Hae
Colour Outside the Lines

KESÄTEKEMISTÄ: Sisävesiristeily Kallavedellä lasten kanssa

Jos miettii kivaa tekemistä kuumana kesäpäivänä, on sisävesiristeily ihan täydellinen! 
Päästiin lasten kanssa mukaan Tyttöjen talon järjestämälle sisävesiristeilylle Kallavedellä. Tyttöjen talo kustansi koko matkan ja mukana olijat saivat vain nauttia retken helppoudesta.  
Kesällä Kallavedellä risteilee useampiakin sisävesialuksia ja niillä on useimmiten tilaa vaikka keksisi idean retkestä nopeallakin aikataululla. Lippuja myydään aluksen edessä satamassa. 
Me oltiin sisävesiristeilyllä, johon kuului myös lounas. Vaihtoehtoina oli lohikeitto ja lihapullat muusilla. Ruoat piti tilata etukäteen, joten lounasta ei välttämättä saa, jos mukaan lähtee juuri laivan lähtiessä. 
Satuimme sisävesiristeilylle yhtenä kesän kuumimmista päivistä. Laivan sisäosissa oli aika kuuma, koska ulkona ei tuullut nimeksikään, mutta kansilla oli oikein mukava ilma. Varjoa oli kuitenkin vaikea löytää ulkokansilta, joten me pysyttelimme lasten kanssa suurimmaksi osaksi sisällä.
Vajaa 2-vuotias Vivia nukahti päiväunille rattaisiin matkalla satamaan. Laivan sisässä onneksi oli kuitenkin hyvin tilaa myös rattaille ja Vivia saikin jatkaa uniaan rauhassa vaikka jo seilasimme Kallavedellä. Tämän takia emme myöskään aluksi voineet mennä ulkokannelle. 
Lounasannokset olivat todella suuret ja maittavat. Minä olin sisävesiristeilyllä kolmen lapsen kanssa, joten meille tuli neljä ruoka-annosta ja meille olisi siitä ruokamäärästä riittänyt hyvin varmaan kaksikin annosta. Söimme kaikki lihapullia muussilla. Lihapullat olivat jopa itsetehtyjä ja todella suuria. Lasten annoksessa oli 6 lihapullaa, joista Bea jaksoi syödä ehkä puolet. 

Tämä risteily suuntasi Saaristokaupungin läpi. Olin itse käynyt vain kerran aiemmin sisävesiristeilyllä joskus monta vuotta aiemmin, kun keksimme kesken luokkakokouksen lähteä sisävesiristeilylle. Silloin olisimme halunneet ruokaa, mutta kaikki ruokaliput oli myyty loppuun ja tyydyimme katselemaan maisemia.

Oli hauska nähdä Saaristokaupunkiakin uudesta vinkkelistä. Lapsista oli kivaa bongailla tuttuja paikkoja ja miettiä milloin Puijon torni tulee taas näkyviin. Beasta parasta oli leikkiä kannella ja itsellä sai olla kyllä silmät selässäkin välillä, ettei hän tippunut yli laidan.

Taidan joskus uudelleenkin lähteä lasten kanssa sisävesiristeilylle, mutta nyt otetaan kyllä Janikin mukaan ja valitaan hieman viileämpi päivä. Risteily kesti noin puolitoista tuntia ja siinä ajassa ehti hyvin syödä, katsella maisemia ja seurustella ihmisten kanssa.
Viileinä päivinä kannattaisi varmasti olla pitkähihainen mukana. Kuumana kesäpäivänä lyhythihaisella pärjäsi oikein hyvin.

Oletko käynyt koskaan sisävesiristeilyllä? 

Kotieläinpiha Niitty-Seppälän tilalla

Olimme muutama viikko sitten käymässä serkkuni luona Valkeakoskella ja kävimme ihanassa pienessä eläinpuistossa siinä lähellä. 
Oikeastihan tämä Pälkäneellä sijaitseva Niitty-Seppälä on mansikkatila, jonka yhteyteen on avattu kotieläinpiha. Kotieläinpihan eläimiin kuului kanoja, lampaita, hevosia ja muita kivoja eläimiä, joita meidän lapset innoissaan kävivät ihailemassa. 
Viviaa kiinnosti erityisesti kanat, koska ne olivat niin matalalla etteivät hänen pieneen kokoonsa verrattuna tuntuneet pelottavilta. Niitä käytiinkin ihmettelemässä useamman kerran. 

Meillä oli mukana siis itseni ja omien lasten lisäksi serkkuni ja hänen kaksi poikaansa. Vivialla ja nuoremmalla pikkuserkkupojalla on ikäeroa vain 22h, joka on ihan parasta, koska useimmiten leikit osuvat aika hyvin yhteen ja aina on sukujuhlissa seuraa.

Lampaiden ja hevosten aitaukset olivat vierekkäin ja pääsimmekin kuulemaan jotain eläinten välistä sanaharkkaa. Varsinkin Bealla oli kauhean hauskaa, kun nämä eläimet kirjaimellisesti huusivat toisilleen aitauksesta toiseen pitkän aikaa.

Ulkona oli tosi kuuma päivä, mutta Niitty-Seppälän kotieläinpiha on ihanan suojaisa paikka puiden ansiosta, joten varjopaikkoja oli helppo löytää. Paikan päällä oli myös kiva kahvila ja mansikan myyntiä.

Ilmeisesti joinain päivinä paikalla olisi ollut myös ohjelmaa lapsille, mutta satuimme paikalle niin, ettei siellä ollut kuin vapaata kiertelyä.

Ja ihan supersuuri plussa tälle Niitty-Seppälän tilalla sijaitsevalle kotieläinpihalle oli, että se oli täysin ilmainen. Jos en olisi ollut paikalla jonkun jo aiemmin siellä käyneen kanssa, olisi tuo kotieläinpiha varmaan jäänyt meiltä huomaamatta. 
Kahvilan vierestä kulki portaat ylös mäelle, jonka päällä kotieläinpiha sijaitsi. Se ei millään tavalla näkynyt alas parkkipaikalle ja kyltitkin olivat kahvilan seinässä hieman piilossa. 
Meidän lapset nautti suunnattomasti tuosta pienestä visiitistä, mutta emme voineet viipyä paikalla kovin pitkään, koska oli niin suunnattoman kuuma päivä. Menimmekin kotieläinpihalta seuraavaksi uimaan tätini mökille. 

Jos siis liikutte tuolla Pälkäneen suunnalla, kannattaa käydä pyörähtämässä Niitty-Seppälän tilalla ja kiertää sen kotieläinpiha.

Ja tietysti ostaa maistiaisiksi heidän herkullisia mansikoitaan.

Tältä tilan julkisivu näyttää parkkipaikalta käsin. Kuvassa ei näy oikealla sijaitsevat portaat, josta pääsee ylös kotieläinpihalle. 

Lisätietoja ja ajankohtaiset aukioloajat löytyvät osoitteesta http://niitty-seppala.com/kotielaintarha/