Alkuraskaudesta minulla oli niin huono olo vuorokauden ympäri, että kuljin kotona ämpärin kanssa joka paikkaan. Kun pahoinvoinnista päästiin, tuli tilalle aivan hirvittävä närästys. Loppuraskaudesta jokainen paikka alkoi olla jo niin hellänä, ettei hyvää asentoa vain löytynyt.  Sanomattakin selvää, ettei nukkuminen ollut erityisen helppoa raskauden aikana.

Vauva syntyi ja pahoinvointi, närästys sekä kolotus hävisivät. Vauvan unirytmi kuitenkin oli aivan vääränlainen. En tiedä johtuiko se siitä, että olin itse valvonut öisin raskauden aikana vai oliko vauvalla vaan oma rytminsä. Joka yö kuitenkin menimme nukkumaan viiden aikaan aamulla. Ei kovin hauskaa, kun isompi lapsi tulee kahdeksan aikaan herättämään ja olet saanut nukuttua vain muutaman tunnin.

Olen aina ollut hyvin herkkäuninen enkä nuku hyvin vieraissa paikoissa. Untani häiritsee usein ruohonleikkuri tai ulkona laulava lintu. Loppuraskauden aikana meidän makuuhuoneen nurkalla oli rakennustyömaa, jonka äänet ajoivat minut usein olohuoneeseen nukkumaan. Nyt rakennustyömaan tilalla on onneksi uusi lähikauppa, jonka piha on rauhallinen aamuisin.

Myös yöimetykset veivät veronsa. Kahlasin päivien läpi zombiena ja aamut olivat tuskaa. Edes se kuuluisa kahvi ei auttanut, koska ensin olisi pitänyt opetella juomaan sitä.

Vauva menee nykyään huomattavasti aiemmin nukkumaan, mutta herää edelleen öisin neljästä kuuteen kertaan. Yleensä hän rauhoittuu pullolle, pelkkä tutti ei kelpaa. Meillä myös nukutaan perhepedissä vähintään puolet yöstä, koska öisin vauva ei rauhoitu kuin viereen. Ainoa, joka helpottaa, on läheisyys. Huono puoli tässä on se, ettemme me saa kunnolla nukuttua, kun varomme vauvaa koko ajan.

Yöt ovat olleet katkonaisia viimeisen puolitoista vuotta eikä loppua näy. Väsyneenä on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä. Onneksi aamuisin voi tuijotella nukkuvaa isiä ja vauvaa miettien kuinka onnekas onkaan, kun saa olla heidän vieressään.

Minä en ole aamuihminen. En ole koskaan ollut enkä varmaan koskaan tule olemaan. Kuuden aamut töissä on aina olleet tuskaa ja olenkin yleensä sopinut työnantajien kanssa tekeväni enemmän iltavuoroa. Kärsin aamupahoinvoinnista vaikken olekaan raskaana, jos en saa nukkua kahdeksaan aamulla. Fyysinen pahoinvointi on niin rankkaa aamuisin, että muutaman kerran olen töissä käynyt aamulla oksentamassa.

Lapsethan ovat tunnetusti aamuvirkkuja. Näin ei kuitenkaan ollut esikoiseni kohdalla. Hän olisi kukkunut pitkälle yöhön ja nukkunut puoleen päivään. Nyt teini-iän kynnyksellä esikoisen nukkumisajat tuntuvat lähentelevän samaa kuin koliikkivauvana, jolloin nukkumaan mentiin aamuneljältä ja yöunilta herättiin iltapäivällä. Kuopuksella tuntui olevan samat suunnitelmat nukkumisen suhteen vauvana. Nukkumaan mentiin aamuviideltä ja vauva nukkui iltapäivälle asti. Nyt rytmi on kuitenkin kääntynyt jollain lailla parempaan suuntaan.

Keskimmäinen heräsi pienempänä kuuden aikaan aamulla eikä ole koskaan suostunut enää aamuisin uudelleen nukahtamaan. Ei edes kainaloon. Tämä teki pahaa silloin, kun J:llä oli aamuvuoro ja oli minun vahtivuoroni. Ne aamut vietimmekin sohvalla katsoen lastenohjelmia (lue:äiti nukkuen). Nykyään olemme onneksi saaneet aamu-uniin muutaman tunnin lisää.

Aamut eivät edelleenkään ole minulle helppoja vaikka nousemme vasta kahdeksan jälkeen. Usein jäämmekin vauvan kanssa sänkyyn halimaan, kun isompi menee omaan huoneeseensa touhuamaan. Lapset ovat täynnä energiaa noustessaan ja varsinkin Nipsu on kuin aurinko heti herättyään.

Ehkä aamut hieman helpottuvat, kun Nipsu joskus hamassa tulevaisuudessa alkaa nukkua täysiä öitä. Yöheräämiset eivät erityisesti paranna unen laatua.

En kuitenkaan usko koskaan tottuvani aikaisiin aamuihin. En juo kahvia, joten edes se iso kupillinen (tai pannullinen) kahvia ei tuo aamuihini sitä toivottua starttia. Ehkei kaikkia vaan ole tehty aamuihmisiksi.