltaisin Radio Novalta retroperjantai tai Spotifysta Antti Tuisku, Kaija Koo ja Vain elämää-hitit.

Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa)

sotkeminen ja tyhjästä jääkaapista ruoan loihtiminen. Muut perheenjäsenet näkee vain muutaman jutun jääkaapissa, minä näen rajattomia mahdollisuuksia. 

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun
katson This Is Us-sarjaa. Joka ikisessä jaksossa itkettää.

Paras marttataitoni

Tämä kysymys on tosi vaikea, koska olen käynyt kotitalouskoulun ja osaan kaikki peruskotijutut. Osaan mehustaa, tehdä hilloa ja leipoa. Osaan tehdä ruokaa myös siitä tyhjästä kaapista ja osaan pestä pyykkiä. En siis osaa valita yhtä marttataitoa, jossa olisin erityisen hyvä.

Mikä on sinun paras marttataitosi tai bucket listin asia, jota ei voi jättää toteuttamatta?