Lomafiiliksissä
Nyt on Kroatiaan päästy ja kunnolla nukuttu ensimmäinen yö. On täällä kyllä ihanaa! Pahoittelen ensimmäisenä, jos kuvat eivät ole ihan kohdillaan tai oikean kokoisia, kun suoraan puhelimella blogia päivitän.
Eilen lähdettiin jo heti aamusta kotoa liikkeelle. J meidät kuskasi pysäkille vaikkei sinne kovin pitkä matka olisi kävelläkään, mutta näin saimme nukkua hetken pidempään.
Kyllä meitä jännitti jo bussia odotellessa. Onnibussi meidät kuljetti Helsinkiin ja siellä teimme vielä viime hetken matkavalmistelut, muun muassa ostimme Lissulle uimakengät. Yövyimme lentokentällä serkkuni, tämän pojan ja kummitätini kanssa, joten suuntasimme Helsingistä kehäradalla lentokentälle muutaman tunnin pyörimisen jälkeen. Ihana oli muuten huomata, että kehärata oli valmistunut ja lentokentälle pääsi suoraan junalla. Viimeksi loppumatka kuljettiin linja-autolla.
Lentokenttähotellissa oli ihana moottoroitu sänky, jolla Lissu innoissaan leikki ja muutenkin hotelli ylitti odotukset! Ehdimme nukkua neljä tai viisi tuntia ja nousimme jo ennen kukonlaulua ehtiäksemme syödäkin jotain ennen aikaista lentoamme. Emme päässeet buffet-aamiaiselle, koska ravintola ei auennut niin aikaisin, mutta hotellilta saimme kupongit, joilla sai aamiaista lentokentän ravintoloista. Kyllä silläkin hetken pärjäsi.
Lento Splitiin kesti vajaan kolme tuntia hyvän lentosään vuoksi. Loppulennosta meinasi uni jo tulla. Aika väsynyttä porukkaa oli koko matkaseurue ensimmäisen päivän.
Vuokratalomme on melkein rannassa, tosin rannalle täytyy kiertää aikamoinen matka. Olimme muutaman kuvan nähneet paikasta ennen matkaa ja paikka todella ylitti odotuksemme. Lissu oli innoissaan nähdessään palmuja ensimmäisen kerran elämässään. Osa porukasta kävi ruokakaupassa ja teimme rauhassa lounasta. Jotkut taisivat ennen lounasta käydä päiväunillakin. Lissu ja matkaseurueen muut teinit hyppäsivät melkeinpä suoraan uima-altaaseen.
Päivän aikana kävelimme myös lähirannalle, teinit ja muutama aikuinen kävi siellä kahdesti. Kroatiassahan meressä on merisiilejä eikä rannat ole kovin hiekkaisia, joten uimakengille tuli heti ensimmäisenä päivänä käyttöä. Pääsin myös testaamaan uusia bikineitäni. Ilma oli todella kuuma, mutten uskaltautunut uimaan mereen. Hieman kastauduin uima-altaassa.
Talossamme on wifi, joten päivittelen blogia luultavasti muutaman kerran loman aikana. Varautukaa kuvapostauksiin. Tänään lähdemme luultavasti käymään bussilla lähikylässä tutkimusretkellä ja huomenna menemme taksilla Splitiin.
Olisiko kenelläkään Splitiin vinkkejä?
Mitä pakata Kroatiaan?
Enää yksi päivä ja me lähdetään Kroatiaan! Tai siis Lissu ja minä lähdetään, J ja B jää kotiin. Mennään ensin tänään ystävällämme Onnibussilla Helsinkiin ja ollaan yötä lentokenttähotellissa, koska lento lähtee jo kukonlaulun aikaan lauantaina. Kyllä nyt alkaa jo pikkusen jänskättää.
Mutta se pakkaus. Se ainainen ongelma mitä sitä ottaisi mukaan. Tässä nyt jonkinlainen listaus mitä pakkasin.
Passi ja hammasharja
Aina, kun alan pakkaamaan, minulle tulee mieleen se Tino Singhin juontama visailuohjelma, jonka nimi taisikin olla passi ja hammasharja. Ideahan oli, ettei kilpailijat tarvitse muuta mukaan kuin passin ja hammasharjan, koska kaiken muu saa ostettua periltä, jos matkan sattuu voittamaan. Aina se sama biisi soi päässä ja nämä tuotteet ovatkin ensimmäiset, jotka muistan pakata.
Eurooppalainen kelakortti sekä matkavakuutuskortti + neuvolakortti
Nämä on ihan ehdottomat aina ja varsinkin näin raskaana ollessa. Me saatiin otettua vauvallekin oma matkavakuutus, kun normaalia vauvavakuutusta ei saa ennen rakenneultraa. Nyt siis pitäisi päästä lääkäriin helposti. Tuo kelalta tilattava eurooppalainen sairaanhoitokortti on tosi hyvä olla, koska sen avulla pääsee hoitoon samalla hinnalla kuin paikalliset ja kortti on ilmainen tilata. Neuvolakorttia jossain suositeltiin otettavaksi mukaan, joten päätin sen pakata. Eihän se paljoa paina.
Pankkikortti ja käteistä rahaa
Kroatiassahan ei ole käytössä eurot, joten tarvitsemme mukaan paikallista valuuttaa eli kunia. Päätimme jättää valuutan vaihdon Helsingissä tehtäväksi.


2





















