Hyvää naistenpäivää!
*Kaupallinen yhteistyö Sodastreamin kanssa.
Sodastream pyysi minua tänä naistenpäivänä pohtimaan kuka nainen on vaikuttanut elämääni ja asenteisiini. Tämä olikin vähän vaikeampi tehtävä, koska heitä on niin monta. Päätinkin, että en kerro teille vain yhdestä vaan monesta elämääni vaikuttaneesta naisesta.
Olen ollut onnekas siinä suhteessa, että minulla on ollut pienen elämäni aikana vahvoja naismalleja. Sanoisin kuitenkin mummoni olleen suurin roolimallini, kun olin aivan pieni. Hän hoiti meitä kotona, kun äitini opiskeli ja otti meidät myös mukaansa usein mökille tai joillekin reissuille. Hän leipoi paljon kanssamme, luki kirjoja ja pelasi kanssamme korttipelejä, jotka hän aina huijaamalla voitti. Siitä opin, että pelejä on kivempi pelata oikeilla säännöillä. Hän myös kertoi minulle ja serkulleni tarinoita nuoruudestaan ja aina niissä oli joku opetus. Esimerkiksi opin, ettei koskaan kannata rikkoa kananmunia suoraan kulhoon vaan ensin mukiin yksitellen, koska 20 munasta viimeinen saattaakin olla mätä. Mummoni oli nuori aikaan, jolloin niitä munia ei noin vaan saanutkaan kaupasta lisää.

Toinen suuri roolimallini on ollut äitini, joka on kolmen lapsen äitinä jaksanut opiskella ja tehdä töitä paremman huomisen eteen. Hän on raatanut välillä selkä vääränä, jotta me olemme saaneet kaiken mitä tarvitsemme. Nyt olemme jo kaikki aikuisia ja nykyään osaan ihan erilailla arvostaa kaikkia äitini tekemiä asioita.
Olen myös todella kiitollinen äidistäni, joka tuki minua teiniäitiydessäni, oli mukana synnytyksessä ja aidosti auttoi, kun tarvitsin apua. Moni olisi saattanut suhtautua teinin yksinhuoltajuuteen ihan erilailla, mutta minun sukuni onneksi otti minut ja vauvan vastaan avosylin ja kaikki olivat tukena.

Sukuni on täynnä vahvoja naisia ja välillä olen kokenut suuria paineita siitä, että täytyy menestyä tai olla tietynlainen kuuluakseen joukkoon. Onneksi meillä kuitenkin kaikki saavat olla omia persooniaan ja jokaista tuetaan sellaisena kuin hän on.
Yksi ihailemani nainen on tätini, joka on aina jaksanut jokaisesta vastoinkäymisestä huolimatta jatkaa eteenpäin ja pysyä positiivisena. Ihailen edelleen suuresti hänen elämänasennettaan. Kävin hänen luonaan usein yökylässä lapsena ja nykyään myös Melissa käy hänen luonaan lomilla ja joskus viikonloppuisin. Parasta näissä reissuissa oli aina kuulla tarinoita isäni ja tätini lapsuudesta ja heidän metkuistaan. Tätini oli myös suuri tukeni Melissan syntymän aikaan, koska hänkin oli teini-äiti.
Koska olen elänyt lapsuuteni ja teini-ikäni vuosituhannen vaihteen ympärillä, on yksi minuun suuresti vaikuttanut naisviisikko tietenkin Spice Girls. He opettivat tytöille ja naisille ympäri maailmaa, että me pystymme mihin vain ja Girl Power voittaa aina.
![]() |
| Spice Girls opetti meille, että Girl Power voittaa aina. Joten tänä naistenpäivänä laulan pullo mikrofonina Wannabeta. |
Eniten elämääni vaikuttavat kuitenkin kolme tytärtäni, joilta opin joka päivä jotain uutta. Esikoiseni teki minusta äidin ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Yritän opettaa tyttärilleni, että he pystyvät mihin vain ja he ovat arvokkaita. Meillä naistenpäivä onkin melkeinpä joka päivä, kun meillä asuu yksi mies, yksi nainen ja kolme naisenalkua.
Toivon, että tulevaisuudessa voimme asua maailmassa, jossa jokainen nainen on yhtä arvokas ja jossa euro on saman arvoinen niin naisille kuin miehille työelämässä. Jokainen tyttö ja nainen ansaitsee olla arvokas!

Tänä naistenpäivänä Sodastream haluaa arpoa Sodastream Spirit-laitteen ja upean She-pullon jollekin seuraajalleni. Arvonta suoritetaan Instagramissani, joten käythän osallistumassa arvontaan siellä! She-pullo viestittää ”hän muutti maailmaa, nyt on minun vuoroni”
Kuka nainen on vaikuttanut sinuun?
Best Western Royal Star Tukholma
Kävimme kesällä tyttöjen reissulla Tukholmassa Melissan ja ystäväni Heidin kanssa. Matkan tarkoituksena oli käydä Demi Lovaton konsertissa ja shoppailla. Konsertti oli illalla, joten emme voineet käydä Tukholmassa pelkällä risteilyllä vaan tarvitsimme myös yöpaikan.
Yöpaikaksi valikoitui hieman kauempana keskustasta, Älvsjossa sijaitseva Best Western Royal Star. Olimme liikenteessä autolla, joten sijainti ei haitannut meitä yhtään. Hotellin takana sijaitsi juna-asema, josta kulki tiheään tahtiin junia keskustaan. Matka-aika junalla ei ollut kuin kymmenisen minuuttia, joten pääsimme shoppailemaankin helposti.
Hotellin ulkopuoli oli ehkä hieman ränsistynyt eikä luvannut suuria, mutta olimme valmistautuneet tähän, koska hinta ei yhdelle yölle päätä huimannut verrattuna keskustan hotelleihin.
Sisäpuoli kuitenkin yllätti meidät. Hieman kuluneiden pintojen kaveriksi oli valittu uusia sisustuselementtejä. Respassa oli vastassa iloinen, hyvin englantia puhuva mies, joka pahoitteli, ettei voinut antaa meille huonetta jo kymmenen aikaan aamulla. Kerroin, ettei se meitä haittaa, jos saamme jättää auton parkkiin pihalle. Se kävi paremmin kuin hyvin. Jätimme siis tavaramme autoon, laitoimme hotellilta saamamme parkkikortin auton tuulilasiin näkyville ja lähdimme shoppailemaan. Saimme respasta myös hyvät ohjeet kuinka löytää hotellin lähellä oleva juna-asema. Emme olisi sen läheistä sijaintia edes tajunneet ehkä itse kuin kartan avulla. Se oli sen verran piilossa puiden takana.
Tulimme hotellille takaisin hyvissä ajoin ennen konserttia, mutta kuitenkin sellaiseen aikaan, että pääsimme jo sisäänkirjautumaan hotelliin. Työntekijä respassa oli vaihtunut naiseen, mutta hän puhui myös erinomaista englantia. Kysyin kuinka pääsemme helpoiten konserttipaikalle ja takaisin ja saimmekin oikein hyvät ohjeet siihen.
Huone oli siisti ja oikein toimiva. Olimme varanneet kahden hengen huoneen lisävuoteella. Huoneessa oli kaksi parisänkyä ja lisävuode, joten mahduimme sinne paremmin kuin hyvin. Huoneen varusteluun kuului myös tosi iso kylpyhuone, kirjoituspöytä ja tv. Näkymät ikkunasta eivät olleet huimat, mutta huoneessa oli pieni ranskalainen parveke, joten sieltä pääsi myös haukkaamaan happea tarvittaessa.
Satuimme Tukholmaan juuri helteiseen aikaan, joten emme kauheasti pitäneet tuota ranskalaisen parvekkeen ovea auki.
![]() |
| Unohdin ottaa huoneesta kuvan ennen kuin jo sotkimme sen. Kylpyhuoneesta kuva unohtui kokonaan. |
![]() |
| Ulkona oli kauniit istutukset tuomassa hieman kesäistä tunnelmaa. |
Ainut miinus huoneessa oli, ettei siellä ollut ollenkaan kokovartalopeiliä. Onneksi sentään hissien ovet olivat peilaavat ja näki ulos lähtiessään, ettei hameen helma repsottanut mitenkään kummallisesti.
Tosi monesta hotellista muuten puuttuu nykyään kokovartalopeilit. Onkohan sille jokin selityskin?
Yöpymisen hintaan kuului buffetaamiainen hotellin ravintolassa. Aamiaisella oli todella laaja valikoima syötävää. Varsinkin hedelmiä oli hyvin tarjolla. Ja ruotsalaiseen tapaan aamiaiselta löytyi tietysti myös lettuja.
Parasta kesällä oli, että aamiaisen pääsi nauttimaan ulkoterassille. Nautimmekin auringon lämmöstä, kun söimme aamiaista. Oli ihanaa istua terassilla, juoda tuoremehua ja vain olla, kun ei ollut kiire minnekään. Aamiaisella oli jonkin verran ihmisiä, mutta sali ja terassi olivat sen verran isot, että kaikille oli hyvin tilaa eikä ruokaa tarvinnut jonottaa.
Olimme maksaneet hotellihuoneen jo sisäänkirjautuessa, joten uloskirjaus onnistui jonottamatta tiputtamalla avainkortti respassa olevaan postilokeroon. Tosi näppärä systeemi!
Pakko mainita vielä hotellista, että hotellin edessä oli tosi iso parkkipaikka, jossa oli hyvin autolle tilaa. Kesällä se toimi oikein hyvin, talvella tietysti autohalli olisi ollut mukavampi vaihtoehto. Hotellilla ei tuntunut olevan minkäänlaista katosta autoille. Parkkipaikasta piti maksaa pieni lisämaksu.
Olimme autolla liikenteessä, koska Heidi ei halua kulkea linja-autolla ja auton jättäminen Helsinkiin parkkiin olisi lopulta maksanut enemmän kuin sen mukaan ottaminen. Hieman jännitti tuo Tukholmassa ajaminen, mutta hyvin se onneksi onnistui. En ollut koskaan ennen ajanut autolla ulkomailla ja olin lupautunut kuskiksi. Nyt on taas pienempi kynnys lähteä autolla uudelleen ulkomaille.


0








