Puhelin täyttyy aina kuvista, joten joka kuun viimeinen päivä laitan kuluvalta kuulta kuvia blogiin pienen selityksen kera. Näin pääsette näkemään ehkä otoksia, jotka eivät ole muuten päässeet mihinkään.
 |
| Melissa täytti 15 ja juhlittiin samalla sekä Melissan että Bean synttäreitä. |
 |
| Vivia halusi mukaan sängylle tuijottamaan puhelinta. |
 |
| Käytiin Vivian kanssa ekaa kertaa leffassa, kun siellä oli Muumilaakson uuden kauden ekat jaksot erikoisnäytöksenä. Oltiin kerrankin leffassa koko perhe. |
 |
| Tällaisia kuvia mun puhelin on yleensä täynnä. Ihan hyvä ehkä, että ette näe niitä kaikkia. |
 |
| Vivia tuli mun mukaan kouluun, kun oli tunti, jolle oli pakko osallistua ja meillä oli päiväkodista lomaviikko. |
 |
| Käytiin samalla myös Kuopion Perheentalolla leikkimässä. |
 |
| Melissa järjesti kavereille pyjamabileet ja jäin vahtimaan touhua olemalla meidän makuuhuoneessa. |
 |
| Lähdettiin Vivian ja Melissan kanssa Tukholmaan. |
 |
| Laivalle mennessä satoi kaatamalla vettä. |
 |
| Käytämme Tukholmassa aina aktiivisesti julkista liikennettä. |
 |
| Samistelemassa Mall of Scandinaviassa. |
 |
| Oltiin hotellissa yötä ja käytiin hakemassa aina aamupalatarvikkeet lähikaupasta. |
 |
| Mulla oli mukana takkina äitini vanha jakku ysäriltä. |
 |
| Ihan turisteina Tukholman vanhasta kaupungissa. |
 |
| Frozen-hetki. |
 |
| Prinsessaleikit. |
 |
| Mummilan keittiössä oli vihdoin lattia! |
 |
| Päiväkotiin matkalla. |
 |
| Mä söin teinin leipomia keksejä, kun Jani kasasi crosstraineria. Balanssi on tärkein. |
 |
| Mun ja Bean ihan lempparipeli on Muuttuva Labyrintti. |
 |
| Vivia oli taas vaihteeksi kuumeessa. |
 |
| Vivia tutki postissa tulleita kirjoja. |
 |
| Ihan lemppariksi on muodostunut nämä Polarn O. Pyretin kellohelmaiset mekot, jotka pyörii tosi nätisti. |
 |
| Mä oon myynyt muumimukit pois jo aikaa sitten, mutta tämä muki houkuttelee minua joka kauppareissulla. |
 |
| Bealla oli kaverisynttärit, joille tuli yksi vieras ja he saivat siellä koristella Legon rannekoruja. |
 |
| Vivia esittelee teostaan. |
 |
| Saatiin Vivian kanssa kutsu Kaiku Kidsille asiakasiltaan ja käytiinkin mielellään. |