Puhelin täyttyy aina kuvista, joten joka kuun viimeinen päivä laitan kuluvalta kuulta kuvia blogiin pienen selityksen kera. Näin pääsette näkemään ehkä otoksia, jotka eivät ole muuten päässeet mihinkään.
 |
| Arvaatteko kumpi heistä on aamuvirkku ja kumpi ei? |
 |
| Käytiin ystävien kansa syömässä. Olipa muuten ihana käydä ilman lapsia kerrankin jossain. |
 |
| Uudet aurinkolasit testissä. |
 |
| Käytiin hiihtolomalla pikkuserkuilla kylässä. Tässä oltiin mehulla kesken matkan. |
 |
| Vivian taidonnäyte jostain tanssista. |
 |
| Vivia on vähän huono nukahtamaan uusissa paikoissa, mutta onneksi aamulla nukutti pitkään. |
 |
| Pikkuserkuille oli viikkoa aiemmin muuttanut tällainen ihanuus, johon Melissa rakastui. |
 |
| Ennen kotiinlähtöä käytiin ulkoilemassa. |
 |
| Iltapalaksi maistui vesimeloni kotiin palattua. |
 |
| Halipula. |
 |
| Löydettiin ihana Marimekon minilaukku Vivialle kirpparilta. |
 |
| Hymyilytti. |
 |
| Ikean vessassa on parasta, että siellä on lapsille leikkipaikka. |
 |
| Viinirypäleet maistui hyvältä. |
 |
| Ulkona tuuli ihan todella kylmästi… |
 |
| Joten sisälle palatessa posket oli tosi punaiset. |
 |
| Tältä meidän lattiat aina näyttää, kun lapset on hereillä. |
 |
| Taisi olla hyvää kaakaota. |
 |
| Etäkoulu alkoi ja joka päivä opiskeltiin kotona. |
 |
| Koska leikkipuistoja piti vältellä, käytiin paljon metsäretkillä. |
 |
| Postinhakukaveri. |
 |
| Oli herkullista jogurttia. |
 |
| Käytiin koko perheellä kävelemässä jäällä. |
 |
| Bealla oli koulusta tehtävänä päivittäin lukuvartti eli hänen piti lukea ääneen aikuiselle 15 minuuttia. |
 |
| Maalailut menossa |
 |
| Päästiin puistoon, kun se oli kerrankin tyhjä. |
 |
| Tytöillä oli jumppatunti. |
 |
| Toinen lukee lukuvarttia, toinen tuijottaa ukin kuvaa. |
 |
| Mentiin ruoan suhteen sieltä mistä aita on matalin eli tilattiin kiinalaista kotiovelle. |
 |
| Netflixiin oli tullut Joutsenprinsessa, joten katsottiin tyttöjen kanssa sitä. |
 |
| Halihetki. |
 |
| Prinsessaleikit käynnissä. |
 |
| Vietettiin yksi lauantai olohuoneessa koko perhe rakentaen lego duploilla ja katsoen CMorelta, kun muut rakensivat legoilla. |
 |
| Väritettiin tyttöjen kesken monta tuntia värityskuvia. |
 |
| Ryhmä Hau vahtitorni on niin suuri, ettei se mahdu lastenhuoneeseen eli on meillä olkkarissa. |
 |
| Tytöt leikkivät, että Bea on äiti ja Vivia on päiväunilla. |
 |
| Tilasimme hävikkituotteita. |