Break Sokos Hotel Bomba
*Pr-matka Break Sokos Hotel Bomba ja Visit Karelia
Minut kutsuttiin mukaan PR-matkalle Bomballe, Nurmekseen maaliskuussa ja lähdin mukaan oikein mielelläni. Oon viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Palonurmessa isovanhempieni mökillä ja siitä on vain tunnin matka Nurmekseen. En kuitenkaan muista kuin kerran käyneeni Nurmeksessa lapsena (jollain pienen lapsen mielestä tylsällä museomatkalla), joten Nurmes oli mulle sinänsä ihan uusi kotimaan matkailukohde.
Ja siis mitä mä oon menettänyt, kun en oo koskaan tajunnut mennä tuonne mökiltä. Sinne olisi tosi helppo tehdä vaikka päiväreissu lasten kanssa ja todellakin tänä kesänä meidän vierailukohteena on Nurmes.
Saavuttiin ihanassa lumipyryssä Bomban eteen (ja tämähän oli osalle porukkaa ihan elämys, koska lunta oli niin paljon).



Jo hotellin aula oli ihanan tunnelmallinen kutsuva. Siellä tuoksui takkatuli ja soi rauhallinen musiikki. Aulasta olisi saanut lainata lautapelejä (tämä on muuten monessa hotellissa miinus, kun niitä ei ole saatavilla). Saatiin huonekortit ja pieni hetki aikaa valmistautua illalliselle.
Huoneesta näkyi karjalaiskylään
Mun huone sijaitsi ”vanhalla” puolella eli eri rakennuksessa kuin hotellin vastaanotto. Rakennukseen oli ulkokautta muutaman askeleen pituinen kulku ja sinne pääsi myös toisesta kerroksesta yhdyskäytävää pitkin. Hotellin takana sijaitsee karjalaiskylä, josta on lyhyt kävelymatka Bomban talolle karjalaiskylän läpi. Huoneestani näkyikin kivasti karjalaiskylään.
Näitä huoneita ei oltu vielä sen kummemmin rempattu, päärakennuksessa kun oli tehty juuri valmistunut remontti. Huoneeseen olisi helposti majoittunut myös lasten kanssa, koska seinällä oli avattavat kerrosängyt. Huone oli siisti, siellä oli kylpyhuone ja kylpyhuoneesta löytyi myös kuivauskaappi! Tämä yllätti minut, mutta aloin miettiä heti kuinka käytännöllinen se olisi lasten kanssa aktiivilomailijoille.
Nautinpa yhtenä iltapäivänä kaakaotkin tuolla huoneessa käyttäen huoneen vedenkeitintä.


kattoterassilta oli upeat näkymät Pieliselle
Kirjoittelen illallisesta oman tekstin, sen verran ihania herkkuja syötiin.
Kävelin illallisen jälkeen kylpylään kylpytakki päälläni ja kävin ihastelemassa toisen kerroksen kattoterassia matkalla. Yhdyskäytävä nimittäin johti tähän kerrokseen. Kuvittelisin, että kesäisin tuonne terassille on vapaa kulku ja sieltä saa katsella maisemia. Nyt siellä oli aika paljon lunta enkä sinne viitsinyt mennä.
Odottelin kuitenkin muita matkalla olijoita mukaani kylpylään istuskelemalla sohvalla (saa nauraa selfielleni, joka löytyy alempaa) ja nauttimalla hiljaisuudesta. Mähän olin käynyt LOOP-hoidossa ennen reissua ja jälkivuodon takia en voinut mennä kylpylässä altaisiin, mutta päätin käydä fiilistelemässä sitä silti.



kylpylä oli illalla täynnä tunnelmaa
Bomba on sekä kylpylä että hotelli, joten elämyksiä löytyy kyllä saman katon alta useampia. Kylpylä oli iltavalaistuksessa suunnattoman upea.
Mullehan tämä oli eka kerta, kun edes tajusin, että näin lähellä meidän mökiltä sijaitsee ihana kylpylä ja todellakin olen viemässä lapset sinne joku päivä kesällä. Viime kesänä tuskastelimme mökillä, kun paarmoja oli niin paljon, ettei uimassa oikein viihtynyt ja en ollenkaan tajunnut, että ratkaisu pulmaan olisi ollu Bomba ihan lähellä.
Kylpylästä löytyi yksi iso allas, kylmä- ja kuumavesialtaat, poreallas sekä pieni lastenallas. Näiden lisäksi siellä oli kaksi ulkoporeallasta upeilla maisemilla ja rentoutustuolit, joiden ääressä olisi voinut vaikka nauttia kylmää juomaa allasbaarista.



Meillä oli ollut huoneessa odottamassa Lumenen hemmottelupussit, jonka nappasinkin mukaan kylpylään. Kylpylässä on unisex-tilat. Pukuhuoneet oli naisille ja miehille erilliset, mutta sekä pesu- että saunatilat ovat yhteiset. Saunassa siis käydään uimapuku päällä.
Kylpylän pesutilojen seinällä oli ohjeet kuinka Lumenen pussukan sisältö kannattaisi käyttää. Pesutiloista löytyi myös jalkakylpyaltaat ja käytinkin jaloille tarkoitetun kylpysuolan siellä. Ihanaa hemmottelua!
Kylpylä oli ehkä enemmän suunnattu aikuisille, mutta uskon, että se olisi elämys myös lapsille.
Pesutilojen puolella oli elämyssuihkuja ja saunojakin oli kolme erilaista. Täytyy kyllä käydä paikan päällä heti, kun taas saan nauttia tuosta kylpylästä täysillä.







Mitä olisi hotelli ilman kunnon aamiaista?
Aamiainen oli katettu Bomban tapaan hotellin aulan vierestä löytyvään ravintolaan.
Aamiaiselta löytyi ne perinteiset puurot, leivät ja myslit, mutta myös karjalanpiirakoita, munavoita ja suklaaputous, johon sai dipata hedelmiä. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja oli runsaasta ja ne oli hyvin huolehdittu erilleen muista tuotteista. Kaikki allergiat huomioitiin hotellissa todella hienosti ja aina pyytämällä sai mitä tarvitsi.
Ravintolassa oli iso lasiseinä, josta näki kylpylän läpi Pieliselle ja se toi omanlaistaan tunnelmaa ravintolaan.



Bomba todellakin yllätti monipuolisuudellaan ja tunnelmallaan. En odottanut rakastuvani hotelliin näin paljon, mutta nyt en malttaisi odottaa, että pääsen vierailemaan siellä uudelleen.
Onko bomba sinulle tuttu paikka?
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Uusittu Original Sokos Hotel Kimmel
Pyynikin munkkikahvila
Yksi meidän suosikkikohteista Tampereella on ehdottomasti Pyynikin munkkikahvila ja näkötorni, jossa ollaankin käyty jo useamman kerran.
Pyynikin munkkikahvila myy jo legendaksi nousseita ihanan pehmeitä ja uunituoreita munkkeja, jotka oikein sulaa suussa.
Pihassa on paljon tilaa autoille ja pikkuveljeni sanoikin hyvin, että siellä on aina niin täyttä, että häneltä oli jäänyt munkit monesti saamatta. Ei siksi, että ne loppuisivat koskaan kesken vaan siksi, että jonoa oli pitkälle ulos asti.

Pyynikin näkötornin ylätasanteelta näkyy upeasti moneen suuntaan Tamperetta ja se on ehdottomasti kiipeämisen arvoinen paikka. Me ei tällä kertaa menty tornin huipulle, koska tihkutti vettä ja näkötasanne on tosiaan ulkona.
Huipulle kiipeäminen maksaa aikuisilta 2€, lapsilta (4-15v) 1€ ja alle 4-vuotiaat pääsee ilmaiseksi. Hyvällä säällä paikka on todella upea, joten oikeasti suosittelen sinne huipulle kiipeämään.
Me tultiin nyt kuitenkin ihan puhtaasti vaan munkkikahveille ja -mehuille. Oltiin saatu korvanappiimme tieto, että Pyynikin munkkikahvila myy myös gluteenittomia munkkeja ja oikeassahan se tieto oli. Meidän nuorimmainen ei ole koskaan syönyt munkkia, koska se on aika harvinaista herkkua gluteenittomana.
Kassalta olisi muuten saanut ostettua yön yli nukkuneita munkkeja todella edullisesti.

Ihailin tiskillä olevaa upeaa kassakonetta, joka oli ihan toiminnassa. Ihanaa, kun se on säilynyt aikojen saatossa.

Ja siis pakko nyt hehkuttaa vielä sitä gluteenitonta munkkia. Mä oon aiemmin syönyt Pyynikin munkkikahvilassa sitä ihan normaaliversiota, mutta nyt kun vatsa ei sitä enää kestä niin en voinut.
Ja tämä gluteeniton munkki pääsi kyllä todella lähelle ihan tavallista munkkia! Munkki oli todella pehmeä ja ilmava eikä yhtään niin raskas kuin gluteenittomat leivonnaiset usein ovat.
Vivia lähinnä nuoli sokerit munkin pinnasta ja Jani ”joutui” syömään Vivian munkin omansa lisäksi. Jopa Jani kehui munkin rakennetta vaikka hän ei yleensä kovin välitä gluteenittomista versioista.


Gluteeniton munkki todellakin maistui yhtä hyvältä kuin näytti.

Ulkona oli taulu, jossa luki ”Munkki päivässä pitää pyllyn pyöreänä”.

Kesäisin näkötornilla järjestetään köysilaskeutumista alas tornista. Olisi varmaan aika upea kokemus niissä maisemissa.
Pyynikin munkkikahvila löytyy muuten nykyään myös Tampereen kauppahallistakin, jos ei ihan Pyynikille asti jaksa keskustasta lähteä.
Tuotteita on sielläkin reilusti tarjolla ja ne on helppo vaikka hakea mukaan ohi kulkiessa.

Tämä oli minusta kiva idea hyödyntää ylijäävät pussit.
Käydään aivan varmasti taas seuraavalla Tampereen reissulla Pyynikin näkötornilla tai Pyynikin munkkikahvilassa Tampereen kauppahallissa munkkikahvilla.
oletko sinä käynyt pyynikillä?
LUE MYÖS:
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA


0