Hae
Colour Outside the Lines

rv 18+6

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. On iloittu, säikytty ja ehkä vähän säikähdettykin.

Lauantaina olimme kaverin tupareissa katsomassa jääkiekkoa ja koko illan oli hieman huono olo. Oikeastaan se alkoi jo heti aamulla herättyä, mutta en antanut sen haitata menoa. Kovin pitkään en kuitenkaan jaksanut ja tulimmekin kotiin jo ennen puoltayötä. Haimme ruokaa matkalla mäkkäriltä ja siellä, mäkkärillä ruokaa odottaessa, se tuntui selvästi ekaa kertaa. Potku. Liikkeet on tuntuneet jollain tavalla jo muutaman viikon, tosin välillä en ole ollut varma onko se vauva vai jotain muita vatsanväänteitä. Mutta lauantaina potku tuntui aivan selvästi ja on tuntunut jokaisena päivänä sen jälkeenkin.

Jotenkin helpottavaa alkaa tuntea liikkeitä, koska olen aika paniikissa välillä onko mahassa kaikki hyvin. Naureskelin ennen raskautta kotidopplereille, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että sellainen olisikin ollut ihan järkevä hankinta. Sillä olisi saanut vähintään mielenrauhan sellaisina päivinä, kun tuntuu, ettei mahassa ketään olekaan.

Toissapäivänä oli viimeksi tällainen tilanne, jossa kotidoppler olisi ollut tarpeen. Iltapäivällä alkoi vaaleanpunainen vuoto, jota ei ole aiemmin ollut. Säikähdin vuotoa aikalailla ja koska se ei useampaan tuntiin loppunut, lähdin J:n kehotuksesta käymään päivystyksessä. Lääkäriä en tarvinnut odottaa kuin parisen tuntia, mutta en siellä kovin viisastunut. Lääkäri oli sitä mieltä, että aamulla heti pitää olla yhteydessä neuvolaan. Yritti itse ultralla katsoa olisiko vuodon syy istukka, muttei kuitenkaan siinä onnistunut. Sanoipa ne kamalat sanatkin ”näillä viikoillahan ei mitään ole tehtävissä”. Matkan Kroatiaankin suositteli jättämään väliin (lähtöhän on tulevana lauantaina). Aika peloissani siis lähdin sieltä kotiin. Onneksi ultrassa sentään näkyi vilkutteleva vauva ja jonkinlaista liikettä tunsinkin, ettei ihan paniikissa tarvinnut olla.

Neuvolassapa ei sitten ollutkaan samalle päivälle aikoja vaan pääsin sinne vasta tänään. Eilinen meni aika pelonsekavissa tunteissa. Vuoto sentään onneksi loppui jo edellisiltana nukkumaan mennessä. Tänään sitten heti aamusta päästiin ultraan ja tämä ultraava lääkäri oli kyllä todella osaava. Istukka oli kohdun takaseinällä eli se ei vuotoa aiheuttanut. Limakalvot ovat kuulemma niin ohuet, että saattavat vuotaa ja se on ihan normaalia. Reissua ei käskenyt peruuttaa, koska matkustaminen raskaana on aina omalla vastuulla. Tukisukkia vain suositteli. Arvaus sukupuolestakin jo saatiin, mutta sanoi, ettei ole varma ja täytyy odotella rakenneultraan.

Nyt siis voi hyvillä mielin lähteä reissuun pelkäämättä kaikkia mahdollisia komplikaatioita. Meillä on sekä minulle että sikiölle omat matkavakuutukset, joten lääkäriinkin päästään, jos on tarvetta. Mukana matkalla on myös raskaana oleva serkkuni, joka on ammatiltaan kätilö sekä pari tätiäni, jotka ovat lääkäreitä.

Onkos muut raskaana olevat säikähtäneet veristä vuotoa jossain kohti raskautta?

Rv 16+3

Pari viimeistä viikkoa on mennyt ihan sumussa.

Kävin sokerirasituksessa pari viikkoa sitten ja samalla otettiin kilpirauhasarvot. Minullahan on muutama vuosi sitten kilpirauhanen kokonaan poistettu eli arvoja seurataan aika tiuhaan tahtiin. Sokerirasitus oli ok eli niiss arvoissa ei ollut mitään häikkää, mutta kilpirauhanen olikin sitten ihan toinen juttu. Neuvolasta säädettiin lääkeannosta pienemmäksi muutama kuukausi sitten ja sen jälkeen on väsyttänyt aivan kamalasti koko ajan. No, viitearvo toisessa arvossa on 2,5 tai alle. Minulla se oli 33. Siis heitti aivan kamalasti! Ei ole ihmekään, jos väsyttää. 
Sain sitten lähetteen KYSin erikoislääkärille, joka soittikin samana päivänä. Lääkeannosta nostettiin rutkasti ja verikokeeseen menen jo kolmen viikon kuluttua uudestaan. Edelleen väsyttää aivan koko ajan. Jaksan olla pystyssä sen kolme tuntia kerrallaan ennen kuin tekisi mieli mennä nukkumaan. Toivottavasti nopeasti alkaa lääkitys puremaan niin olokin hieman kohenisi. 
Muuten on ihan ok olo jo. Ruoka maistuu jo hieman paremmin. Pahoinvointi on onneksi helpottanut suurimmaksi osaksi. Vielä on joitain huonoja päiviä, mutta huomattavasti harvemmin kuin aiemmin. Jaloista vetää suonia aika ajoin ja koko ajan pissittää, mutta eikös se ole raskaana ihan normaalia? 
Vatsa ei vieläkään oikein ole pyöristynyt. Välillä turvotuksen kanssa se näyttää pyöreältä, mutta harvemmin. Olen tosi kateellinen toisille odottajille, jotka kulkee ylpeänä pyöreiden vatsojensa kanssa, koska omani näyttää vain siltä kuin olisin syönyt vähän liikaa. Toivon kovasti, että se tästä alkaai pyöristyä niin saisin kesällä pitää bikinejä. 
Yksi uusi raskausoire, joka on nyt ilmestynyt, on sormien ja jalkojen turvotus. Jalkoja turvottaa niin, että melkein kaikki kengät puristaa. Onneksi tuli lämmin niin voin kulkea varvassandaaleilla, jos en saa kenkiä jalkaan. Kihlasormus puristaa aikalailla ja olenkin miettinyt sen pois ottamista välillä, mutta sormi tuntuu niin orvolta ilman sitä, etten ole raaskinut. 

Mutta on se vaan niin ihanaa miettiä, että isänpäivänä meillä pitäisi jo olla oma pieni käärö sylissä. Viime yönä näin unta, että meillä oli pieni poikavauva. Kuukauden päästä ehkä jo tiedetään tuleeko sieltä tyttö vai poika. 

Onko muilla ollut kilpirauhasessa häikkää raskauden aikana?